Constructive Institute sai pari viikkoa sitten kiinnostavan vierailijan, kun palkittu ulkomaankirjeenvaihtaja Rasmus Tantholdt tuli kertomaan työstään konfliktialueilla. Luennollaan Tantholdt sanoi haluavansa lisää rakentavan journalismin elementtejä ulkomaan uutisointiin.

Kuvakaappaus Rasmus Tantholdtin Twitter-tililtä.

Vain muutama päivä vierailunsa jälkeen Tantholdt nousi itse kansainväliseksi uutisaiheeksi, kun hän joutui ongelmiin viranomaisten kanssa kesken suoran lähetyksen. Tantholdt oli raportoimassa jalkapallon MM-kilpailuista Dohan pääkadulta, kun paikalle saapuneet turvallisuushenkilöt käskivät häntä lopettamaan kuvaamisen.

“Te kutsuitte koko maailman tänne. Miksi me emme saa kuvata? Tämä on julkinen paikka”, Tantholdt kysyi ja näytti hänelle myönnettyä kuvauslupaa.

Tanskan maajoukkueen fanituotteita on myynnissä jopa ruokakaupoissa.

Lehdistönvapauden rajoittaminen ei valitettavasti ole ainoa ongelma Qatarissa. Jo kauan ennen kisojen avauspotkua otsikoihin nousivat maan surkea ihmisoikeustilanne, rakennustyömaille menehtyneet siirtotyöläiset ja aavikoille rakennettujen stadioneiden ilmastokuormitus. Mediassa Qatarin MM-huumaa hehkuttavien futisjuttujen rinnalle, tai jopa niiden yli, kiilasi urheilun yhteiskunnallinen näkökulma.

Yhteiskuntakritiikki näkyy myös pelikentällä. Sateenkaarihihanauhat, kansallislauluprotestit, polvistumiset ja kantaaottavat pelipaidat osoittavat, että myös pelaajat haluavat totuttua rohkeammin kommentoida viheriön ulkopuolisia tapahtumia. Kisojen mielipiderikasta tunnelmaa ikään kuin alleviivasi Portugalin ja Uruguayn välisen ottelun aikana kentälle juossut mielenosoittaja, joka ei tyytynyt ajamaan vain yhtä asiaa, vaan oli sonnustautunut  paitaan, jonka etupuolella toivottiin pelastusta Ukrainaan, takapuolella ajettiin Iranin naisten asemaa ja kädessä liehui suuri sateenkaarilippu.

MM-kisoja pääsee seuraamaan useissa keskustan kuppiloissa.

Se, että kisojen yhteydessä käydään vilkasta yhteiskunnallista keskustelua, ei kuitenkaan vielä muuta mitään. On selvää, että urheilupesu, jolla Qatar luuli imagoaan kiillottavansa, ei onnistunut. Olisi silti naiivia ajatella, että maan ihmisoikeustilanne olisi parantunut kisojen ja länsimaisen median vaikutuksen vuoksi.

Siinä missä toimittaja Rasmus Tantholdt toivoi rakentavan journalismin elementtejä ulkomaan uutisointiin, minä haluaisin nähdä niitä enemmän urheilujournalismissa. Maailmanmestaruuskilpailujen järjestäminen Qatarissa oli suunnaton virhe, mutta voisiko urheilujournalismi ongelmien osoittelun sijaan yrittää löytää ja nostaa esiin rakentavia ratkaisuja siihen, miten vastaavanlaiset vääryydet voitaisiin tulevaisuudessa välttää? Nyt tikun nokassa olevan Qatarin ihmisoikeustilanne kun ei juurikaan poikkea vuoden 2030 kisoja havittelevasta Saudi-Arabiasta.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kell' onni on - 07.07.2023
• Rotat ja hiiret, hyvässä ja pahassa - 25.05.2023
• Kodittomien karu kohtalo - 21.03.2023
• Sään piinaamassa San Franciscossa yhteisöllisyys on löytymässä uudelleen - 03.02.2023
• Maahanmuutto - Tanskan politiikan kestosuosikki - 03.11.2022
• Naapurisovusta pihapiirin ja valtioiden tasolla - 28.09.2022