Ensimmäinen kuukausi ja Fellowship-kauden startti alkaa olla takanapäin. Yliopistokurssit ovat alkaneet, uusi asuinseutu alkaa olla tuttua, ja Berliinin syyssäät jo vääjäämätöntä todellisuutta. Olen asunut Saksassa aiemminkin 2010-luvun alussa, ja moni asia näyttää vuosien saatossa muuttuneen parempaan: muuttoprosessin paperisodasta on saatu hämmästyttävän virtaviivainen kymmenen vuoden takaiseen verrattuna, asunnon internetyhteys lähti toimimaan yhdellä puhelinsoitolla, mobiilinetti toimii U-Bahn-asemilla, ja nykyisellään myös kaukojunissa voi näyttää lippunsa puhelimen näytöltä eikä sitä enää tarvitse printata kotona etukäteen. Toki moni näistä parannuksista on jo useita vuosia vanha, mutta kokonaisuutena Saksa ei enää vaikuta olevan ihan samanlainen digi-kehitysmaa kuin 2010-luvulla.

Berliinin Freie Universität on ottanut Fellowship-joukon todella lämpimästi vastaan. Kokonaisuudessaan vaihto-opiskelijoita aloitti syyslukukaudella yli 600, mutta niistä meitä journalisteja on vain vajaa kymmenen. Erityisen mukavaa on, että projektien aiheet sivuavat toisiaan — niistä keskusteleminen ja niiden kautta verkostoituminen alkoi jo heti ensimmäisinä päivinä. Myös Fellowship-luentojen taso on ainakin alun perusteella todella korkea. Luennoimassa on journalismin asiantuntijoita, jotka ovat oman alansa huippuja, mutta myös pedagogisesti ilahduttavan osaavia ja asiastaan innostuneita.

Yliopistokampus on valtava ja levittäytyy Dahlemin, Zehlendorfin ja Steglitzin alueille. Kuvaavaa on, että kampuksen sisällä päärakennukselta yliopistoliikuntakeskukselle ja yliopiston kuntosalille kulkisi julkisilla reilussa 40 minuutissa. Opiskeluun liittyy myös stereotyyppinen saksalainen järjestelmällisyys ja kuri. Kun brittiläinen vaihto-opiskelija oli jättänyt lukematta kaksi tekoälykurssin kotitehtäväartikkelia, tarjoili opettaja muun luokan läsnä ollessa madonluvut, jotka suomalaisessa korkeakoulussa olisivat vähintäänkin poikkeukselliset.

Kurin ja järjestyksen keskellä teen omaa projektiani ja väitöskirjaani podcasteista ja niiden ympärillä olevista yhteisöistä. Aihe on kiinnostanut täällä yliopistolla, ja annoin myös juuri ennen Berliiniin lähtöäni aiheesta haastattelun Deutsche Wellelle. Meitä podcast-tutkijoita on Fellowship-joukossa sattumalta kaksi, joten erilaisia yhteistyökuvioitakin on ehditty jo viritellä.

Ohessa muutama kuva ensimmäisiltä Berliini-päiviltä, pääosin pyörän selästä kaupunkia kolutessa. Oman polkupyörän tuominen Berliiniin lienee paras yksittäinen valinta muuton yhteydessä. Mukulakivikatuja ja lasinsirpaleita lukuun ottamatta Berliini on valloittava pyöräilykaupunki ja ehdottomasti parhaimmillaan kaksipyöräisen selässä aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Yliopisto-opiskelijana myös kaupunkipyörät ovat käytettävissä seitsemän euron kuukausimaksua vastaan koko kaupungin alueella.