Päivät kampuksella ovat takana päin, valmistujaiset on juhlittu ja lopputyö kirjoitettu. Kesällä Los Angeles virittäytyi juhlahumuun jalkapallon MM-kilpailuiden ja maan 250-vuotisssyntymäpäivän johdosta. Samalla itse vedin happea yrittäen sisäistää, että stipendiaattivuosi oli todella takana päin.

USC Village kevätlukukauden viimeisinä päivinä.

Aiemmat stipendiaatit varoittivat etukäteen, kuinka vauhdilla vuosi vierähtää. Oikeassa olivat. Joten kun kevään mittaan eteen tuli mahdollisuus venyttää tätä kappaletta Los Angelesissa, tartuin siihen, ihan vain tunnustellakseni kaupunkia ilman yliopistoarkea. On ollut myös hauskaa kokea kesä Kaliforniassa ei-ensikertalaisin silmin. Mutta tästä lisää tämän tekstin lopussa.

Jos jotain amerikkalaiset osaavat, niin valmistujaisten juhlimisen. USC järjestää kaikille valmistuville valtavan pääseremonian Memorial Coliseumilla. Sen lisäksi viestinnän ja journalismin ohjelmista valmistuville on Annenbergin oma seremonia, jossa jokainen valmistuva kutsutaan lavalle. Tänä vuonna pääseremonian pääpuhuja oli Los Angelesin sinfoniaorkesterin väistyvä kapellimestari, venezuelalainen Gustavo Dudamel (joka oli hauskaa bongata joitain viikkoja myöhemmin jalkapallon maailmanmestaruusfinaalin väliaikashow’ssa). Annenbergin juhlan pääpuheen piti alppihiihtäjä Lindsey Vonn.

Tuore Master of Arts in Specialized Journalism.

Memorial Coliseum isännöi USC:n valmistujaisseremoniaa, jonka aluksi kaikki valmistuvat kävelivät areenan keskelle.

Pidin erityisesti Dudamelin puheesta, jossa hän korosti kuuntelemisen tärkeyttä aikana, jona moni yrittää vain huutaa kovempaa viestinsä läpi saamiseksi. Menestys ei ole sooloesitys, vaan harmonia vaatii muiden aktiivista kuuntelemista, hän kuvaili orkesterivertauksin ja haastoi kaikki valmistuvat ensi kerralla keskittymään kuuntelemiseen oman puheen sijaan. Kapellimestari puhui myös kauniisti Los Angelesista.

Puhetta kuuntelin noin 8 600 muun valmistuneen kanssa, noin 46 000-päisen yleisön ympäröimänä. Kaikkiaan USC:stä valmistui 18 982 opiskelijaa tänä keväänä, mutta kaikki eivät halunneet osallistua tilaisuuteen. Puheiden päätteeksi olympiasoihtuun sytytettiin tuli, areenan yllä välkkyivät droonit muodostaen yliopiston maskottien kuvia ja sanoja kuten ”class of 2026.” Ilta päättyi ilotulituksiin, joissa ei rahaa säästelty.

Seremonian päätti soihdun sytytys, droonishow ja spektaakkelimainen ilotulitus.

Annenbergin omassa valmistujaisjuhlassa kampuksella puhuivat dekaani Willow Bay ja alppihiihtäjä Lindsey Vonn.

Kokemus ei olisi voinut olla juuri vastakkaisempi viimeisimmästä valmistumisestani, kun koronakeväänä rutistin ensimmäisen maisterintutkintoni gradun kasaan töiden ohessa. Todistus saapui postiluukusta, ja katsoin Helsingin yliopiston rehtorin puhetta Youtubesta samalla, kun MTV:n toimituksessa kirjoitin käsikirjoitusta Pohjois-Koreasta kertovaan tv-juttuun.

