Eilen tuli kuluneeksi yhdeksän kuukautta siitä, kun läksimme Suomesta Shanghaihin. Paljon on tapahtunut ja paljon on nähty. Monenlaista on nähty myös matkaillessa eri puolilla Kiinaa. Nyt reissaaminen on ensi viikon Japanin-matkaa lukuun ottamatta takana, joten se mielikuva, mitä minulle eri puolilta Kiinaa on jäänyt, ei enää täällä ollessa taida paljon kehittyä.

Pekingin ja lähikaupunkien lisäksi olemme käyneet Hunanissa, Hainanissa ja Sisä-Mongoliassa. Kun sain oikeuden reissata myös ulkomailla, tutustuimme kiinalaiseen kulttuuriin myös Taiwanissa, Hong Kongissa ja Macaossa.

Hunanissa kävimme jo lokakuussa Kiinan kultaisen viikon aikana. Menimme sinne, koska siellä on kuuluisat Zhangjiajien luonnonpuistot, joista en ollut kuullutkaan päivää ennen kuin lupauduin lähtemään matkaan. Kultaisen viikon alla meille suositeltiin, että mihinkään ei kannata matkustaa, koska joka paikassa on ruuhkaa. Ruuhkat olivat vahvasti liioiteltuja – meidän poluilla. Kävimme monissa paikoissa, joihin matkaoppaat eivät laumojaan ohjanneet, joten me koimme oikein hienon luontomatkan.

Tämä on toistaiseksi paras paikka, jossa olen Kiinassa käynyt. Zhangjiajien kaupungin lähellä olevan Wulingyuanin luonnonpuiston maisemapaikka, jonka nimi oli käännetty englanniksi muotoon ”Warrior taming horse”.

Tuo reissu antoi kipinän, että vapaat viikot ja viikonloput kannattaa käyttää hyvin hyväksi, sillä Kiinassa matkustaminen ei tule todennäköisesti enää koskaan olemaan näin kätevää. Hunanissa en oikein osannut vielä kunnolla tarttua siihen, millaista ihmiset ja elämä olivat Shanghain ulkopuolella. Toki Zhangjiajien kaupungissa olimme itse turistinähtävyyksiä, mutta koska se oli ensimmäinen reissumme Shanghain ulkopuolelle, en osannut tulkita elämänmenoa juurikaan erilaiseksi kuin mitä koin muutamaa vuotta aiemmin Yunnanissa. Hunanin reissulta jäi harmittamaan parturivalintani. Kävin Zhangjiajien keskustassa siistissä kampaamossa noin kuuden euron hiustenleikkuussa, mutta joka kerta, kun kävelin hotellillemme oikopolkua ohi parturin, joka poltteli tupakkaa ruskeassa nahkatakissaan saksiessaan ihan sujuvannäköisesti asiakkaidensa hiuksia, mietin, että tuollaista kokemusta enää tuskin toiste on tarjolla.

Hunanissa saimme nähdä myös suositun Fenghuangin vanhan kaupungin.

Hunanin pääkaupunki on seitsemän miljoonan asukkaan Changsha, jossa on tietenkin jo paljon kaikenlaista.

Joululomalla Hainanissa Kiina tuntuikin jo todella erilaiselta. Hainan on Kiinan eteläisin provinssi, joka oli joulukuussakin trooppinen lomakohde kookos- ja ananasfarmeineen. Olimme Hainanissa Bo’aossa, joka ei ole saaren päälomakohde. Ehkä siksi meihin ulkomaalaisiin ei oikein osattu suhtautua pelkästään turisteina vaan ulkomaalaisina turisteina. Kymmenen päivän aikana näimme yhden henkilön, joka ei näyttänyt kiinalaiselta. Paikallisten toljotteluun olimme jo tottuneet, mutta yleisesti tuntui siltä, kuin eläisimme jossain syrjäisessä Kaakkois-Aasian maassa, jossa on kiinalaisia erityispiirteitä. Jos Suomesta pääsisi viisumitta Hainaniin, olisi se hyvä vaihtoehto kaukolomakohteena Vietnamille tai Thaimaalle.

