Avatar photo

Risto Salminen

Risto Salminen opiskelee lukuvuonna 2018–2019 Shanghaissa Fudanin yliopistossa taloustieteitä Chinese Economy and Finance -ohjelmassa.

Näin minä koin Kiinan

Näin minä koin Kiinan

Tapaan lähiviikkoina varmasti monta tuttavaa, jotka kysyvät minulta joillain sanoilla, että minkälainen se Kiina nyt sitten oikein oli. Se ei ole ihan helppo kysymys. Koska niin kovin moni asia on täällä ihmetyttänyt, olen yrittänyt ymmärtää, miksi moni asia toimii täällä niin eikä näin. Siis toimii kuitenkin, ainakin tavallaan. Olen yrittänyt selvittää, miksi kiinalaiset eivät nyt …

Nyt aavistan, miten monta erilaista Kiinaa jää näkemättä

Eilen tuli kuluneeksi yhdeksän kuukautta siitä, kun läksimme Suomesta Shanghaihin. Paljon on tapahtunut ja paljon on nähty. Monenlaista on nähty myös matkaillessa eri puolilla Kiinaa. Nyt reissaaminen on ensi viikon Japanin-matkaa lukuun ottamatta takana, joten se mielikuva, mitä minulle eri puolilta Kiinaa on jäänyt, ei enää täällä ollessa taida paljon kehittyä. Pekingin ja lähikaupunkien lisäksi …

Sähköauton ostajan ei tarvitse osallistua kilpilottoon

Näin tuossa vähän ennen vappua tuhansia kiinalaisia haaveilemassa keskiluokkaisista statussymboleistaan. Paikkana oli yksi kaupungin megaluokan messukeskuksista, ja se oli täytetty autoilla. Kokoontumispaikka oli autonäyttely Auto Shanghai, joka järjestetään joka toinen vuosi. Se on yksi maailman tärkeimmistä ja suurimmista autonäyttelyistä. Shanghaissa bensa- tai dieselauton hankkiminen ei itse asiassa ole kovinkaan helppoa. Prosessi aloitetaan hankkimalla autoon siniset …

Käytän Kiinassa QR-koodeja useita kertoja päivässä

2010-luvun alussa tykkäsin QR-koodeista. Saatoin lukea koodikuvion jostain yleensä painetusta pinnasta, ja puhelimeni QR-koodin lukusovellus ohjasi johonkin verkko-osoitteeseen. Se oli kivaa, toiminnallista ja vähän leikkivää. Joku on jo saattanut unohtaa ne neliönmuotoiset viivakoodit, mutta kiinalaiset eivät. Kiinassa niitä on joka puolella, ja koska niitä käytetään paljon, ne toimivat hyvin. Moni simppeli asia on tehty toimimaan …

Noin 20 shanghailaista paikkaa, joissa käytimme vieraitamme

Syyslukukausi päättyi Fudanissa virallisesti 19. tammikuuta, ja koulunkäyntiin liittyvät aktiviteetit (lue: byrokratia) jatkuivat eilen noin kuukauden tauon jälkeen. Me tosin kiirehdimme kurssimme lopputyöt kasaan jo joulukuun puolivälissä, jotta pääsimme eräänlaiseen joulunviettoon Kiinan ainoaan mainittavaan aurinkokohteeseen, Hainaniin. Kahteen kuukauteen venyttämämme opiskelutauon aikana emme käyneet Suomessa, sillä aurinko ja lämmin vesi kiinnostivat enemmän kuin lumi ja pakkanen. …