Saksalaiset eivät olekaan tehokkaita. Saksassa ei kaikki toimikaan kuin se kuuluisa junan (sic) vessa.

Näin kertoivat kesän jalkapallon EM-kisojen aikaan ällistyneet lehtijutut eri maissa. Futisturistien ja ulkomaalaisten toimittajien mielikuva Saksasta ja saksalaisista oli pirstaleina. Kisajärjestelyt takkuilivat, junat kulkivat miten sattui tai eivät lainkaan, ja kaiken huipuksi vielä kehtasi sataa kaatamalla.

“Euro 2024 and German efficiency: Forget everything you thought you knew”, otsikoi esimerkiksi The New York Times.

Junien toimimattomuus herättää tunteita, ja siksi sillä on paitsi huomioarvoa, myös poliittista symboliarvoa. Monille saksalaisille Deutsche Bahn on metafora Saksan tilasta, aikakauslehti Der Spiegel muotoilee. Junaverkosto on rapistunut vuosikausia, koska siihen ei ole investoitu riittävästi. Sama koskee monia muitakin yhteiskunnan perusrakenteita. 

Tehokkuus. Luotettavuus. Käytännöllisyys. Etenkin nämä asiat moni yhdistää Saksaan, mutta toistaiseksi jalkapallon EM-kisoissa mikään näistä kliseistä ei ole osoittautunut todeksi, kirjoitti The New York Times.

Mutta että “unohda kaikki, minkä luulit tietäväsi” Saksasta tai saksalaisuudesta? 

Mitä enemmän itse tiedän, sitä varovammin suhtaudun mihin tahansa yleistyksiin. Se johtuu siitä, että maailma ei ole mustavalkoinen ja päinvastaisilta vaikuttavat asiat voivat olla yhtä aikaa totta.

Stipendivuoden aikana olen toki itsekin turhautunut kiemuraisiin tai huonosti toimiviin palveluihin. Hymähtelin, kun luin juttuja futisfanien koettelemuksista: junakaaos on tuttua, jos on asunut Saksassa vaikka väliaikaisestikin.

Kun matkustin elokuussa Hampuriin, juna lähti Berliinistä myöhässä. Paluujuna Berliiniin peruttiin kokonaan vähän ennen lähtöä.

Toisaalta olen kohdannut Saksassa upeaa järjestelmällisyyttä ja tehokkuutta eli niitä perinteisesti saksalaisiksi miellettyjä hyveitä, jotka kuulemma nyt ovat kadonneet. 

Opinnoissani Freie Universität -yliopistolla sain alusta asti kokea, miten käytännön asioita voidaan hoitaa tyylikkäästi ja vahvalla rutiinilla niin, että uudet opiskelijat saavat heti täydelliset vastaukset kysymyksiinsä ennen kuin keksivät edes kysyä niitä. 

Jouduin kuitenkin kestämään myös omituista sähläystä, jota yliopistolla jostain syystä siedettiin ja jolle ei löytynyt mitään järkevää selitystä.

Mitähän näin ollen Saksasta vuoden päätteeksi oikein kiteyttäisin?

“Kaupunki, joka haluaisi nukkua”

Toimittajan työssä joutuu tilanteisiin, joissa on turvauduttava yksinkertaistettuihin kuvauksiin tiivistämisen tai selittämisen nimissä. Joskus tuntuu, että toimittajien suorastaan odotetaan tekevän valistuneita yleistyksiä, tähän tapaan: 

Saksassa on tyypillistä… [täydennä lause]. Berliiniläiset eivät… [jatka ajatusta].

Tilastoihin nojaten yleistäminen onkin helppoa.

Subjektiivinen kokemukseni siis on, että junaosastolla mättää. Kun sen lisäksi tiedän, että esimerkiksi toissa vuonna yli kolmannes Saksan kaukojunista saapui määränpäähänsä myöhässä, voin huoletta sanoa, että Saksassa junaliikenne kangertelee. 

Tai: Asuin itse Berliinissä vuokralla samoin kuin likimain kaikki tuttuni. Kun lisäksi tilastojen mukaan Berliinissä yli neljä viidestä on vuokralla, on selvää, että berliiniläiset eivät tuppaa olemaan omistusasujia.

Tai kun kesäkuun eurovaalien tuloskartalla valtaosa Berliinistä erottuu vihreänä ja kristillisdemokraattien-mustana saarena keskellä sinistä AfD-merta, voi tietenkin sanoa, että pääkaupungissa osin äärioikeistolaisen AfD-puolueen viesti ei nappaa samalla tavoin kuin muualla idässä. (Poikkeuksena on tosin osa entisen Itä-Berliinin alueesta. Siellä AfD oli paikoin eurovaalien suurin, vaikka ei suinkaan kaikkialla.)

Juliste Berliinin Neuköllnissä sanoo AfD-poliitikko Björn Höckeä natsiksi. Höcke on AfD:n kärkiehdokas syyskuun osavaltiovaaleissa Thüringenissä. Puolue johtaa kyselyjä noin 30 prosentin kannatuksella. Saksan kotimaan tiedustelupalvelu luokittelee AfD:n Thüringenissä äärioikeistolaiseksi.

