Turkissa pahimpaan aikaan

Eero Lassila
Maaliskuussa Turkissa puhkesivat vuosikymmenen suurimmat mielenosoitukset, kun Istanbulin pormestari Ekrem Imamoğlu pidätettiin korruptioon ja terrorismiin liittyvien syytösten vuoksi. Suuri kansansuosio on kuitenkin mitä todennäköisimmin Imamoğlun pidätyksen syynä. Häntä pidetään Turkin presidentti Receip Tayyip Erdoğanin pahimpana poliittisena haastajana.
Olin sattumoisin varannut lennot Istanbuliin juuri kyseiselle viikolle. Matkan oli tarkoitus olla nostalginen paluu vaihtovuoteen. Opiskelin kansainvälisiä suhteita ja journalismia Marmaran yliopistossa keväällä 2022. Kuitenkin matkasta oli haastavaa nauttia, koska paikalliset ystäväni suhtautuivat tilanteeseen kiihkeästi ja tunnelma kaupungissa oli painostava. Poliisilegioonia oli joka puolella kilpien ja aseiden kanssa. Kadut olivat iltaisin tyhjinä, koska kuulemani mukaan ihmiset olivat väsyneitä jatkuvista mielenosoituksista.

Kadiköyn satama-aukiolla on suuri kyltti, jossa lukee “demokratian vuosisata”. Aukion toisella puolella oli useita poliisiajoneuvoja ja niiden edessä raskaasti aseistautuneita poliiseja.
Paikalliset ovat lähteneet kaduille poliisin voimakeinoista huolimatta. Yhteensä yli tuhat ihmistä pidätettiin maaliskuun mielenosoitusten aikana. Heidän joukossaan oli myös kahdeksan toimittajaa, joista osa oli ulkomaalaisia, kuten ruotsalainen Joakim Medin. Tästä syystä en käynyt lähelläkään oppositiopuolue CHP:n järjestämää mielenosoitusta, joka järjestettiin siellä ollessani. Se, mitä tästä kaikesta seuraa, on vielä kysymysmerkki.
Kuitenkin oli lohdullista nähdä, miten hanakasti paikalliset puolustavat ihmisoikeuksiaan ja demokratiaa, joka on syvimmässä alennustilassa Erdoğanin presidenttikauden aikana. Minua surettaa syvästi se, miten niin hieno kulttuuri ja vieraanvaraisimmat koskaan tapaamani ihmiset ovat joutuneet Turkissa kokemaan. Maaliskuun mielenosoitukset luovat kuitenkin toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

CHP:n mielenosoitukseen osallistui satojatuhansia ihmisiä.
Tätä kirjoittaessani olen jo saapunut Perugiaan, jossa osallistun Kansainväliselle journalismifestivaaleille. Siitä lisää seuraavassa blogitekstissä!
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Kulttuuria kuohujen keskellä - 25.03.2025
- Äkkilähtö Wieniin ja muita ekoja kertoja - 13.02.2025