”Jos zoomataan Savo-Karjalan vaalipiirissä Outokumpuun, jonka tunnen lapsuudestani hyvin, ovat perinteiset valtapuolueet keskusta ja demarit joutuneet nöyrtymään kokoomuksen ja perussuomalaisten nosteen edessä.”

Näin Yleisradion Matti Rönkä saattaisi seuraavien eduskuntavaalien tulosillassa esitellä tuloksia, jos hän ottaisi mallia kollegoiltaan täällä Yhdysvalloissa.

Katsoin marraskuussa parina päivänä televisiokanava CNN:n välivaalilähetyksiä ja kiinnitin huomiota siihen, miten toimittajat viittasivat useamman kerran omiin juuriinsa eri puolilla Yhdysvaltoja. En usko, että tämä on sattumaa.

Liitän havaintoni osaksi perinteisen journalistisen median avoimuus- ja läpinäkyvyystrendiä, joka on saanut vauhtia jossain määrin akateemisista pohdinnoista ja muuttunut valtavirraksi viimeisen reilun 10 vuoden aikana. Hyvänä esimerkkinä BBC:n uusi johtaja Deborah Turness on tänä syksynä nostanut läpinäkyvyyden totuudellisuuden, puolueettomuuden ja tarkkuuden rinnalle yhtiön johtavaksi periaatteeksi.

Se mistä joku on kotoisin, on tietysti hirveän pieni asia. Mutta juuri sellaisia avoimuusteot journalismissa lopulta ovat. Kyse voi olla siitä, että kerrotaan hieman tarkemmin, mistä jotkut tiedot on hankittu tai se miksi ja miten oma media käyttää nimettömiä lähteitä. Tai että perustellaan paremmin, miksi joku tietty juttu on ylipäätään tehty tai miten oman median arvot näkyvät uutispainotuksissa.

Mediatutkijat ovat – aivan oikein – huomauttaneet, että läpinäkyvyys ei ole mikään taikakeino perinteisen median globaaliin luottamuspulaan. (Siis siihen, joka ei missään nimessä ole niin vakava Suomessa kuin monessa muussa maassa.) Jos joku yleisön osa ei luota yhteiskunnallisiin instituutioihin yleisesti tai epäilee tiettyä mediaa vääristelystä, ei yksittäisen toimittajan taustan raottaminen tai edes jutun parempi perustelu muuta tätä perusasetelmaa.

Luottamuksen vahvistaminen onkin vain yksi perustelu avoimuudelle ja läpinäkyvyydelle. Itse pidän paljon tärkeämpänä sitä, että yleisö ansaitsee tietää enemmän siitä, miten perinteisen median kaltainen vaikuttajainstituutio toimii. Etenkin kun perinteinen media on yksi liberaalin demokratian keskeisistä instituutioista, joka vaatii muilta instituutioilta läpinäkyvyyttä – on sitten kyse julkisesta hallinnosta, yrityksistä tai politiikan maailmasta. Vaatimusten vastapainoksi mediatoimijoiden olisi itse kyettävä näyttämään, että ne elävät niin kuin opettavat.

Lisäksi uskon, että läpinäkyvyydestä on hyötyä. Kyse ei ole vain brändinkiillotuksesta, vaan pureutumisesta syvälle journalistisiin prosesseihin. Se, että kertoo miten jutut syntyvät pakottaa pohtimaan tarkemmin omaa tekemistä ja lopulta tekemään paremmin.

Otan yksinkertaistetun esimerkin. Jos on perustellut itselleen ja toimitukselle ennakkoon hyvin, miksi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on juuri tässä lähetyksessä tärkeä haastateltava, on se helppoa kertoa myös yleisölle. Näin vaikka ajattelisinkin yleisellä tasolla, että Aaltola esiintyy liikaa mediassa. Jos sen sijaan on jälleen kerran soittanut Aaltolalle, koska se on nopeinta ja helpointa, on verrattain ikävää yrittää keksiä parempia selityksiä, kun yleisö kyselee haastateltavavalintojen perustelujen perään.

Ja sitä paitsi. Ei niitä brändiasioitakaan kannata väheksyä. Onhan se Matti Rönkäkin paljon lähestyttävämpi, kun hänestä tietää vähän enemmän. Kotikylä on mukava lisä, vaikka se ei – Paperi T:n sanoin – tee kenestäkään ”hefee”. Olennaisinta on edelleen, miten ”jutut raidal ja kaidalla tekee”.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Outous nimeltä Ovetškin - 11.11.2022
• Metaversumi ja Web3 – lupauksia, joita ei voi lunastaa - 12.10.2022
• Voiko republikaania haastatella? - 16.09.2022
• Kay Graham ja median pukumiehet - 15.08.2022