Avatar photo

Ville Seuri

Ville Seuri opiskeli lukuvuoden 2015 - 2016 Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa.

Britanniassa on kaksi puheenaihetta, joista voi aloittaa keskustelun koska tahansa, kenen tahansa kanssa: sää ja asumisen hinta.   Kaiken lisäksi voi aina olla keskustelukumppaninsa kanssa samaa mieltä. Sää voisi olla huonompikin (jos sataa) tai se on muuttumassa huonommaksi (jos aurinko paistaa). Ja asuminen on aina uskomattoman, uskomattoman kallista.

Vaikka Reuters-insituutti ei kouluta tulevia journalisteja, saa Oxfordissa kuitenkin näkymän journalistikoulutukseen. Henkilökuntaan kuuluu paljon ihmisiä, joiden päätyö on opettaa journalistiksi pyrkiviä nuoria Britannian parhaissa journalismin koulutusohjelmissa, ja joskus seminaareihin osallistuu media-alalle pyrkiviä opiskelijoita.

Yksi juttu Reuters-instituutissa opiskelussa on, että tulee kutsutuksi paikkoihin, joihin ei oikeastaan millään tapaa kuulu. Pahimmillaan se toki voi johtaa noloihin tilanteisiin ja armottomaan kyllästymiseen, mutta useimmiten saa polttoainetta ajatuksille.

Reuters-instituutti on osa maailman vanhinta yliopistoa, mutta silti siellä arvostetaan ennen kaikkea käytännön osaamista. Instituutin johtaja David Levy on tehnyt yli kahdenkymmenen vuoden uran BBC:llä, samoin fellowship-ohjelman johtaja James Painter. Oma ohjaajani, Cardiffin yliopiston journalismin professori Richard Sambrook, on johtanut muun muassa BBC:n World Serviceä. Tutkijoista moni toimii onnistuneesti konsulttina tai istuu jonkin mediayhtiön hallituksessa.

Sinä, joka luet tätä, olet varmaan joko lähdössä opiskelemaan Oxfordiin tai joskus ollut siellä. Joka tapauksessa, jos haluat valmistautua Oxfordin-vuoteesi tai fiilistellä siellä viettämääsi aikaa, tässä on viisi kirjaa, joista voi olla iloa ja jopa hyötyä. Kaikki suositukset eivät ole omiani, vaan pyysin apua aiemmilta Oxfordin-kävijöiltä.