Istun 1 600 katsojan keskellä pimeässä elokuvateatterissa, jonka valkokangas loistaa tyhjyyttään. Lavalla mikrofonin takana seisoo keski-ikäinen mies. Hän on dokumentaristi Sam Green, joka on tullut kertomaan tarinan Louis Armstrongista, legendaarisesta jazz-muusikosta.

“Louis’lla oli eräs harrastus, tai oikeastaan pakkomielle”, Green aloittaa.

Käheä-ääninen laulaja ja trumpetisti nauhoitti valtaosan arkeaan kelanauhoille. Nauhoja löytyy tuhansia tunteja. Armstrong ei taltioinut pelkästään omaa soittoaan, vaan myös aamiaiskeskustelut, omat tajunnanvirtamonologinsa, kosteat illanistujaiset kavereiden kesken ja riidat vaimonsa kanssa. Usein sisältö oli ronskia: härskejä vitsejä, heittoja seksistä ja pilvenpoltosta.

“Tämä on lempinauhani. Se on nauhoitettu kotibileiden jatkoilla, kun vieraat ovat lähteneet, vaimo mennyt juuri nukkumaan ja Louis kaataa itselleen viimeisen lasillisen. Kuunnelkaapa hänen hengitystään. Laittakaa vaikka silmät kiinni”, Green sanoo.

Suljen silmät, kuten 1 599 kanssakuulijaa (niin kuvittelen). Kelanauha suhisee hiljaa. Sitten kuulen, miten jääpalat kilisevät drinkkilasissa, nojatuoli narahtaa ja Louis Armstrong huokaisee hiljaa.

Sam Green piti puheen Armstrongin kelanauhoista Pop-Up Magazine –nimisessä tapahtumassa viime kuussa Los Angelesissa. Green, jonka cv:stä löytyy parhaan dokumentin Oscar-ehdokkuus, tekee parhaillaan muusikon kelanauhoista taustatutkimusta seuraavaa projektiaan varten. Hänet oli kutsunut paikalle illan järjestäjä, California Sunday Magazine -aikakauslehti.

Pop-Up Magazine –tapahtuma järjestettiin Ace-hotellin teatterissa, joka on vuonna 1927 goottilaistyyliin rakennettu entinen United Artists Theater. Kuva on napattu ennen tapahtuman alkua, kun yleisö odotti lämpiössä. Kuva: Matias Jaskari

Pop-Up Magazine -iltojen idea on kiintoisa – ja kopioimisen arvoinen Suomessa! Konseptin voi tiivistää kysymykseen: jos aikakauslehden sisältö muuttuisi live-tapahtumaksi, millainen spektaakkelista tulisi?

Reilun kahden tunnin mittainen show koostuu esityksistä, joissa journalistit ja dokumentaristit nousevat lavalle kertomaan tarinan. Tarinat ovat totta, siis toistaiseksi julkaisematonta journalistista sisältöä. Puheen ja ääninauhojen lisäksi esitykset sisältävät valkokankaalle heijastettuja videoita, valokuvia ja musiikkia.

Pop-Up–iltoja on järjestetty jo vuosia, ja ne vetävät poikkeuksetta salit täyteen. Tällä kertaa suosikeikseni nousivat Louis Armstrong –esityksen lisäksi kolme muutakin puheenvuoroa:

Podcast–juontaja kuvaili tekstiviestivaihtoaan intialaisen hakkerin kanssa sen jälkeen kun hakkeri oli murtautunut juontajan Facebook-tilile.

Säveltäjä kertoi tarinan yhdysvaltalaisesta naissoutajasta ja seikkailijasta, joka souti yksin Atlantin yli (ja oli vähällä kuolla). Lopuksi säveltäjä esitti kappaleen, joka tulee olemaan osa samasta naisesta kertovaa musikaalia.

Kaksi radiotoimittajaa kertoi Wall Street –lempinimellä tunnetusta elinkautisvangista, joka on itseoppinut osakesijoittaja ja kouluttaa muita vankeja osakemarkkinoiden piensijoittajiksi.

Parhaimmillaan live-tarinat toimivat juuri niin kuin vetävä aikakauslehtijuttukin. Yleisö tempautuu mukaan kertomukseen, liikuttuu, viisastuu, nojautuu eteenpäin kuullakseen loppuhuipennuksen ja vertailee oivalluksiaan illan päätteeksi lämpiössä. Heikompiakin hetkiä tuli illan aikana vastaan. Niin kuin kirjoitetussakin tekstissä myös live-esityksessä olennaisinta on editointi – siis dramatisointi ja ohjaus. Jotkut esiintyjät jaarittelivat ja hukkasivat punaisen langan. Silloin kaikkien tarinoiden käyttövoima, suhde yleisöön, herpaantui.

Elävä aikakauslehti-ilta on vain yksi osa tapahtumajärjestäjän, California Sunday Magazinen, kekseliästä bisnesmallia. Journalismin digimurroksen keskellä menestyvä ja uutta kokeileva printtilehti on virkistävä – jopa toivoa luova – poikkeus.

Lehden idea on tavoittaa halutuin mahdollinen kohderyhmä: Kalifornian urbaanien alueiden koulutetut, luovat ja hyvätuloiset 20–50-vuotiaat, joiden silmäpareja mainostajat edelleen hanakasti tavoittelevat. Tämän porukan löytääkseen California Sunday Magazine löi viime vuonna hynttyyt yhteen osavaltion pääuutislehtien, San Francisco Chroniclen, The Sacramento Been ja Los Angeles Timesin, kanssa. Maksua vastaan lehdet haarukoivat halutun kohderyhmän esiin tilaajarekistereistään ikä- ja postinumerotietojen avulla. (Postinumero on ainakin LA:ssa vahvasti yhteydessä tulotasoon ja elämäntyyliin, kuten taannoin bloggasin. Profiilin mukaisia tilaajia löytyi 400 000.

Jos mainittujen kolmen uutislehden tilaaja sattuu kuulumaan tähän haluttuun kohderyhmään, California Sunday Magazine tipahtaa kuukausittain postiluukusta sanomalehden välissä ilmaiseksi. Muut joutuvat maksamaan lehdestä tilausmaksun, joka on 99 dollaria vuodessa (digitilauksena 40 dollaria).

California Sunday Magazine on yleisaikakauslehti vähän samaan tapaan kuin Image Suomessa. Pop-Up Magazine -livetapahtumat, joita on muutaman kerran vuodessa, tekevät kyllä voittoa, mutta tärkein tavoite niissä taitaa olla lukijasuhteen vahvistaminen ja uskottavan edelläkävijäbrändin säilyttäminen.

Aikakauslehtien lisäksi myös uutislehdet ovat kokeilleet elävän tarinankerronnan iltoja uudenlaisen yleisösuhteen luomiseksi. Journalistisia innovaatioita seuraava Nieman Lab uutisoi viime viikolla The Arizona Republic -lehdestä, joka on pyörittänyt jo neljä vuotta Arizona Storytellers –tapahtumasarjaa. Kuka tahansa arizonalainen voi pyrkiä lavalle tarinankertojaksi. Puhelinhaastattelun jälkeen puhujaksi valittu osallistuu etukäteen tarinankerrontakoulutukseen, jossa esitys hiotaan kuntoon. Lavalla aikaa on 5–8 minuuttia eikä muistiinpanoja tai powerpointteja käytetä. Illat myydään loppuun, esiintymispaikasta riippuen yleisöä on 150–250.

The Arizona Republic järjestää tarinankerrontailtoja noin 15 vuodessa. Lipputuotot kattavat kulut ja ovat jopa parantaneet lehden kokonaistulosta. Samalla tarinankerrontaillat ovat opettaneet lehdelle jotain tärkeää, sanoo uutisista ja yleisösuhteesta vastaava pomo Randy Lovely. “Tapahtuma on saanut meidät oivaltamaan, miten rakentaa henkilökohtaisia suhteita olemassa olevaan yleisöömme. Samalla uusi yleisö saa tietää meistä.”

: Pop-Up Magazine –illan päätteeksi kaikki esiintyjät taputettiin lavalle loppukiitoksia varten. Kuva: Matias Jaskari

Onko live-tapahtumista journalismin pelastajiksi? Ei tietenkään. Itseäni kuitenkin innostaa ajatus siitä, että digitaalinen murros voi vapauttaa journalistien mielikuvituksen keksimään uusia tapoja yleisön kohtaamiseksi.

Mikä onkaan herkullisempi tapa kuluttaa tarinoita kuin istua pimeässä teatterissa ja tempautua elävien sanojen, musiikin, liikkuvan kuvan ja valokuvien vietäväksi?

PS. Journalistiselle tarinankerronnalle löytyy kysyntää myös leffabisneksestä. Kävin haastattelemassa Epic Magazine –nimisen julkaisun perustajaa, joka tilaa ja julkaisee pitkiä, tutkivia aikakauslehtijuttuja. Juju on siinä, että Epic myy juttujen oikeudet tv- ja elokuvayhtiöille. Ja bisnesmalli kannattaa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Mikä arvo on journalismilla? — Lue ainakin nämä 8 juttua - 18.06.2015
• Uskontojournalismin kurssi opettaa, miten päästä jumalapuheen taakse - 14.04.2015
• Jos sitä vähän unelmoisi - 27.02.2015
• "Ymmärtäminen muistuttaa seksiä" – tiedejournalismin oppeja Kaliforniasta - 02.01.2015
• Los Angelesissa postinumero kielii elämäntyylistä – ja ihonväristä - 26.11.2014
• Saanko esitellä: Viisi kontaktia - 30.09.2014
• "Mahdolliselta tuntuu" – kolme vinkkiä huippuyliopistosta - 26.08.2014