Tietysti Yhdysvalloissa koulutusta juhlitaan jo siksikin, että se on perheille valtava taloudellinen sijoitus. Kampuksella se oli helppo aistia: nuoret kantavat harteillaan valtavia paineita olla sijoituksen arvoisia ja menestyä. Suomessa mahdollisuus maisterin papereihin ei edellytä vanhempien säästöjä syntymästä saakka. Mutta väitän, että juuri siksi suomalaisten kannattaisikin riemuita valmistumistaan vieläkin isommin. Tasa-arvoista, ilmaista koulutusta ei voi koskaan juhlia liikaa.

On ollut uskomaton etuoikeus saada opiskella University of Southern Californiassa, astua vuodeksi sivuun päivätöistä ja uutisten täyttämästä arjesta. On voinut palata perusasioiden äärelle miettimään, mitä hyvä journalismi tässä ajassa on.

Kampuksen kaunis Doheny Memorial -kirjasto.

Tätä kirjoittaessani kävin läpi yli vuoden takaisia muistiinpanoja puhelimessani, johon olin kirjannut omia tavoitteitani ja toiveitani USC:ssa. Epämääräisestä ajatuksenvirrasta paistaa huoli algoritmeista, tekoälystä, uutiskoneiston vauhdista ja kaiken tämän vaikutuksesta journalismiin ja journalistien työhön. Tuolloin taisin kaivata muistutusta siitä, miksi alun perin halusin niin palavasti toimittajaksi. Vuoden aikana syyt ovat muistuneet mieleen hyvinkin kirkkaasti: rakkaudesta tarinankerrontaan ja silkasta uteliaisuudesta maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan. Keväällä koinkin jonkinlaisen ympyrän sulkeutuvan sisäistäessäni, että uteliaiden, tarinankerronnasta nauttivien toimittajien tehtäviä tekoäly ei ainakaan ensimmäisenä vie.

Yksi toiveistani oli löytää uusia ammatillisia kiinnostuksenkohteita, ehkä yllättäviäkin. Se toteutui. OSINT-journalismin perusteellisuus viehätti välittömästi, kuten myös se, millaiseen visuaaliseen journalismiin avoimet lähteet voidaan valjastaa. Uskonto puolestaan on journalismin genre, joka todella tuli puskan takaa, mutta johon mielelläni uppoutuisin tulevaisuudessa lisää. Lopulta lopputyönikin käsitteli kristinuskoa Yhdysvalloissa vuonna 2026, Alexis de Tocquevillen Democracy in America -teoksen inspiroimana. Ranskalaisen filosofin havainnot Yhdysvalloista ovat häkellyttävän ajankohtaisia lähes 200 vuotta kirjan julkaisun jälkeen.

Yksityisessä huippuyliopistossa opiskelu on myös ollut ainutlaatuista. USC:ssä opetus oli pääasiassa ensiluokkaista ja intensiivistä, ryhmäkoot pieniä – en ollut vuoden aikana ainoallakaan massaluennolla. Opettajat vaikuttivat olevan sähköpostin ja puhelimen päässä mihin vuorokauden aikaan tahansa ja olivat aidosti motivoituneita sparraamaan opiskelijoita sekä editoimaan ideoita ja juttuja kerta toisensa jälkeen. Toisaalta, tätä kai saa maailmassa, jossa opiskelijat ovat kirjaimellisesti asiakkaita.

Lopputyöni vei minut merkillisiin paikkoihin, muun muassa pastorin kanssa lentämään Kalifornian viinimaiden ylle. Päädyinpä itsekin koneen ohjaksiin.

Vuoden aikana ehdin kiintyä Los Angelesiin. Kaupungissa asuminen ei koskaan ollut minulle suuri unelma, kuten monille muille tänne päätyneille. Valitsin hakukohteen säätiön vaihtoehtojen joukosta yliopiston perusteella ja siksi, että voin yhä asua meren lähellä. Olin käynyt Los Angelesissa kerran aiemmin turistina, ja kuvittelin etten erityisemmin pidä siitä.

