Kuka päättää median agendan, asiat joista kannattaa pitää kiinni sekä pari kysymystä Århusista

15.11.2019
In: Aarhus
Avatar photo

Katja Boxberg

Katja Boxberg opiskelee lukuvuoden 2019–2020 Tanskan Århusissa Constructive Institutessa.

Parasta HS-stipendiaatin elämässä on, että täällä Århusissa käydään muualla yhä harvinaisemmaksi käynyttä journalismikeskustelua.

Marraskuussa olemme keskustelleet vilkkaasti muun muassa siitä, kuka asettaa median agendan.

Poliittisen viestinnän ammattimaistuminen merkitsee, että poliittisella eliitillä ja medialla on jatkuvaa rajakiistaa pelisäännöistä.

Pohjoismaissa toimittajat ovat tottuneet siihen, että esimerkiksi hallituksen jäsenet ovat median saatavilla: päättäjän saa puhelimen päähän kommentoimaan suhteellisen nopeasti ja liikkeellä olevaa ministeriä on voinut tarttua hihasta ja saada ad hoc -kysymykseen vastauksen.

Näistä toimintatavoista on syytä pitää kiinni. Ministerin somekommentointi korvaa vain harvoin suoran keskustelun journalistin kanssa.

Tanskan toiseksi suurimman kaupungin Århusin rantaviivaa marraskuussa 2019.

Asiasta on keskusteltu täällä Tanskassa, missä entinen pääministeri, oikeistokeskustalaisen Venstren puheenjohtaja Lars Lykke Rasmussen antoi lähtönsä jälkeen vain kaksi, ilmeisen tarkoin suunniteltua tv-haastattelua, joista molemmat tehtiin hotellissa.

Ei hotellihaastattelu varmaankaan mikään tekemätön paikka ole, mutta jokainen toimittaja voi kuvitella, miten hotellisviitin upottavan nojatuolin (sofa trap) poliitikkohaastattelu eroaa esimerkiksi normistudiossa tehdystä.

Pitääkö median suostua siihen, että poliittinen päättäjä päättää esimerkiksi haastattelupaikasta? Vai olisiko niin, että valtaapitävän vaatimukset pitäisi vähintäänkin kertoa yleisölle? Onko ok, että poliitikko tai muu päättäjä rajaa keskustelun ulkopuolelle jotain asioita tai ilmoittaa etukäteen, että esimerkiksi Brysselissä hän kommentoi vain EU-asioita? Pitääkö lukijan/katselijan saada tietää?

Entä median aihevalinnat ylipäätään? Onko esimerkiksi brexit-uutisointiin vedettävä joku raja? Vai kerrommeko joka päivä maailmantappiin asti brittien poliittisesta sekoilusta, joka vähitellen syö kaikkien uskon demokraattiseen prosessiin?

Montako kertaa pysähdymme mediassa miettimään, onko keskinäinen uutisnopeuskilpailu kenenkään kannalta mielekästä. Kiinnostaako ketään? Olisiko järkevämpää jättäytyä suosiolla toiseksi tai kolmanneksi ja ehkä katsoa laajemmalle ja kauemmaksi.

Journalismikeskusteluissa on sivuttu myös median rahoitusta. Entä jos riippumattoman, asiantuntevan ja korkealaatuisen journalismin tekeminen (Tanskan – ja Suomen – kaltaisessa pienessä maassa) vaatii väkisinkin julkista rahaa?

Rahoituskeskustelu on sellainen suo, että siitä ehkä myöhemmin lisää.

Hajanaisia huomioita Tanskasta:

+ tanskalaiset ovat todella perhekeskeistä porukkaa, tuskin mikään rikkomus on niin paha, ettei sitä saisi anteeksi perhesyihin vetoamalla

+ elämänmeno on astetta leppoisampaa kuin Helsingissä

+ tuskin missään on yhtä siistiä kuin tanskalaisella esikaupunkialueella

+ tanskalaiset ovat mielestään onnistuneet luomaan pienestä maastaan eräänlaisen onnelan, eikä ulkopuolinen voi olla isosti eri mieltä

–  tanskalaiset katsovat Ruotsiin pelonsekaisin tuntein ja pelkäävät, että maahanmuuttoon liitetyt ongelmat leviävät Tanskaan

Toimistohuonekaverini Sarah kävelemässä kampuksen halki kohti aamuluentoa Århusin yliopistossa marraskuussa 2019.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment