10 ilmasto-oppia Amerikasta

21.04.2022
In: USC Annenberg
Avatar photo

Heidi Kalmari

Heidi Kalmari opiskelee lukuvuoden 2021–2022 Los Angelesissa, University of Southern Californiassa (USC).

Olen seurannut pian kymmenen kuukauden ajan Amerikan ilmasto- ja ympäristöasioita. On aika listata, mitä on jäänyt päällimmäisenä mieleen.

Osallistuimme Climate stories -kurssin kanssa “Toxic tour” -kierrokselle, jossa ympäristöjärjestö Communities for Better Environment havainnollisti, millaisten saasteongelmien keskellä Los Angelesin South Gaten alueella eletään.

1. Ilmastonmuutos on rasistinen

Amerikassa mikään ei mene tasan. Ilmastonmuutoksesta ja ympäristöongelmista kärsivät aina eniten huonompiosaiset, jotka valitettavan usein ovat ennemmin värillisiä tai mustia kuin valkoisia. Kun helleaalto iskee, pukkaa hikeä enemmän vähävaraisten asuinalueilla, joissa ei ole varjostavia puita, katoksia bussipysäkeillä tai varaa hankkia ilmastointilaitteita. Kun tehtaat tupruttavat, saavat naapurissa asuvat vuokralaiset siitä astman tai jopa syövän. Ympäristöongelma Amerikassa on myös terveysongelma ja ihmisoikeuskysymys. Ennen kaikkea kyse on myös rasismista, ja siitä että niin sanottu redlining-politiikka on 1930-luvulta lähtien pakottanut värilliset ihmiset asumaan huonommilla asuinalueilla – samoilla alueilla, joihin myös ilmastonmuutos iskee ankarimmin.

Kaikki tämä tiivistyy useimmiten termiin environmental justice eli ympäristöoikeudenmukaisuus, joka tulee myös Los Angelesissa esille hyvin usein.

2. Rikkaat selviävät, mutta köyhät eivät

Maastopalot, hurrikaanit, tulvat ja tornadot iskevät yhä useammin ja voimallisemmin. Uutisista todistamme katastrofien akuuteimman vaiheen, mutta kun myrsky on laantunut, alkaa toinen selviytymistaistelu. Rikkaat putoavat usein hyvin jaloilleen, sillä heillä on vakuutukset kunnossa ja hyvät sosiaaliset verkostot. Toisin on vähävaraisilla. Esimerkiksi vuonna 2018 Kaliforniassa riehunut Camp-maastopalo jätti noin 50 000 ihmistä pulaan, ja monet heistä ovat kodittomia edelleen.

3. Katastrofi katkaisee myös koulunkäynnin

Kun katastrofi iskee, ei kouluun ole asiaa. Verkkomedia Calmattersin tekemän tutkimuksen mukaan vuosina 2017–2020 yli 1600 kalifornialaista koulua joutui sulkemaan tilapäisesti maastopalojen takia. Luonnonkatastrofit myös järkyttävät ja voivat sitä kautta häiritä koulutyötä pidemmän aikaa. Ilmastonmuutos uhkaa myös siis amerikkalaislasten oppimista.

4. Vaarallisia töitä säiden armoilla

Lämpöasteita 40 tai reilusti yli, ja aurinko porottaa armotta. Tällaisessa kelissä yhä useampi amerikkalainen mansikanpoimija, tietyöläinen tai palopelastaja tekee töitä, monesti päiviä ja viikkoja, jopa kuukausia putkeen. Valitettavasti helle on jo nyt koitunut satojen työntekijöiden kohtaloksi. Työnantajista harvoin on aiheeseen apua. Matalapalkka-aloilla työehdot ovat usein roistomaisia, järjestäytyneisyys Amerikassa yleisesti heikkoa ja lainsäädäntö jäljessä. Monia ulkotöitä tekevät myös paperittomat siirtolaiset, jotka eivät karkotuksen pelossa uskalla nostaa epäkohtia esille.

Ilmastonmuutoksen myötä Amerikassa on myös syntynyt uusi ammattilaisten joukko: “katastrofityöläiset”. He kulkevat ympäri maata siivoamassa tornadojen ja tulvien jälkiä, monesti hyvin vaarallisissa olosuhteissa.

5. Kohti monivärisempää ilmastoliikettä

Amerikkalaiset pitävät herkästi protesteja, mutta ilmastonmuutokseen liittyvät mielenosoitukset ovat tuntuneet jopa loistavan poissaolollaan. Eikö sen luulisi olevan sydämen asia maassa, jossa lämpenevä ilmasto uhkaa jo nyt miljoonien ihmisten henkeä, koteja, toimeentuloa ja terveyttä?

Täydellistä vastausta ei ole, mutta on käynyt selväksi, ettei kansainvälinen ilmastoliike puhuttele kaikkia amerikkalaisia samalla tavalla. Monille se on liian elitistinen ja valkoinen. Esimerkiksi Euroopassa laajalle levinnyt Extenction Rebellion (Suomessa Elokapina) ei ole löytänyt vielä amerikkalaisille sopivaa äänensävyä.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei ilmastonmuutos huoleta vaikkapa latinoja ja mustia – itse asiassa päinvastoin, ainakin Vice Newsin tekemän kyselyn perusteella. He vain haluavat protestoida aiheeseen liittyen omalla tyylillään.

Varrella virran: Los Angeles River on monilta osin hyvin saastunut ja valjastettu teollisuusalueiden tarpeisiin. Joen elvyttämiseksi on kuitenkin onneksi monia pelastussuunnitelmia.

