Monthly Archives: joulukuu 2020

Syntyykö Euroopassa jälleen uusi rintama?

Britannian eroneuvottelut EU:sta ovat jatkuneet marraskuun lopussa jälleen kasvotusten. Ydinkysymyksiä neuvotteluissa ovat niin kalastusoikeudet, valtionavustukset kuin yhteismarkkinoiden pelisäännöt. Jälkimmäiseen kysymykseen liittyy olennaisesti se, mihin Britannian ulkoraja EU:n kanssa vedetään sekä se, miten rajaa valvotaan. Vaihtoehtoina on brexit-prosessin aikana väläytelty muun muassa edistyksellisen teknologian avulla valvottua maarajaa Irlannin saarelle, missä raja kulkisi Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan …

Vain kävely on tärkeää

Vain kävely on tärkeää

”En muista, milloin syksy olisi ollut näin kaunis”, totesi stipendiaattiohjelmamme vetäjä Meera Selva. Ulkona paistoi aurinko, ja pääministeri Boris Johnson oli juuri kertonut uutisen, jota kukaan ei olisi halunnut kuulla: Englanti menee jälleen kiinni. Lähes kaikki kaupat sulkevat taas ovensa. Ravintoloista ja pubeista saa hakea ruokaa vain mukaan. Toisin kuin kevään sulun aikana, yliopistot kuitenkin …

Juutti vai juntti?

Juutti vai juntti?

Neljän kuukautta Århusissa saattaa olla hieman liian lyhyt aika herättää uinuva tanskalaisminäni tai edes oppia ymmärtämään kaikkia noita vivahteita ja tapoja, joita vuosisadat ovat tanskalaisiin perinteinä iskostaneet. Mutta jotain olen sentään oppinut ja moni asia onkin ollut harvinaisen tuttu, kuten että kahvia ryystetään usein ja hartaudella ja että tutut tupakka, alkoholi ja korkea verenpaine ovat …