Lokakuun puolivälissä sain sähköpostia Freie Universität -yliopiston johtajalta, professori Günter M. Ziegleriltä.

“Lämpimästi tervetuloa kauniille syksyiselle kampuksellemme”, toivotettiin viestissä, joka oli lähetetty koko opiskelijakunnalle. Heti perään viesti kuitenkin jatkui:

“Monille on näinä aikoina vaikeaa olla kevein mielin.”

Pari viikkoa aikaisemmin olin istunut juhlasalissa kuuntelemassa, kun yliopiston johto painotti ulkomaalaisille suunnatussa orientaatiotapahtumassa sitä, miten yliopisto seisoo Ukrainan tukena. Nyt professori Ziegler puhui tapahtumista Israelissa ja Gazassa.

Hän mainitsi Hamasin terrori-iskut Israelia vastaan ja puhui väkivallan kiihtymisestä Lähi-idässä. Nämä vaikuttavat moniin yliopiston opiskelijoihin, työntekijöihin ja opettajiin, joiden ajatukset ovat siviiliuhrien luona Israelissa ja Gazassa, professori kirjoitti.

Yliopistolla järjestettiin 16. marraskuuta hiljainen mielenosoitus, jossa vaadittiin tulitaukoa Gazaan. Protesti oli kampuksella pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Freie Universität on valtava kansainvälinen yliopisto, jossa poliittisia näkemyksiä riittää. Zieglerin mukaan yliopiston pitää olla paikka, jossa kaikki tuntevat olonsa turvalliseksi. Vaikka poliittisia tai uskonnollisia erimielisyyksiä on, kampuksella ei suvaita vihaa eikä syrjintää, ja kaikkien on toimittava niin, etteivät jakolinjat syvene, hän sanoi.

Viestissä ei purettu sen tarkemmin auki, mitä jakolinjoilla tarkoitettiin. Konteksti oli kuitenkin selvä.

Saksassa juutalaisvastaiset teot ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun Israel aloitti iskut Gazaan. Kaksi päivää professorin viestin jälkeen Berliinissä tehtiin polttopullohyökkäys synagogaa vastaan. Mielenosoituksissa on ylistetty Hamasin terrori-iskuja. Viranomaiset ovat kieltäneet useita palestiinalaisia tukevia mielenosoituksia juutalaisvihan pelossa.

Toisaalta protestikiellot ovat myös suututtaneet. Arvostelijoiden mukaan osa kielloista on ollut mielivaltaisia, ja ne ovat rajoittaneet ihmisten oikeutta ilmaista rauhanomaisesti näkemyksensä tilanteesta.

Arkkitehti Norman Fosterin suunnittelema Freie Universitätin filologinen kirjasto on saanut muotojensa takia lisänimen “aivot”.

Freie Universität ja vapaan keskustelun perinne

Jakolinjat, joskin toisenlaiset, ovat koko Freie Universität -yliopiston olemassaolon syy.

Freie Universität perustettiin tasan 75 vuotta sitten Länsi-Berliinin lounaiskolkkaan, kun Berliinin perinteikäs, Humboldtina nykyään tunnettu yliopisto jäi toisen maailmansodan jälkeen itäsektorin puolelle.

Tämän itä-länsi-jakolinjan perintöä on sana “vapaa” Freie Universitätin nimessä. Perintöön kuuluu myös ajatus siitä, että Freie Universitätissä vaalitaan vapaata keskustelua ja auktoriteettien haastamista.

Myös yliopiston johtaja Ziegler kirjoitti viestissään opiskelijoille toivovansa, että keskustelun ja väittelyn perinne voisi jatkua rauhanomaisesti.

Nyt seuraa subjektiivinen havainto, jolla ei ole mitään tekemistä tilastollisen merkitsevyyden kanssa. Blogissa se kuitenkin sallittakoon:

Oletin näkeväni väittelyitä, mutta toisin kävi.

Lokakuun puolivälissä alkaneen lukukauden aikana olen todistanut tähän mennessä yliopistolla vain yhtä pientä väittelynalkua, joka liittyi Gazan sotaan. Sananvaihto jäi lyhyeksi, ja sitä seurasi hiljaisuus, jonka tulkitsin kiusaantuneeksi.

Toisinkin voisi olla. Olen nimittäin istunut luennoilla ja seminaareissa, jotka ovat käsitelleet muun muassa muistamista, kieltä, historiaa ja kolonialismia. Nyt puhutaan siis yksinkertaistaen esimerkiksi sellaisista asioista kuin menneiden tapahtumien käyttäminen politiikan välineenä, todellisuuden rakentuminen kielenkäytön kautta ja erilaisten valtasuhteiden tarkastelu. Näistä saattaisi hyvinkin päätyä ajankohtaisiin teemoihin.

Voi olla, että kohdalle osunut debattiniukkuus on sattumaa: ei ole vielä tullut puheeksi. Ehkäpä keskustelu käy parhaillaan kuumana joissain yliopiston saleissa tai joillain käytävillä.

Yksi mahdollinen selitys kuitenkin on, että saksalaisella kampuksella moni kokee tämän kyseisen konfliktin käsittelemisen eri syistä hankalaksi tai työlääksi. Silloin keskustelun saattaa jättää mieluummin aloittamatta.

Huoneessa on elefantti, kuten eräs luennoitsija asian (englanniksi) muotoili.