Vielä mitä! Los Angelesista voi olla aluksi vaikea saada otetta, ja ensikertalainen yllättyy, miten suuri se on, eri tavalla kuin New Yorkin tai Lontoon kaltaiset suurkaupungit. Monissa teksteissä Los Angelesiin viitataankin usein pikemminkin nippuna pienempiä kaupunkeja.

Olen ollut tavattoman tyytyväinen päätökseeni asua Santa Monicassa. Mereen ja näihin lenkkimaisemiin ei kyllästy.

Jokainen LA:ssa asuva muodostaa oman viha-rakkaussuhteensa liikenteeseen, oli autoilija tai ei. Itse kallistuin oman auton hankkimisen kannalle jo ennen lähtöä. Maassa maan tavalla, ajattelin. Vuoden aikana olen oppinut sujuvasti saalistamaan ilmaisia parkkipaikkoja, kiroamaan muiden autoilijoiden kyvykkyyksiä kuusikaistaisella moottoritiellä ja arvioimaan etäisyyksiä mailien sijaan matkaan menevässä ajassa. Uskokaa pois, todella epäonniseen kellonaikaan kymmeneenkin kilometriin voi tuhlata vaivatta tunnin elämästään. Toisaalta kollektiivinen kärvistely liikenneruuhkissa on varsinainen LA-kokemus, josta itse revin paljonkin huumoria, samoin kuin DMV:ssä eli paikallisessa Traficomissa asioimisesta.

MM-kisakatsomoita nousi kesällä puistoihin ja baareihin ympäri kaupunkia, mutta myös Getty-museoon.

Los Angelesissa jokainen voi valita seikkailunsa. Elämäntyylejä ja tekemistä riittää joka lähtöön, oli oma intohimo sitten taide, musiikki, elokuvat, ruoka ja ravintolat, luonto, terveys ja hyvinvointi, surffaus tai vaikka uushenkisyys. Lähestyvien olympialaisten alla varsinkin museoita remontoidaan, laajennetaan ja avataan nyt silmäänpistävällä tarmolla. Hollywoodin ansiosta elokuvat ja televisiosarjat ovat aina kelpo puheenaihe naapureiden kesken, kun aina kaunis sää ei oikein jutunjuureksi taivu. Minulle täällä on ollut erityisen mieluisaa latinalaisamerikkalaisen kulttuurin ja espanjan kielen vahva läsnäolo.

Los Angelesissa silloin tällöin näkee kuvausryhmiä. Kesän ajan kotini lähellä on kuvattu uutta Baywatchia, tässä kuvassa Venice Beachilla.

Toki kulunut vuosi on ollut erikoislaatuista aikaa asua Yhdysvalloissa ulkomaalaisena, opiskelijana ja toimittajana. Mikään näistä kolmesta kategoriasta ei varsinaisesti nauti nykyhallinnon suosiota. Tästä selkeä tuore esimerkki on se, kuinka sekä kansainvälisten opiskelijoiden että ulkomaisten toimittajien viisumien kestoja on ryhdytty rajaamaan rajuin muutoksin. Vuosi sitten viranomaiset alkoivat haravoida opiskelijoiden sometilejä osana viisumiprosesseja, ja nyt sama saattaa rantautua osaksi ulkomaisten toimittajien viisuminhakua.

Ei nykytilanne ole valoisin mahdollinen amerikkalaisjournalisteillekaan, joiden sananvapauden rajoja koetellaan toistuvasti. Presidentti Trump on syyttänyt medioita kunnianloukkauksista, solvannut toimittajia, uhannut medioita oikeusjutuilla ja kanteita nostanutkin. Valkoisen talon ja Pentagonin mediapoolit näyttävät varsin erilaiselta parin vuoden takaiseen verrattuna, kun toimittajien pääsyä lehdistötilaisuuksiin on ryhdytty rajaamaan uusin kriteerein.  Kirsikkana kakun päälle viime vuoden lopulla Valkoisen talon verkkosivuille ilmaantui ”Media offender of the week” -sivu, jolla herjataan presidentin mielen pahoittaneita toimittajia.

