Viimeiset harjoitukset ovat sunnuntaina, pari tuntia ennen ensimmäistä keikkaa. Kuoronjohtaja CJ:llä on enää yksi huomautus: ”Tässä Red, red rosen -kohdassa ne, jotka eivät ole native speakers, voisivat hieman tarkistaa ääntämystään”.  Brittiläisen kohtelias viesti tulee perille. Olen ryhmän ainoa vieraskielinen.

Illalla collegen edustustila täyttyy nopeasti. Oxfordin yliopiston Green Templeton Collegen Proms 2014 alkaa. Illan viulut maksava laitoksen kunniajäsen tri Elman Poole ottaa vieraat vastaan yhdessä rehtorin kanssa. Järjestäjä pyytää The Observatory Overtones -lauluryhmäämme siirtymään salin takaosaan. Vuoromme tulee paikalliselta säveltäjältä tilatun modernin pianoteoksen jälkeen. Meillä miehillä on käskyn mukaisesti puvut päällä ja rusetit kaulassa. Tenorikollega auttoi onneksi solmimaan. Perkele, osaankohan mä nyt nää biisit?

The GTC Proms 2014 OHJELMA

GTC- Promsin 2014 esiintyjistä räpättiin keikan jälkeen yhteispotretti.

Musiikkitarjonta on täällä Turkua pienemmässä kaupungissa hämmentävän runsasta. Monet trendikkäimmät brittipopparit kiertävät älykkökaupungin kaukaa, mutta kaltaiselleni kulttuurin viihde- ja sekakäyttäjälle riemua riittää.

Erimuotoista ja -pituista klassista esitetään pitkin viikkoa kirkoissa, collegeissa ja konserttisaleissa.  Muutama päivä sitten piipahdin Pembroke Collegeen, kun kreikkalaistaustainen sopraano veti sarjan Brittenin yksinlauluja, asianmukaisen kovaa ja korkealta. Yleisön joukossa moni mussutti isoon ääneen sämpylää, olihan kyseessä lounasresitaali.

Parasta näissä musiikkikokemuksissa onkin ollut totaalinen pönötyksen puute. Tuu sellaisena kuin olet tai älä tuu ollenkaan. Pukukoodi on kiittettävän casual ja meno kotoisaa.

Tämä tuli todistettua, kun kävimme opiskelukavereiden kanssa katsastamassa maankuulun Sheldonian-salin. Se on Radcliffe Cameran ohella toinen niistä keskustan pyöreistä kivilinnoista,  jonka ympärillä Lewis kavereineen ratkoo murhia.

Shedonian on paitsi yliopiston virallinen seremoniahalli myös kovassa käytössä oleva 650-paikkainen konserttitalo. Kaupungin ammattiorkesterin Oxford Philharmonican omaa fiilistä nosti ensitapaamisellamme selvästi se, että Paganinin viulukonserton solistina veti orkesterin konserttimestari Natalia Lomeiko.

Me lämpenimme viimeistään puoliajalla, kun kävi ilmi että kohtuulliseen viiden punnan pääsylipun hintaan kuului piippuhyllypaikan lisäksi alakerran lämpiön viinitarjoilu.  Samalla selvisi että sir Christopher Wren unohti viisisataa vuotta sitten piirtää mestariteokseensa erillisen bäkkärin esiintyjille. Koko sinfoniaorkesteri pyöri tauon frakeissaan ja iltapuvuissaan samassa kallarissa yleisön kanssa.

Poppipuolella paikallinen päänäyttämö 02 on vielä kokematta, ainakin UB40 olisi pitänyt huomata. Wheatsheafin testasin, on kuin kutistettu Tavastia. Poke kysyi mistä olen ja tervehti heti valkoimalla suomalaisia kirosanoja. Oli turvannut rauhaa Kosovossa.

Rummut-kitara -yhdistelmällä omia biisejä soittanut paikallinen nuoripari oli silminnähden rakastunut, garage-punkkia vetävä Fallen Leaves puolestaan rollareiden ikäluokkaa. Laulusolisti joi jallun sijasta teetä termospullosta.

Syksyn ruuhkahuippu on silti vasta tulossa. Marraskuun lopun valofestivaali vaikuttaa Art Goes Kapakalta. Samalla alkavat sadat joulukonsertit, ainakin New Collegen kuoro on kuulemma todella hyvä.

Kahdeksas joulukuuta Sex Pistolsin Johnny Rotten eli John Lydon saapuu Sheldonianiin markkinoimaan kirjaansa. Kulttuurit kohtaavat.

Oxfordissa kilpaillaan arvosanoista, mutta onneksi musiikki on monelle kaupungin 40 000 opiskelijasta täälläkin vain hyvä harrastus.  Uraansa musiikista rakentavien rinnalla useampi hakee soitosta ja laulusta sosiaalista pöhinää labran ja väitöskirjan hiljaisuuteen.

Jotain kaupungissa leijuvasta itseluottamuksen hengestä kulkeutuu kuitenkin myös näihin harrastuspiireihin. Ihmettelin kuorokaverilleni, miten uskallamme lähteä heti keikalle muutamilla puolivillaisilla treenillä.  ”Muista että me ollaan ollaan epäonnistumisesta vapaalla vyöhykkeellä, hyvin se menee”, medisiinari virnisteli vastaukseksi.

Ja mikäs, ihan hyvin me kai laulettiin. Pieni vaaran elementti keskelle ammattilaisten suoritusvarmuutta.  Ainakin taputtivat ja joku kävi kohteliaasti jopa kiittämässä alakerran pakollisilla jälkiviineillä.

Onneksi tulee vielä tilaisuuksia petrata.  Kevätlukukauden eli Trinityn päätteeksi kuoro luikauttaa perinteisissä puutarhajuhlissa.  Jo sitä ennen on kuulemma luvassa ”rennompi poppikeikka” collegen opiskelijabileissä. CJ kysäisikin karonkassa, olenko koskaan beatboxannut. Kai se vitsaili?

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kaavuissa Isisin rannalla - 16.06.2015
• Flyygelin ympärillä - 06.05.2015
• Oxfordin aksentti - 25.03.2015
• Inhimillistä menoa - 10.02.2015
• Mennään bussilla - 11.12.2014
• Hyvää 90-vuotispäivää, Sir David! - 30.10.2014