Kampuksella mainostettiin marraskuussa muun muassa kielitieteeseen, kirjallisuuteen ja tekoälyyn liittyviä tilaisuuksia ja kutsuttiin osoittamaan mieltä yliopistojen työ- ja opiskeluolosuhteiden parantamiseksi.

Saksa vahvasti Israelin tukena

Saksan mediassa sotaa on käsitelty Israelia ymmärtäen.

Mediassa heijastuu se, että Saksan valtio tukee vahvasti Israelia historian takia. Natsien valtakaudella 1933–1945 Saksa murhasi kuusi miljoonaa juutalaista. Siksi Saksa kokee nyt ehdottomaksi velvollisuudekseen puolustaa Israelin valtiota ja juutalaisten turvallisuutta myös Saksassa.

Uutisoinnin seuraaminen on ollut tänä syksynä mielenkiintoinen kokemus. En ole ehtinyt lukea tai nähdä jokaista artikkelia tai ohjelmaa, ja on myös mahdollista, että kielitaitoni on siinä mielessä riittämätön, että viittauksia tai nyansseja menee ohi.

On kuitenkin ilmeistä, että Saksan media on ollut Hamasin iskujen ja niitä seuranneiden Israelin sotatoimien jälkeen varsin yksiääninen. Huomiota (tai kuten ennen sanottiin: palstatilaa) saivat pitkään ennen muuta Hamasin iskujen uhrit ja Saksassa nouseva juutalaisvastaisuus.

Historiaa tuntien syitä tähän voi ymmärtää. Silti tapa, jolla Gazan siviilien kärsimykset näyttivät pitkään jäävän usein sivulauseeseen, pääsi jossain määrin yllättämään.

Mitä muistetaan – jääkö jotain muistamatta?

Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen kirjoitti kiinnostavasti siitä, miten Gazan sota aloitti Saksassa taas keskustelun historiallisesta vastuusta ja miten yhteisen muistamisen historialta on Saksassa pudonnut pohja.

Jos Saksan entisistä siirtomaista kysytään, muistaminen ei ole Saksaa koskaan aidosti kiinnostanutkaan.

Yliopisto tarjosi syyskuun lopussa opiskelijoille Weddingin kaupunginosassa kävelyn, jolla puhuttiin Saksan siirtomaahistoriasta.

Gazan sodan varjoon jäi pari viikkoa sitten pikku-uutinen Saksan sovunhieronnasta Tansaniassa. Liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier kävi pahoittelemassa niin sanotun maji maji -kapinan kukistamista vuosina 1905–1907.

Jopa 300 000 ihmisen arvioidaan kuolleen sodan takia. Suuri osa saksalaisista tuskin tietää koko asiasta.

Saksa oli ensimmäiseen maailmansotaan asti Afrikan kolmanneksi suurin siirtomaavalta. Vaikka Saksa on tehnyt tiliä natsiajan rikoksista vuosikymmenien ajan, Afrikassa tehdyt julmuudet ovat jääneet paljon vähemmälle huomiolle. Vasta viime vuosina Saksa on alkanut ottaa pieniä askelia jonkinlaisen sovittelun suuntaan. Monen mielestä askeleet ovat kuitenkin riittämättömiä.

Haastattelin viime vuonna Ylen Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmaan namibialaista järjestöjohtajaa Nandiuasora Mazeingoa, joka sanoi Saksan tapaa käsitellä historiaansa rasistiseksi.

Namibiassa Saksa koettaa sovitella 1900-luvun alussa tekemäänsä kansanmurhaa, jossa kuoli arviolta 100 000 ihmistä. Kävin tänä syksynä Berliinissä katsomassa aihetta käsittelevän oopperan. Sen säveltäjä Eslon Hindundu sanoi, että hänen kokemuksensa mukaan 90 prosenttia saksalaisista ei ole koskaan kuullut Namibian ja Saksan yhteisestä historiasta.

Saksan kolonialismi tuntuu olevan Saksassa ajallisesti, maantieteellisesti ja henkisesti jossain kaukana.

Täällä Berliinissä on kuitenkin kysyntää ja tarjontaa. Pelkästään Freie Universität -yliopiston kurssivalikoimassa on viime vuosina ollut useita kokonaisuuksia Saksan siirtomaahistoriasta. Kampuksen ulkopuolella tutkijakollektiivit ja järjestöt järjestävät tapahtumia, näyttelyitä ja kävelyitä, joilla kuljetaan siirtomaa-ajan jäljillä kaupungin kaduilla.

Edelleen jaksaa puhuttaa myös pari vuotta sitten avattu museokeskus Humboldt Forum, joka seisoo paraatipaikalla keskellä Berliiniä. Preussilaisimperialistista mahtia viestivän uudisrakennuksen sisällä on näytteillä entisistä siirtomaista ostettuja tai ryöstettyjä aarteita. Niiden esillepano on kontekstoitu aiempaa paremmin, mutta kiistely jatkuu.

Se on selvästi oman blogikirjoituksensa aihe.

Vanha kartta näyttää Saksan siirtomaaimperiumin ulottuneen Afrikasta Tyynellemerelle asti.

Kuvat: Maria Tolsa

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Stipendivuoden puoliväli ja postauksellinen kliseitä - 28.03.2024
• Maalla, Berliinissä - 16.02.2024
• Berliiniläiset torjuvat pimeyttä joulutoreilla – “Juo 11, maksa 10” - 20.12.2023