Kun poistutaan Excelin maailmasta, yleistäminen mutkistuu.

Usein kuulee esimerkiksi sanottavan, että Berliinissä tykätään juhlia. Näin monen kohdalla onkin. Ei mene pahasti metsään, jos sanoo, että vähintäänkin vertailussa moniin muihin kaupunkeihin Berliini on Unesco-listattuine teknokulttuureineen, nykyään laillisine pössyttelyineen ja fetissiklubeineen vapaan itseilmaisun bilekaupunki. Tätä mainettaan Berliini on myös mielellään ylläpitänyt, sillä bileturismi tuo rahaa.

Samaan aikaan on totta, että valtava määrä berliiniläisiä ei koskaan käy minkään sortin teknoklubeilla. Monia baarin tai klubin naapurustossa asuvia yöelämän meteli ärsyttää.

Lienee siis yhtä validia yleistää, että Berliini on yöuniaan arvostavien, arkisesti kodin ja työpaikan väliä suhaavien ihmisten kaupunki. Toisen metropolin slogania mukaillen: The city that wants to sleep.

Varmaa on, että Berliini on monimuotoinen ja ristiriitainen, monta kaupunkia samassa. Pikemminkin “sekä että” kuin “joko tai”.

Keväällä ja kesällä Berliini on täynnä tapahtumia. Kuvassa odotetaan Staatsoper Unter den Lindenin ilmaiskonsertin alkua heinäkuussa. Yleisöstä jotkut saattoivat hyvinkin jatkaa teknoklubille.

Saksalainen ystävällisyys teki vaikutuksen

Kaikesta huolimatta jonkinlainen subjektiivinen, tilastoihin perustamaton yleistys on tässä tekstissä tarjottava. Päädyin seuraavaan:

Saksalaiset, ainakin Berliinissä asuvat, ovat hämmästyttävän avoimia ja mukavia. “Hämmästyttävän” siksi, että ystävällisyys ei taida kuulua tunnetuimpiin saksalaiskliseisiin.

Olen ilokseni saanut ystävällisen ja jopa lämpimän vastaanoton monenlaisissa eri tilanteissa. Olen onnistunut kuulemma mahdottomassa eli tutustunut paikallisiin, vieläpä ilman alaikäisten lasten vetoapua.

Luin taannoin suomalaisesta lehdestä, että keskieurooppalaiset eivät mielellään kutsu ihmisiä kotiinsa. Yleistys on melko rohkea. Itse olen saanut kutsuja ja siksi yleistäisin täysin päinvastoin: keskieurooppalaisista ainakin saksalaiset kutsuvat kotiinsa, ainakin Berliinissä.

Tämä kaikki on tietenkin johtanut siihen, että olen viihtynyt Berliinissä erinomaisesti.

Kirjoittajan omakuva kotimatkalla S1-junassa.

Samalla tiedän hyvin, että kokemus Saksasta ja saksalaisista ja sitä mukaa yleistykset riippuvat kokijan persoonasta, elämäntilanteesta, taustasta ja yhteiskunnallisesta positiosta. 

Kaikki eivät jaa ajatusta saksalaisten ystävällisyydestä. Ihmisiä on monenlaisia, ja rasismi on Saksassa iso ongelma. Itse olen keskiluokkainen, valkoinen, monella tavalla etuoikeutettu.

Tunnen myös berliiniläisiä, jotka eivät viihdy kaupungissa vaan asuvat täällä lähinnä olosuhteiden pakosta, esimerkiksi sotaa tai vainoa paossa tai työn takia. Ylempänä tässä tekstissä aloitetut lauseet he voisivat täydentää näin: 

“Berliiniläiset eivät ota toisiaan huomioon, ja se tekee kaupungista kylmän ja tylyn. Saksassa omahyväinen kansa haluaa lähinnä levätä laakereillaan eikä jaksaisi miettiä muutosta.”

Omassa kokemuksessani voi olla myös tuuria mukana. Pidän silti siitä kiinni.

Minulle Berliini ei ole eksklusiivinen, poissulkeva. Berliiniläisistä peräti joka neljäs on ei-saksalainen, toisin sanoen jonkin ulkomaan kansalainen, niin kuin olen itsekin.

Berliini on siis paitsi bilekaupunki ja yöuniaan arvostavien kaupunki, myös ulkomaalaisten kaupunki. Kuten laulussa sanotaan: “Wenn man nicht aus Deutschland kommt und trotzdem echt Berliner ist / Das ist Berlin”.

Mikä onni, että sain olla hetken aikaa yksi berliiniläisistä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kun intialainen kommunisti Britanniaa vastusti – Berliini oli sata vuotta sitten kosmopoliittinen tavalla, josta harva tietää - 11.06.2024
• “Vain 40 sekunnissa huipulle” – Berliinin katukuva on täynnä sanaleikkejä - 02.05.2024
• Stipendivuoden puoliväli ja postauksellinen kliseitä - 28.03.2024
• Maalla, Berliinissä - 16.02.2024
• Berliiniläiset torjuvat pimeyttä joulutoreilla – “Juo 11, maksa 10” - 20.12.2023
• Lukuvuosi käynnistyi, mutta huoneessa on elefantti - 21.11.2023