Yearly Archives: 2018

Amerikan hullu vuosi

Amerikan hullu vuosi

Joulukuu on tuntunut ihanan rauhalliselta uutisrintamalla. En tarkoita nyt jokapäiväistä Trump-draamaa vaan pitkin syksyä eteen vyöryneiden, toinen toistaan hätkähdyttävämpien uutistapahtumien poissaoloa. Ne rytmittivät kesä- ja syyslukukausiani näin. Kesäkuu: Siirtolaislasten erottaminen rajalla Muutin perheeni Yhdysvaltoihin samaan aikaan, kun viranomaiset ottivat säilöön Keski-Amerikasta maahan pyrkineitä siirtolaislapsia. Lasten erottaminen vanhemmistaan herätti raivoa Los Angelesissa, josta on matkaa lähimmälle …

Toimittajan murha vie yhteiskunnan tienristeykseen – minkä tien Eurooppa valitsee?

Aurinko porottaa Maltalla kuumana niskaan vielä lokakuun puolivälissä, kun seison pellon laidalla Bidnijan kylässä tiistaina 16. lokakuuta. Kurkkua kuristaa. Tällä paikalla räjähti autopommi, joka tappoi maltalaisen toimittajan Daphne Caruana Galizian. Paikalle on tasan vuotta myöhemmin samalla kellonlyömällä kokoontunut kymmeniä ihmisiä viettämään hiljaista hetkeä toimittajan muistoksi. Välimeri avautuu etäällä karujen kukkuloiden välistä. Toisella puolella on pelto, …

Amerikkalainen kiire on kammottavaa ja kadehdittavaa

Syyslukukausi on ohi: seitsemän kuukautta Columbian yliopistossa on nyt takanapäin, ja viisi kuukautta edessä. On välitilinpäätöksen aika. Oon miettinyt paljon sitä, miten erilaista täällä loppujen lopuksi on kuin Suomessa. Aina sanotaan, että ihmiset  ovat joka paikassa ihmisiä, että samat tarpeet meillä on. Mutta eihän se niin mene. Vaikka samat perustarpeet ne siellä pohjalle kummittelee, niitä …

Blandinaaviskaa, jouluaamiainen ja tanskalaisten hen

Yksi sana ruotsia, toinen saksaa, ja seuraava termi näyttääkin ihan ranskalta… mistä tässä kielessä oikein on kysymys! Tanskan kieli on melkoinen sekoitus kaikkea mahdollista. Sanat näyttävät tutuilta, mutta ääntämisasua ei voi kuin arvailla. Ja tietysti opetella, mikä tosin oli helpommin sanottu kuin tehty. Otin yhteyttä paikalliseen kielikouluun jo hyvissä ajoin kesällä, ennen saapumistani Aarhusiin. Constructive …

Pitäisi keksiä uudelle poikakaverille nimi

Asumme 33-vuotiaan Annan asunnossa alivuokralaisena. Annan oikea etunimi on Sui, mutta valmistuttuaan ensimmäisen kerran yliopistosta häntä on kutsuttu aktiivisesti sekä englannin- että kiinankielisellä nimellä. Anna päätti tuolloin itse, että hän on jatkossa myös Anna. Ensimmäiset englanninkieliset nimensä hän keksi jo koululaisena. Shirley, Anika ja muut enemmän tai vähemmän käytössä olleet nimet saivat jäädä, kun oli …

1 2 3 4 14