Suomessa on Sanomalehtien Liiton verkkosivujen mukaan 182 sanomalehteä, joilla on sähköinen näköislehti. Lisäksi kaupunkilehtiä on 56. Yhteensä ne tekevät siis 248. Luvusta puuttuvat nopean arvioni mukaan ainakin Talentumin lehdet, urheilu- ja veikkauslehdet sekä kokonaan verkossa ilmestyvä Uusi Suomi. Jos luvusta heitetään sivuun valtakunnalliset ja maakuntalehdet, erikois(talous)lehdet sekä puoluelehdet, paikallislehtiä on 216. Olen ylpeä lukevasta kansastamme.
Lauantaina Hyvinkäällä tapahtunut väkivaltainen isku, jossa menehtyi kaksi ja loukkaantui seitsemän henkeä, nousi välittömästi verkossa otsikoihin sekä sunnuntaina etusivuille myös Englannissa. Sinänsä se ei ole ihme: tässä maassa kaikki rikokset uutisoidaan brutaaleita yksityiskohtia myöten. Myös syytettyjen nimet julkaistaan niin kuin uhrienkin, jopa itsemurhissa. Jos tapahtumiin liittyy väkivaltaa, rikos on vielä varmempi uutishitti.
Vierailimme syksyllä Thomson Reutersin uutiskeskuksessa Lontoossa. Uutispalvelu pyörii kellon ympäri kolmen vuorotahtiin toimivan keskuksen voimin. Kuvapalvelun vuorossa ollut esimies kertoi, että eniten työtä kuluu nykyisin maailmalta saatavien kuvien ja videoiden tarkistamiseen ja editointiin. Tavaraa toimitetaan heille ilmaiseksi jatkuvasti enemmän kuin tarvitaan – pyytämättä. Se on usein myös laadultaan periaatteessa kohtuullista, kun kuluttajakäytössä olevien laitteiden tekniikka …
”Hallitsevien ryhmien on vaikea enää sortaa ihmisiä ilman, että he jäävät siitä tilille.” Näin tiivisti Wael Ghonim sosiaalisen median ja internetin vaikutuksen arabimaiden kuohuntaan. Ghonim on Nobel-palkitun jemeniläisen Tawakkul Karmanin ohella yksi arabikevään kansainvälisesti tunnetuimmista hahmoista. Hän perusti tammikuussa 2011 yhdessä ystävänsä kanssa verkkosivun, joka kantaa nimeä We are all Khaled Said. Nimen voisi vapaasti …
Viime viikolla koettiin ensimmäinen internetvallankumous. Wikipedia, Google, Flickr ja Amazon sekä ryhmä muita isoja verkkosivustoja pisti palvelunsa pimeäksi. Mielenosoitus on internet-historian laajin, ja sen kohteena olivat Yhdysvaltain kongressin äänestykseen tulevat piratismin vastaiset lakialoitteet SOPA ja PIPA. Toteutuessaan laki ja sitä täydentävä kansallinen asetus olisivat antaneet amerikkalaisyhtiöille oikeuden vaatia oikeudelta sitä, että ulkomailla sijaitsevan verkkosivuston näkyminen …