Kun näet tämän blogikirjoituksen, olen jo kaukana Wienistä

10.07.2025
In: Wien
Avatar photo

Eero Lassila

Eero Lassila työskentelee kevään 2025 Kansainvälisessä Lehdistöinstituutissa Wienissä Itävallassa.

Puoli vuotta IPI:ssa hurahti hujauksessa, mutta se kasvatti minua valtavasti toimittajana ja ihmisenä.

Harjoitteluni Kansainvälisessä lehdistöinstituutissa on juuri loppunut. On siis hyvä aika pohtia, mitä puolivuotinen on pitänyt sisällään.

Viimeisen työpäivän jälkeen olo oli kiitollinen ja riemukas.

Harjoitteluni alkoi monella tapaa kaoottisesti. Minut valittiin harjoitteluun peruutuspaikalta kuukauden varoitusajalla, joten valmistautuminen jäi ymmärrettävästi puolitiehen. Sopeutuminen uuteen ja nopeatahtiseen työympäristöön olikin aluksi raskasta. Asenteeni kuitenkin oli, että täällä ollaan oppimassa, mikä helpotti oloani monissa mutkissa.

Sopeutumistani vaikeutti myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka päätti lakkauttaa Yhdysvaltain liittohallituksen kehitysyhteistyövirasto USAID:n, joka sekoitti pakkaa myös IPI:ssä. Sen vuoksi perehdytys ja tuki jäivät osaltani puolitiehen, joka johti siihen, että esimerkiksi julkilausumien (statement) kirjoittaminen ei kuulunut työnkuvaani.

Valitsin Latinalaisen Amerikan kohdealueekseni, koska minua kiehtoi syventyä yhden toimittajille vaarallisimman maanosan lehdistönvapauteen. Valinta oli luonteva, koska olen opiskellut espanjaa ja tutustunut opinnoissani ja matkoillani alueen kulttuuriin. Lisäksi IPI:lla ei ollut toimintaa alueella, joten tunsin tarvetta paikata tätä sokeaa pistettä.

Ensimmäinen artikkelini käsitteli naistoimittajien kokemaa väkivaltaa ja sen ehkäisyä Meksikossa. Tunsin olevani hyvin etuoikeutettu saadessani haastatella paikallista toimittajaa hänen kokemuksistaan Meksikossa. On mahdotonta kuvitella, millaista naistoimittajana työskentely on kyseisessä maassa, mutta jutun kautta olen entistä vaikuttuneempi heidän rohkeudestaan.

Sumuttimet tarjosivat hetken helpotusta Wienin helteisiin, jotka jatkuivat koko kesäkuun.

Vaikka olin hieman pettynyt, etten päässyt matkustamaan kriisialueille toiveestani huolimatta, pääsin kuitenkin tekemään yhden hienoimmista juttukeikoista kansainvälisillä journalismifestivaaleilla. Se on kuitenkin 100 prosenttia enemmän matkustamista, kuin mitä olen päässyt tekemään suomalaisesta toimituksesta käsin.

Perugian lisäksi matkustin Bratislavaan, Budapestiin, Roomaan, Kööpenhaminaan, Istanbuliin ja Ljubljanaan. Kun kerroin olevani ensimmäistä kertaa kesälomalla yli vuosikymmeneen, kollegani kysyi, mihin aion matkustaa. Vastaus oli: ei ainakaan ulkomaille.

Harkitsin muuttoa Suomeen jo toukokuussa, koska terveyteni oli reistaillut kissa-allergian vuoksi enkä ollut löytänyt yhtä kivaa majoitusta samalla budjetilla (500e/kk). Lisäksi minulla oli vaikeuksia löytää vuokralainen Suur-Kallion kämppääni. Lopulta löysin vuokralaisen Helsinkiin ja päätin pysyä Wienissä vielä heinäkuun alkuun asti. Se oli hyvä päätös, sillä sain vielä kokea muun muassa juhannusfestivaalit maaseudulla sekä nähdä vapaana vaeltavia ja kelloja kilisyttäviä lehmiä Alpeilla.

Klassiset alppimaisemat sijaitsivat ainoastaan tunnin päässä Wienistä, nimittäin Raxissa.

Harjoittelun kruunasi vielä se, kun minulle annettiin mahdollisuus tarjota juttua suomalaiseen mediaan tekoälyn vihapuhemonitorointiin ja siihen liittyvään etiikkaan liittyen. Sain juttutilauksen Suomen Kuvalehdestä ja työstin sitä harjoitteluni loppuviikoilla. Tällainen yhteistyössä toteutettu juttu oli minulle uusi tapa tehdä journalismia, mikä on kuitenkin merkittävä osa IPI:n toimintaa. Kollegiaalisuus kunniaan!

Kun tämä blogiteksti julkaistaan, olen jo “kesälaitumilla” (+17) Suomessa. Puoli vuotta IPI:ssa hurahti hujauksessa, mutta se kasvatti minua valtavasti toimittajana ja ihmisenä. Pääsin aitiopaikalla todistamaan, miten lehdistönvapautta ja toimittajien oikeuksia puolustetaan ja miten niitä poljetaan eri puolilla maailmaa. Sain myös kokea, miten merkittävää yhteistyötä journalismin saralla tehdään kansainvälisillä areenoilla. Olen äärimmäisen kiitollinen Kansainväliselle lehdistöinstituutille ja Helsingin Sanomain Säätiölle tästä kokemuksesta. Olen varma siitä, että tulen jatkamaan näiden aiheiden parissa oppejani hyödyntäen, tavalla tai toisella.

Until next time, Bussi baba!

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment