Viimeistään vuosi 2021 oli kryptovaluuttojen valtavirtaistumisen vuosi. Moni tavallinen uutisten seuraaja ei varmastikaan saanut otetta lohkoketjujen toimintaperiaatteista, mutta Bitcoinin hetkellinen yli 60 000 dollarin arvostus ja kryptolouhinnan valtava energiankulutus tulivat tutuiksi.

Kun kryptovaluutat ovat tänä vuonna sukeltaneet, on utopistinen tulevaisuusajattelu teknologioiden saralla kohdistunut entistä useammin metaversumiin. Lyhyesti metaversumi on käsite (tai pikemminkin hypoteesi), jolla yritetään kuvata miltä internet mahdollisesti näyttää, kun se muuttuu kolmiulotteiseksi. Jos kiinnostuit, katso vaikka tämä metaversumista vastikään kirjan julkaisseen Matthew Ballin video.

Metaversumin toteutuminen ei sinänsä edellytä lohkoketjuteknologian laajamittaista omaksumista, mutta suurin osa visionääreistä näkee nämä yhteenkietoutuneina. Olet ehkä kuullut Web3:sta (johon viitataan myös muodossa Web 3.0)? Se on epämääräinen lupaus internetistä, joka korjaa Web 2.0:n ongelmat, joista päällimmäisiä ovat epäreilu datatalous ja vallan keskittyminen muutamille alustayhtiöille. Web3-ajattelussa juuri lohkoketjuteknologia ja tokenit (ei mennä nyt sinne!) mahdollistaisivat vallan hajauttamisen ja irtautumisen alustojen vallasta.

Mediahistoriasta ja mediaympäristön muutoksista kiinnostuneelle tutkijalle ja toimittajalle tämä on tietysti kiinnostavaa aikaa. On sellainen olo, että nyt tapahtuu!

Olin syyskuun lopulla Los Angelesissa ONA22-mediakonferenssissa, jossa tulevaisuuden visioilla oli ohjelmassa oma paikkansa. Seurasin esimerkiksi yhdessä sessiossa, kun kolme ”esiintyjää” (miehiä tietysti!) keskusteli käytännössä keskenään lohkoketjujen ihanuudesta ja sivuutti yleisön kriittiset kysymykset.

Schibstedin Anders Grimstadin pohdintaa teknologisten muutosten seurauksista ONA22-konferenssissa.

Paljon kiinnostavampi oli Schibstedin Anders Grimstadin esitys teknologiatrendeistä (tässä linkki tiivistelmään). Sitä kuunnellessa hahmottelin mielessäni kolme demokratian kannalta vahingollista tapaa suhtautua metaversumiin ja Web3:n tulevaisuuteen:

• Kyyninen edelläkävijyys.
• Naiivi härpäkeinnostus.
• Teknoutopistinen demokratia-ajattelu.

Nämä kaikki ovat inhimillisiä. Kukapa ei olisi halunnut ehtiä Bitcoin-huumaan mukaan hyvissä ajoin. Härpäkkeistäkin on helppo innostua. Tekoälyohjelmat eivät ainoastaan tee näyttävää digitaidetta, vaan ne kykenevät jo muokkaamaan tekstivetoisen tarinan videoksi! Ja voisihan se olla nastaa, jos yleisö voisi seurata suosikkipodcastejaan avatar-hahmoina. (Vai olisiko se sittenkin vain cringe?)

Kolmas suhtautumistapa liittyy innostukseen etenkin lohkoketjuteknologian vapauttavasta voimasta. Sen taustalta hahmottuu internetin varhaisaikoina artikuloitu (libertaarinen) teknoutopistinen ideologia (ks. esim. Kyberavaruuden itsenäisyysjulistus), joka on vain puettu uusiin vaatteisiin. Tällä kertaa se on Web3, joka kaataa portinvartijat, hajauttaa valtaa ja tuo mukanaan aidomman ja suoremman demokratian.

Ongelma on, että mediahistoria ei tue utopistien toiveikkuutta. Internetin eri murrosvaiheissa edelläkävijöiden paljon parjaama portinvartijuuskaan ei katoa mihinkään. Kirjoitan tällä hetkellä Hannu-Pekka Ikäheimon kanssa kirjaa juuri portinvartijuudesta digitaalisella aikakaudella (Teos, syksy 2023). Perusajatuksemme on, että digitalisaation ja sosiaalisen median nousun myötä ”unohtunut” käsite portinvartija ja siihen liittyvä portinvartijateoria auttavat ymmärtämään paitsi informaatioympäristön muutosta myös sitä, miten demokratia selviää noiden muutosten läpi.

Kun siis kuulet sanat metaversumi tai Web3, ajattele myös sitä, miten ne muokkaavat tiedonvälitystä, ihmisten välistä kommunikaatiota ja ihmisyhteisöjä – suhteessa olemassa oleviin rakenteisiin. Me liikumme Hannu-Pekan kanssa kirjassamme pääosin jo toteutuneen Web 2.0:n maailmassa, mutta siihen liittyvät kysymykset tulevat olemaan relevantteja – elleivät vielä entistä polttavampia – internetin seuraavan muutossyklin päästessä käyntiin.

Los Angelesissa ONA-konferenssissa esiintynyt Anders Grimstad pohti ihan oikein kysymyksiä siitä, mitä metaversumissa tapahtuu faktan ja fiktion erottelulle, luottamukselle tai yhteiselle kokemusmaailmalle. Edessä onkin paljon olennaisia kysymyksiä, jotka ovat itse asiassa vielä Web 2.0:nkin osalta ratkomatta, liittyen esimerkiksi valtaan, sääntelyyn, datan käyttöön ja teknologian yhteentoimivuuteen. Uudet teknologiset harppaukset eivät niitä itsessään ratkaise. Siihen tarvitaan ihmisiä ja yhteistyötä, mutta myös syvällistä ymmärrystä siitä, miksi Web 2.0:n demokratialupaukset haihtuivat alle vuosikymmenessä ilmaan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Mist sä tuut? - 20.12.2022
• Outous nimeltä Ovetškin - 11.11.2022
• Voiko republikaania haastatella? - 16.09.2022
• Kay Graham ja median pukumiehet - 15.08.2022