Palaaminen normaaliin. Demokratian voitto. Käytöstapojen ja kohteliaisuuden paluu. Nämä tuntemukset nousevat esiin, kun seuraa Yhdysvaltain uuden presidentin Joe Bidenin ensimmäisiä päiviä Valkoisessa talossa. Tämä aistittava helpotus on ymmärrettävää, kun miettii mitä kaikkea viimeisen neljän vuoden aikana on tapahtunut, ja minkälainen rooli maan edellisellä presidentillä oli siinä kaikessa.

The New York Timesin etusivu 21.1.2021 maalaa toiveikasta kuvaa tulevaisuudesta ja demokratian voittokulusta.

Trumpin valtakaudellaan tekemät jatkuvat hyökkäykset yhteistä ja jaettua todellisuutta sekä mediaa vastaan kulminoituivat tietyllä tapaa 6. tammikuuta. Mellakoitsijoiden kokoontuessa Capitol-rakennuksen läheisyyteen he hyökkäsivät useita kertoja toimittajien ja muiden median edustajien kimppuun. Ottaen huomioon, että nämä mellakoitsija-vallananastajat olivat valmistautuneet hyökkäykseen muun muassa luotiliivein ja nippusitein sekä pystyttäen hirttolavaa, voidaan pitää ihmeenä, että kuolleiden määrä jäi vain viiteen, joskin tämäkin on viisi liikaa.

Vallan virallisesti vaihduttua median ja toimittajien näkökulmasta muutos kahden hallinnon välillä oli havaittavissa jo Bidenin hallinnon ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa. Siinä missä Trumpin lukuisat viestintäjohtajat vähättelivät ja hyökkäsivät tai jättivät kokonaan huomiotta median edustajia, Jen Psaki oli useiden lähteiden mukaan tervetullut tuulahdus tervettä järkeä ja hän tuntui ymmärtävän vapaan ja kriittisen median roolin sivistyneessä yhteiskunnassa. Suurempaa eroa Sean Spicerin ei-niin-hienovaraisiin uhkauksiin mediaa kohtaan sai etsiä.

Bidenin astuminen Valkoiseen taloon merkitsee myös todennäköisesti yhteisen todellisuuden murentamisen lopettamista. Biden ei ole Trumpin tapaan tuominnut mitään, mikä häntä ei ole miellyttänyt, nyt jo ylikäytetyllä fraasilla ”fake news”. Tämä kaksisanainen fraasi sai Trumpin aikakaudella järkyttävät mittasuhteet, sillä sen avulla kiellettiin kasuaalisti todenmukaiset ja objektiiviset tosiasiat, vain sen takia, että ne eivät miellyttäneet valtaapitäviä. Samalla fraasista tuli kulahtaneempi kuin kolmekymmentä kertaa käytetty kuminen preservatiivi.

Tämä kyseinen fraasi levisi Yhdysvalloista maailmalle. Yhdysvalloilla on, hyvässä ja pahassa, vuosikymmenten aikana rakennettu ja ylläpidetty rooli sanan- ja lehdistönvapauden eturintaman taistelijana. Rooli on osin totta ja osin vain roolia, jota esitetään osana maailmanpolitiikan näytelmää. Osansa kertoo se, että Toimittajat ilman rajoja -järjestön listauksessa Yhdysvallat löytyi viime vuonna sijalta 45, selviten nippa nappa järjestön värikoodissa toiseksi korkeimmalle eli keltaiselle tasolle. Korkeammalle listauksessa selvisivät muun muassa Ghana, Samoa ja Uruguay.

The Washington Postin etusivu 21.1.2021 korostaa kansan yhtenäisyyttä ja lasikattojen sirpaloitumista.

Lisäksi on huomattava se seikka, että listaus käsitteli vuotta 2019, joten viime kevään ja kesän lukuisat toimittajiin kohdistuneet hyökkäykset BLM-protestien ympärillä näkyvät vasta ensi vuonna julkaistavassa listauksessa. Varovaisesti voisimme veikata, että maan sijoitus tulee laskemaan järjestön listauksessa oranssille tai jopa punaiselle tasolle.

