Mieleni heilahtelee halustani jäädä Wieniin helpotukseen siitä, että pääsen takaisin Suomeen. Lisäksi epäilen omia tulevaisuudenkuviani. Ajattelen tässä ja nyt niin ja näin, koska olen täällä, hautautuneena lehdistönvapaus-kiemuraan. Olen mielestäni onnistunut ja sopeutunut. Mutta onkohan työjälkeni tarpeeksi vankkaa? Tai onko arkinen elämäni edes kestävällä pohjalla, jos joutuisin asumaan täällä esimerkiksi vuoden?

Tiedän, että työpanostani arvostetaan, ja ihmiset odottavat, mitä artikkeleistani tulee.

Työ itsessään on vaativaa, mutta olen entistä enemmän vakuuttuneempi siitä, että työ jota teen on tärkeää, ja ne arvot joita IPI edustaa, ovat mitä syvällisimmin omia arvojani.

Joskus elämässä voi käydä niin, että onni potkaisee oikein lujaa. Tai sitten on vain tehnyt asiat oikein ja hyvin, muttei kykene uskomaan sitä itsekään. Niin kävi minulle, kun sain keväällä kuulla päässeeni International Press Instituten tutkijaksi, kiitos heidän ja Helsingin Sanomain Säätiön.

Puoli vuotta IPI:ssa hurahti hujauksessa, mutta se kasvatti minua valtavasti toimittajana ja ihmisenä.