Asetuin auditorion penkkiin mukavammin. Alkamassa oli jälleen yksi vierailijapuheenvuoroista, joita on kuulunut opintoihimme jo lukuisia. Olemme – lähinnä Zoomin välityksellä – saaneet tavata jo yli toistakymmentä inspiroivaa ja menestyvää journalistia, jotka ovat kertoneet urastaan, esitelleet kirjojaan, journalistisia hankkeitaan tai omia yrityksiään.

Uratarinoiden ohella kiinnostavaa on ollut kuunnella, mitä opiskelijakollegani ovat vierailta kyselleet tai miten heitä on jälkikäteen kommentoitu. Yksi vierailu jäi erityisesti mieleen. Vieraana oli silloin pitkän linjan arvostettu toimittaja (valkoinen mies), joka tunnetaan pitkistä tarinallisista jutuistaan. Hän kirjoittaa erinomaisesti, ja aiheina ovat usein vaikkapa siirtolaiset. Hän myös kertoi vastustavansa sitä, että toimittajat ajaisivat työssään minkäänlaista agendaa. Journalistin tehtävä kun on vain kertoa tarinoita.

Osa varmasti oli toimittajakonkarin kanssa samaa mieltä, mutta kritiikkiäkin kertyi. Eräskin (taustaltaan alkuperäisamerikkalainen) opiskelukaverini puhisi myöhemmin viikon toisella kurssilla, kuinka häntä sieppasivat kyseisen toimittajan näkemykset. Ehkä eniten se, että toimittaja antoi mielikuvan siitä, että hänen journalisminsa olisi puhtaasti objektiivista. Ärsytyskynnystä nosti selvästi myös se, että siirtolaisten tarinoita kertoi valkoinen miestoimittaja. Vanha kunnon sankarijournalisti siis?

Halloween-koristeet ja -valot ovat Los Angelesissa omaa luokkaansa.

Journalismin objektiivisuutta on tänä syksynä opinnoissani höykytetty oikein kunnolla. Varsinkin tässä ajassa journalismin objektiivisuus alkaa näyttää täydelliseltä harhalta. Juttuihin vaikuttavat aina toimittajan oma tausta, arvot ja maailmankuva, yhteiskunnallinen asema sekä oma organisaatio. Muutamia mainitakseni.

Monikulttuuriselle nuorelle polvelle on itsestään selvää, ettei journalisti voi ikinä “vain kertoa tarinoita”. Olennaista tuntuu myös olevan se, että journalismissa päästäisiin jo yli siitä, että ulkopuolinen toimittaja menee, tarkkailee, raportoi ja selittää (yleensä jollain tapaa heikompiosaisten) asioita oman tulkintansa mukaan (haastateltavat = objekteja). Sen sijaan, että ääneen pääsevät he, joita asia oikeasti koskee (objektit muuttuvat subjekteiksi).

Toki kyseessä on ikiaikainen kysymys siitä, kuka saa kertoa tarinoita, kenestä ja millä näkökulmalla? Amerikkalaismediassa tämä keskustelu näkyy myös jo selkeänä murroksena siinä, että toimitukset ovat entistä tarkempia siinä, että oma toimittajakunta on riittävän monikulttuurinen. Tapana alkaa olla se, että raportoiva toimittaja edustaa itsekin yhteisöä, jota juttuaihe koskee. Tämä on johtanut vaikkapa siihen, että Black Lives Matter -liikkeen mielenilmausten raportointi pisti lukuisat mustat journalistit työskentelemään jo uuvuttavan pitkiä päiviä. Ja kun syksyllä Amerikassa juhlittiin latinokulttuuria (Latinx Heritage Month), näkyi monilla tv-kanavilla selvästi se, että juttuja aiheesta tekivät ennen kaikkea latinotoimittajat.

Tiedostavaan aikaan on kuulunut myös se, että medioita on patistettu tiedostamaan omat asenteelliset ja rasistiset käytännöt sekä pyytämään anteeksi. Tämän linkin takaa voi katsoa vaikkapa Los Angeles Timesin anteeksipyynnön (ainakin yhden niistä).

Puhutaan myös “korjaavasta” journalismista – reparative journalism. Tämän käsitteen takana on Virginian yliopiston mediatieteen apulaisprofessori Meredith D. Clark, ja keskeisenä ideana on, että äänen ottavat journalismissa nyt haavoittuvimpien ryhmien ihmiset itse.

On kiinnostavaa seurata, mihin kaikkeen nämä tiedostavat ajat vielä johtavat. On selvää, että journalisteilta kaivataan huolellisuutta, huomaavaisuutta ja oman näkökulman kriittistä tarkastelua yhä enemmän. Varsinkin, jos aikoo kertoa asioista, joihin itsellä ei ole henkilökohtaista kosketuspintaa tai omakohtaista kokemusta. Jos nimittäin oman juttukulman kanssa sattuu mokamaan ja sortuu asiattomuuteen tai asenteellisuuteen, on siinä jo riskinsä: You have just been canceled.

***

Tätä kirjoittaessani juhlittiin Los Angelesissa juuri Halloweenia ja sen rinnalla myös latinalaiseen perinteeseen kuuluvaa kuolleiden päivää – Dia de los Muertos. Eri perinteistä ja niiden kulttuuritaustoista kerrotaan yhä huolellisemmin, mutta toivottavasti niitä kuitenkin jatkossakin saavat juhlia kaikki taustasta riippumatta!

Dia de los Muertos, kuolleiden päivä, on latinokulttuurin juhla, jota vietetään Losissa Halloweenin rinnalla.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• 10 ilmasto-oppia Amerikasta - 21.04.2022
• Ukrainan sota on Los Angelesissa sekä lähellä että kaukana - 22.03.2022
• Ilmastojournalismi nousee Amerikassa - 14.02.2022
• Vuosi eri alustoilla - 11.01.2022
• Amerikan passi olikin riesa - 29.11.2021
• Valkoinen toimittaja, herää etuoikeuteesi - 23.09.2021
• Melkein auki vai uusi normaali? - 18.08.2021