Archives
Koulujen alkaessa nyt elokuun puolivälissä opettajat joutuvat pohtimaan, kuinka turvata koululaisten ja heidän perheidensä arki. Opetettavien asioiden joukossa on nyt – paitsi kouluampumisilta – myös maahanmuuttoviranomaisilta suojautumista: kuinka toimia ja mitä sanoa, jos agentit ilmaantuvat koulun pihapiiriin.
Väitän, että hyvin monelle vuosia journalismin parissa hyvin intensiivisellä tahdilla työskennelleelle tekisi hyvä pitää tällainen vuosi, jossa ehtii paremmin pysähtyä syvällisempien kysymysten äärelle.
Ei ole liioiteltua sanoa, että tällä hetkellä Yhdysvalloissa käydään avointa taistelua yliopistojen ja hallinnon välillä siitä, kuka lopulta päättää yliopistojen toiminnasta.
Jo nyt on nähtävissä, että USC monien muiden yliopistojen tavoin on alkanut muuttaa linjaansa vastaamaan uuden hallinnon näkemyksiä.
Ei voi ainakaan sanoa, ettenkö asuisi Yhdysvalloissa kiinnostavana aikana.