Hollywood Bowl on Los Angelesin kesäkausien tunnelmallisin konserttipaikka.

Kaikki potentiaaliset taloudelliset, oikeudelliset ja hallinnolliset seuraukset voivat johtaa siihen, että mediat tietoisesti tai tiedostamatta lankeavat itsesensuuriin.

Samanaikaisesti maa ei kaipaa yhtään enempää sitä, että presidentti kylvää epäluuloa mediaa kohtaan. Reuters Instituten tuoreimmassa maaraportissa vain 25 prosenttia amerikkalaisista luottaa uutismediaan. Suomessa vastaava luku on 63 prosenttia. Kuvaavaa on, että Fox News on eniten väestöä tavoittava media sekä verkossa että televisiossa, mutta samalla siihen luotetaan vähiten: 48 prosenttia vastanneista ei luota kyseiseen kanavaan. Paikallislehdet ja -kanavat saavat yleisöltä vankimman luottamuksen.

Kalifornialainen aavikkoluonto on mykistävä. Joshua Treen kansallispuistossa kelpasi katsella tähtitaivasta.

Demokraattivetoisessa Kaliforniassa tutut huokailevat säännöllisesti, kuinka edessä on vielä kaksi pitkää vuotta. Demokratian kantokyvystä on aito huoli, ja marraskuun välivaaleihin ladataan paljon pelonsekaisia odotuksia.

Kuten alussa mainitsin, kesäkuussa paluulentoni lähti Suomeen ilman minua. Keväällä minulle tarjoutui mahdollisuus liittyä lukuvuoden päätteeksi Reutersin tutkivan journalismin tiimiin syventämään OSINT-osaamista. En keksinyt ainuttakaan järkevää syytä kieltäytyä tilaisuudesta, joka saattaa tulla eteen vain kerran elämässä. Päätin vielä katsoa tämän kortin, ja asun Los Angelesissa vielä loppuvuoteen saakka.

Los Angeles County Museum of Art (LACMA) avasi loppukeväästä uuden David Geffen -gallerian.

Minulle stipendiaattivuosi tarjosi uusia ideoita ja intoa journalismiin sekä itsevarmuutta omiin kykyihini. Sain myös joukon uusia ystäviä, niin journalismin saralta kuin sen ulkopuoleltakin, ja heidän kauttaan minulle avautui ikkuna amerikkalaiseen arkeen kaikkine iloineen ja huolineen. Kämppikseni, luokkatoverini, naapurini ja muualta elämääni ilmaantuneet ystävät ovat saaneet oloni kotoisaksi avoimuudella, jota haluan vaalia tulevaisuudessa. Entäpä jos tervehtisimme tarmokkaammin Suomessa niitäkin naapureita, joiden nimiä emme tiedä? Mitäpä jos ensi juhlapyhän aikaan kutsuisimme vieraiksemme ulkomaalaisen tuttavan, jonka oma perhe on kaukana kotimaassa?

Olen äärimmäisen kiitollinen Helsingin Sanomain Säätiölle, joka tämän kaiken on mahdollistanut. Kokonaisen tutkinnon suorittaminen vuodessa oli työläs urakka, mutta todella palkitseva sellainen. Siispä, kun syksyn hakukierros aivan pian jälleen aukeaa, en voi muuta kuin kannustaa lämpimästi kaikkia hakemaan. Stipendiaattivuosi on ainutlaatuinen kokemus, eikä koskaan voi tietää mihin se johtaa.

Takana on monen monta visiittiä Griffith-observatoriolle ja unohtumaton vuosi.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Keskusteluja amerikkalaisten kristittyjen kanssa - 09.06.2026
• Tämä teksti ei ole ChatGPT:n kirjoittama - 08.04.2026
• Paljonko maksaisit kävelystä metsässä? - 29.01.2026
• Syksy salapoliisina: sotarikollisten ja asiakirjojen jäljillä - 16.12.2025
• Maahanmuutto kuumensi Los Angelesin kesän - 25.08.2025