Yhdysvaltojen rakentamalla roolilla on kuitenkin tärkeä tehtävä globaalilla näyttämöllä. Kun rooli jätetään täyttämättä tai, kuten Trumpin aikana oli, sen ydinolemus korruptoidaan, avautuvat ovet kaiken maailman kahden markan diktaattoreille käyttää sitä tekosyynä hyökätäkseen oman maansa ja yhteiskuntansa toimittajia vastaan. Tässä mielessä voidaan roolin symboliikkaa pitää erittäin merkittävänä, vaikka kauniit korulauseet perustuslain ensimmäisestä lisäyksestä jättäisivätkin paljon tyhjää ilmaa lauseiden ja todellisuuden välille.

Jos vahvasti ”maailman demokraattisemmaksi ja vapaimmaksi maaksi” profiloitunut yhteiskunta alkaa hyökätä toimittajia, mediaa ja jaetun todellisuuden konseptia vastaan, avautuvat samalla veräjät niille kapisille rakeille, jotka mielellään käyttävät tätä heikentynyttä uskottavuutta oikeuttaakseen omia julmia ja järkyttäviä toimiaan.

Tietynlaisena vaarana tässä muutoksessa Trumpista Bideniin on, että Bidenin tekemät muutokset nähdään absoluuttisesti parannuksina verrattuna hänen edeltäjänsä toimiin. Joissakin tapauksissa, kuten Pariisin ilmastosopimuksen kohdalla, tämä muutos on ehdottomasti parannus. Vaara tulee esiin, kun mikä tahansa Bidenin tekemä muutos koetaan parannuksena ja sitä perustellaan vertaillen häntä edeltäjäänsä. Samankaltainen, joskaan todennäköisesti ei niin dramaattinen mentaliteetti oli havaittavissa Obaman valtakauden alussa.

Ero Obaman ja edeltäjänsä George W. Bushin välillä koettiin tietyissä piireissä valtavaksi ja Obaman toivottiin parantavan muutoksillaan koko maan, jos ei koko maailman ongelmia. Irvokkaimmin tämä toive näyttäytyi vuonna 2009, kun Obamalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto samaan aikaan, kun hänen johtamansa maa oli uppoutuneena kahteen veriseen, vuosia jatkuneeseen sotaan. Afganistanin ja Irakin rinnalle voidaan myös nostaa erinäiset aseelliset konfliktit, joissa Yhdysvallat oli mukana Somaliasta Syyriaan. Ja silti, koska Obama ei ollut Bush, sotatilassa olevan maan asevoimien ylipäällikölle myönnettiin kenties maailman arvostetuin rauhanpalkinto.

Tämä mielessä pitäen median ja toimittajien on tärkeää olla menemättä yli-innokkaan optimistisen virran mukana, sillä vaikka Pennsylvania Avenuella asustaakin joku toinen kuin Trump, ei se tarkoita, että häntä pitäisi missään nimessä käsitellä yhtään sen hellemmin. Päinvastoin, nyt kun uuden johtajan aikaansaama euforia on päällä, täytyy jokaisen kriittisenä itseään pitävän median kiinnittää huomiota siihen, ettei uusi hallinto pysty kaiken huuman keskellä toimimaan kestämättömällä tai kyseenalaisella tavalla.

Se, miten paljon maailma muuttuu tai jopa paranee Bidenin kaudella jää tietenkin tulevaisuuden hämäriin. Näiden ensimmäisten merkkien ja tekojen perusteella sanan- ja lehdistönvapauden puolustajat saavat kuitenkin kenties olla toiveikkaita, ainakin hetken.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Syntyykö Euroopassa jälleen uusi rintama? - 03.12.2020
• 52 kynttilää kahdessatoista kuukaudessa - 03.11.2020
• Kevään 2020 madonluvut - 01.07.2020
• ”Kolmenlaiset ihmiset juoksevat vaistomaisesti kohti vaaraa – poliisit, palomiehet ja toimittajat” - 01.06.2020
• Suomen varovaiset askeleet kohti valoisampaa mediamaisemaa - 05.05.2020
• Kriisin varjolla kohti autokratiaa - 01.04.2020
• Turkin toimittajien vainossa otetaan oppia 60-luvulta - 04.03.2020
• Saksan malliin vedotaan, kun halutaan sensuuria - 05.02.2020