6. Alkuperäiskansat kärsivät eniten, mutta perinnetietoa arvostetaan

Kiukkuisia ilmastoprotesteja pitävät erityisesti alkuperäisamerikkalaiset, jotka marssivat esimerkiksi viime vuoden lokakuussa Valkoiselle talolle vaatimaan presidentti Bideniä julkistamaan ilmastohätätilan. Ilmastonmuutos uhkaa alkuperäisamerikkalaisten luontoon nivoutuvaa elämäntapaa. Esimerkiksi kulttuurisesti tärkeä lohenkalastus käy pian mahdottomaksi, kun kalat kuolevat liian lämpimiin jokiin. Heimoja sapettaa myös se, että koska heidän alkuperäiset maansa on aikanaan viety, ovat he joutuneet muuttamaan alueille, jotka tutkimusten mukaan ovat alttiimpia ilmastonmuutoksen vaikutuksille.

Toisaalta alkuperäisamerikkalaisten perinnetietoa on alettu arvostaa. Heimoilta on haettu oppia esimerkiksi siinä, miten hallitut metsäpalot voivat auttaa ehkäisemään laajempia ja tuhoisampia maastopaloja.

7. Yksilöiden vastuusta puhutaan vähän

Järkytin ilmastojournalismin kurssin opettajaani syvästi, kun kerroin, että seuraan kulutukseni hiilijalanjälkeä muun muassa luottokortin ja ruokakaupan sovelluksen kautta. Suomessa se kun on jo ihan tavallista, mutta toisin on Amerikassa.

Opettajani ei ajattele, ettei yksilön teoilla olisi merkitystä. Ennemmin hän huolestui siitä, että meitä suomalaisia on huijattu pahemman kerran. Ajattelun taustalla on Erik Conwayn ja Naomi Oreskesin menestysteos Merchants of Doubt, joka paljasti, kuinka yksilön hiilijalanjälki on itse asiassa öljyteollisuuden ovela PR-juoni (tupakkateollisuuden tapaan). Samalla kun huomio on keskittynyt tavallisten ihmisten syyllistämiseen, ovat fossiiliyhtiöt voineet edelleen jatkaa saastuttavaa toimintaansa kohtuullisen rauhassa. (Conway vieraili myös kurssillamme!)

Vaikka ei olisi tietoinen tästä juonesta, on yksilöiden ilmastovastuu ylipäätään paljon vähemmän esillä Amerikassa kuin Suomessa. Ja siinä on toki hyvät ja huonot puolensa.

8. Maata pitkin -matkailu, hah!

Amerikkalaiset ovat tottuneita ottamaan kaiken irti valtavasta maastaan ja liikkuvat jatkuvasti pitkin poikin niin töiden, opiskelun, matkailun kuin sukulaisten perässä. Reissut tehdään erittäin usein lentäen, enkä ole koko vuoden aikana törmännyt kehenkään, joka pohtisi sen kummemmin sen vähentämistä. Monille siinä ei olisi mitään järkeä, ja hyvin monella ei ole edes vaihtoehtoja.

Maan liikenteen kokonaispäästöjen kannalta olisikin toivottavaa, että edes sähköautoilu löisi läpi mahdollisimman pian. Kaliforniassa tähän suuntaan otettiin juuri harppaus, kun kuvernööri Gavin Newsom julkisti aikeen kieltää uusien bensiiniautojen myynti vuoteen 2035 mennessä.

Seuraavaksi voisi pistää pitkävedon sähkölentokoneiden puolesta.

9. Cli-fi-kirjallisuutta riittää, mutta milloin herää Hollywood?

Climate fiction on kirjallisuutta, jossa ilmastonmuutos on olennaisessa osassa. Amerikassa cli-fi-kirjoja ilmestyy nykyisin jo valtavat määrät, ja tyylilajeja riittää: on afrofuturismia, queer futurismia, cyberpunkia ja solarpunkia. Ilmastonmuutos työntyy myös hyvin usein jo ihan tavallisiin romaaneihin. Menestyskirjailija Anthony Doerrin mukaan ilmastonmuutos on aikamme suurin kysymys, eikä hänen mielestään kukaan kirjailija voi sitä enää teoksissaan ohittaa (CBS:n haastattelussa):

Milloin kuulemme samanlaisia lausuntoja Hollywoodin ohjaajilta, näyttelijöiltä ja käsikirjoittajilta?

10. Muut ongelmat varastavat (aina) huomion

Amerikassa yhteiskunnallisten ongelmien määrä on valtava. Pandemian jälkimainingit ovat pahentaneet monia murheita entisestään. Massa-ampumiset ovat jyrkässä kasvussa, samoin viharikokset ja huumeiden yliannostukset sekä fentanyylimyrkytykset. Polarisaatio rehottaa, ja poliisiväkivalta kuohuttaa. Puhumattakaan kiivaasta, alati jatkuvasta politiikkapelistä.

Vaikka ilmastonmuutos on täällä jo nyt, kamppailee se jatkuvasti huomiostaan muiden jättiaiheiden keskellä.

Tämä oli viimeinen stipendiblogini Los Angelesista. Opinnot päättyvät vappuna, ja sitten onkin aika palata Suomeen. Paluulentoni Losista Helsinkiin päästöt ovat 1902 kg CO2, ja kompensoin hiilijalanjälkeäni muun muassa jatkuvalla kuukausilahjoituksella Compensate-säätiölle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment