Viime kesästä lähtien uutisvirta Amerikassa on ollut raskasta seurattavaa: Ensin tulivat lämpöaallot ja samalla riehuivat maastopalot. Sitten seurasivat hurrikaanit ja niiden mukana tulvat sekä sähkökatkot. Loppuvuodesta tuhojaan tekivät pyörremyrskyt. Myös kuivuudesta on kärsitty. Kuvat kuivalla maalla kököttävistä purjeveneistä, halkeilevasta maaperästä ja ruskeista pelloista pyörivät mediassa toistuvasti. Haastatteluissa maanviljelijät toistavat samaa sanomaa: kohta emme enää pärjää.

Long Beachin ja Wilmingtonin teollisuusalueilla monet Amerikan ympäristöongelmat kietoutuvat yhteen: öljy- ja kaasuteollisuuden sekä liikenteen päästöt ja huono ilmanlaatu.

Yhdysvallat on niin iso maa, että katastrofeja on usein päällä monta samaan aikaan. Kun länsirannikolla kärvistellään helteissä ja kuivuudessa, saattaa itärannikko olla samaan aikaan tulvavesien alla. Viime elokuussa julkaistu New York Timesin juttu – ja erityisesti sen karttakuva – näyttää hyvin, miten Amerikka on jakautunut kahtia myös ilmasto-olojen suhteen.

Vuonna 2021 Amerikassa kuoli luonnonkatastrofeissa poikkeuksellisen paljon ihmisiä, lähes 700. Tuhot kävivät myös ennätyksellisen kalliiksi. Taloudellista tappiota kertyi noin 145 miljardia dollaria, mikä on kolminkertainen summa verrattuna 1980-luvun vuosittaiseen keskiarvoon.

Esimerkiksi maastopalot riehuivat Kaliforniassa pidempään ja laajempina kuin aiempina vuosina. Amerikkalaiset sanovatkin, ettei enää ole erillistä maastopalosesonkia, vaan paloja syttyy nykyisin ympäri vuoden. Keskustelua käydään nyt myös siitä, onko tulevaisuudessa edes järkeä yrittää sammuttaa kaikkia vai pitäisikö joidenkin palojen antaa vain palaa.

Butano State Parkin punapuista monet ovat mustia aiemmin riehuneiden metsäpalojen jäljiltä.

Luonnonkatastrofit ovat Yhdysvalloissa tuttu juttu, mutta ilmastonmuutoksen myötä niitä tulee entistä useammin ja yhä rajumpina. Ihmisiä kuolee, koteja tuhoutuu ja elinkeinoja menetetään. Ilmastopakolaisuus sekä muuttoliike ovat jo todellisuutta niin Amerikan etelärajoilla kuin rajojen sisäpuolella. Jo 57 prosenttia amerikkalaisista pitää mahdollisena sitä, että joutuu muuttamaan ilmastosyistä.

Ilmastonmuutos alkaa näkyä vahvemmin myös amerikkalaismediassa. Uutiskanavat, erityisesti televisio, on lisännyt selvästi sääraportointia. Samalla se muuttuu entistä vakavammaksi. New York Timesin Mark Tracy kirjoittaa, että jos aiemmin säätiedotus saattoi olla lähinnä loppukevennys, on se nykyisin uutisten vakavinta sisältöä. Meteorologien tehtävä on myös monipuolistunut ja muuttunut vaativammaksi: he selittävät sääilmiöitä ja sitä, miten ne linkittyvät ilmastonmuutokseen.

Ilmastoasioiden raportointiin lisätään resursseja myös muissa toimituksissa. Covering Climate Now, ilmastojournalismia seuraava verkkomedia, listasi taannoin uutiskirjeessään, kuinka ainakin CNN, AP, ABC News, The Boston Globe ja The Weather Channel ovat ilmoittaneet lisäpaukuista ilmastoaiheiden seurantaan. Nousussa ovat myös ilmastoteemaiset uutiskirjeet, joista parhaimmistoa ovat esimerkiksi Los Angeles Timesin reportterin Sammy Rothin Boiling Point sekä freelancetoimittaja Emily Atkinin Heated.

Joshua Treen kansallispuisto on rutikuiva luonnostaan, ja kaktukset sekä joosuanpuut ovat tottuneet elämään niukalla vedellä. Tulevaisuudessa paheneva kuumuus voi olla silti näillekin kasveille liikaa.

Lisääntyvistä panostuksista kertoi myös yliopistolla vieraillut New York Timesin kansainväliseen ilmastoraportointiin erikoistunut Somini Sengupta. Hän tosin oli myös sitä mieltä, että tänä päivänä jokainen toimittaja on myös ilmastotoimittaja – ilmastonmuutos kun läpivalaisee ihan kaiken. (Senguptan jutuista suosittelen esimerkiksi tätä hurjan kiinnostavaa juttua Chilestä. Aiheena maan uusi ympäristöasiat huomioiva perustuslaki ja Chilen merkittävät litiumvarannot.)

Ilmastojournalismi nostaa päätään myös USC:n opinnoissa. Tulin itse Los Angelesiin erikoistumaan nimenomaan ympäristö- ja ilmastoaiheisiin. Sittemmin on käynyt ilmi – hupaisaa kyllä – että minulla on ilmeisesti kunnia olla jopa ensimmäinen ja ainoa opiskelija tällä erikoistumislinjalla. USC:n opinnoissa voi painottua monen eri aihealueen journalismiin, ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että valitsee aiheeseen sopivia kursseja sekä toisaalta tekee myös muiden kurssien jutut ja tehtävät kyseiseen aiheeseen painottuen.

Varsinaisia ilmastojournalismin kursseja on tänä lukuvuonna ollut toistaiseksi tarjolla vain yksi, jota käyn nyt keväällä. Siellä aihetta käsitellään monipuolisesti. Miten vaikkapa ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa sekä mediassa on huomioitu vammaisten oikeudet?

Iso keskustelunaihe kurssilla on myös se, voiko toimittaja olla samalla myös aktivisti. Ja jos voi, mitä se tarkoittaa? Lisäksi puhuttaa myös ilmastojournalistien henkinen jaksaminen ja toisaalta se, miten paljon toimittajat voivat näyttää työssään omia tunteita. Tästä aiheesta kirjoittaa hienosti LA Timesin Sammy Roth, josta lainaan loppuun pätkän:

“But none of us is going to look back in twenty years and wonder if our climate stories were a little too radical. If we’re lucky, we’ll be living in a world where out-of-control fires, floods and heat storms haven’t completely upended human life, and where journalism is still an economically viable pillar of democratic society.”

PS. Ilmastoraportointi on nousussa myös koko maailmassa. Media and Climate Change Observatoryn raportin mukaan vuonna 2021 ilmastoaiheita käsiteltiin mediassa 55 % enemmän kuin vuonna 2020.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• 10 ilmasto-oppia Amerikasta - 21.04.2022
• Ukrainan sota on Los Angelesissa sekä lähellä että kaukana - 22.03.2022
• Vuosi eri alustoilla - 11.01.2022
• Amerikan passi olikin riesa - 29.11.2021
• Tiedostavien aikojen journalismia - 04.11.2021
• Valkoinen toimittaja, herää etuoikeuteesi - 23.09.2021
• Melkein auki vai uusi normaali? - 18.08.2021