Paprikapellon kupeessa kasvoi kookospalmuja. Vähän kauempana maasta nousi ananasta.

Tammi- ja maaliskuussa tutustuimme siihen, minkälaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia Kiinalla on joskus ollut. Hong Kongin ja Macaon tammikuinen vierailu oli virkistävä, koska pääsimme hetkeksi jonkin verran Kiinan järjestelmän ulkopuolelle. Oli aivan mahtavaa, kun kaikki hoitui englanniksi ja monet asiat sujuivat todella helposti verrattuna manner-Kiinaan. Räikeästi rahaorientoituneen yhteiskunnan läsnäolo kuitenkin tuntui siltä, että jatkossa koti löytyisi todennäköisemmin Shanghaista kuin Hong Kongista, jos näistä kahdesta pitäisi valita.

Maaliskuinen vierailu Taiwaniin puolestaan kertoi eniten siitä, mitä Kiina voisi olla, jos kommunistien suuret suunnitelmat eivät olisi vallanneet Kiinaa vuonna 1949. Hyvätapaiset ihmiset, siisteys, yleinen vauraus, kansainvälinen ilmapiiri ja ehkä minun silmiini jopa sivistyneisyys näkyivät jatkuvasti kaupunkikuvassa eikä vain pistoina, kuten Shanghain keskustan länsimaisilla kulmilla. Taiwan tuntui eniten juurikin siltä, miltä Shanghai voisi näyttää, jos bruttokansantuote per nuppiluku olisi kolminkertainen ja olot olisivat olleet 1980-luvulta asti paljon liberaalimpia.

Taipein etu oli myös se, että paikallisbussilla pääsi tulivuoren kupeeseen luonnonpuistoon. Pohjoiskarjalainen kaipaa Shanghaista lähtiessään aina vähän metsäistä maisemaa.

Maaseutukokemuksen haimme nyt toukokuussa Sisä-Mongoliasta. Sain ensimmäisen vinkin Airbnb-jurtasta HS:n Kiinan kirjeenvaihtaja Katriinalta, jonka lyhyt mutta innokas mainospuhe sai vain odottamaan hetkeä, kun oma matka tuonne mahtuisi kalenteriin. Mongolipariskunnan vieraana saimme kunnon herätyksen siitä, miten monipuolinen Kiina voi oikein olla, ja miten paljon meiltä tämän kymmenen kuukauden aikana jää näkemättä. Onneksi olemme nähneet todella erilaisia kohteita, minkä myötä olen koko ajan enemmän pihalla siitä, minkälainen maa tämä Kiina kokonaisuudessaan on. Kun lämmitin jurttamme kaminaa talvella arolta kerätyillä lehmän jätöksillä, oli kontrasti Shanghain rahalla tehtyihin Bundin iltavaloihin niin suuri, että en isompaa osaa kuvitellakaan.

Jurttakylämme sijaitsi Gobin aavikon reunamilla.

Kaunis on Bundinkin näkymä, mutta ei siinä sielu kunnolla pääse lepäämään.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Näin minä koin Kiinan - 18.06.2019
• Sähköauton ostajan ei tarvitse osallistua kilpilottoon - 06.05.2019
• Käytän Kiinassa QR-koodeja useita kertoja päivässä - 02.04.2019
• Noin 20 shanghailaista paikkaa, joissa käytimme vieraitamme - 21.02.2019
• Pitäisi keksiä uudelle poikakaverille nimi - 14.12.2018
• Toivottavasti keskiarvoni riittää ja saan jatkaa kevään opiskelijaviisumilla - 26.11.2018
• Google ottaa askeleita kohti Kiinaa - 31.10.2018
• Avausluennot hävisivät snookerille - 19.09.2018