Kirottu internet, kaiken se muuttaa.

Edes ulkomailla elämisessä ei ole samaa eksotiikkaa kuin joskus takavuosina. Kotimaata ei voi enää paeta mihinkään.

Toisin oli ennen.

Asuin ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolella parikymmentä vuotta sitten. Internet oli toki jo keksitty, mutta arkeen sen kaapelit eivät vielä ulottuneet. Edes sähköpostia ei voinut käyttää, koska työpaikalla saati kotona ei ollut nettiyhteyttä.

Yhteydenpito Suomeen hoitui puhelimella, kirjeillä ja – uskokaa pois – faksilla. Ensimmäinen oli holtittoman kallista, toinen aikaa vievää ja kolmas vaivalloista. Mitä pidempään lähtöportin sulkeutumisesta Helsinki-Vantaan lentokentällä oli ehtinyt vierähtää, sitä etäisemmältä Suomi tuntui.

Kotimaan uutisista pysyin kärryllä vain ja ainoastaan erikoislaatuisen työnantajani ansiosta. Olin toimittajana New Yorkin Uutisissa, jonne Finnairin vuorokone lennätti kerran viikossa nipun Helsingin Sanomia. Kokosimme niistä tiiviin uutiskatsauksen, joka puolestaan tupsahti amerikansuomalaisten postilaatikoihin seuraavalla viikolla.

Arvatkaa kaksi kertaa, tappoiko internet tämänkin, lähes satavuotisen perinteen. Hyvä! Ensimmäisellä oikein.

Kun alkusyksystä siirsin itseni Britanniaan, en osannut arvata, kuinka paljon pienemmäksi maailma on muutamassa vuosikymmenessä kutistunut.

Edes 1800 kilometrin välimatka ei suojaa lätkäjatkoille sammuneelta kulttuuriministeriltä tai presidenttidokumentin mainoskohulta. Kotimaan uutiset vyöryvät oxfordilaiselle kotisohvalle ihan yhtä tehokkaasti kuin helsinkiläiseen aamukahvipöytään.

Netissä on aivan yhdentekevää, missä päin maailmaa olet. Sosiaalinen media osaa suodattaa suomalaisten kavereiden uutisvirrasta päivän kuumat puheenaiheet. Yleensä niitä on yksi tai kaksi.

Tälle oli tehtävä jotain.

Some-paaston sijaan turvauduin perinteisiin keinoihin, ja aloin kantaa päivän lehteä kotiin lähikioskilta. Se on toiminut pakokeinona englantilaiseen todellisuuteen: kotimaan päivitykset eivät hypi silmille ja paikalliset uutiset, myös ne paperinkuivat, tulee luettua todennäköisemmin kuin verkkosivulta toiselle hyppiessä.

Ongelma on tietysti vähäinen mutta olemassa, voisin lainata äskettäin Suomesta, mistä muualtakaan, oppimaani lentävää lausetta. Paitsi että tilanteen voi nähdä myös mahdollisuutena.

Kynnys ulkomailla asumiseen ei ole koskaan ollut yhtä matalalla. Kavereita ei tarvitse jättää kokonaan taakse, koska yhteys on napinpainalluksen takana. Jälkikasvu riemastuu, kun isovanhemmat ilmestyvät olohuoneeseen Skypen välityksellä. Mahdollista koti-ikävää voi paikkailla katsomalla vaikka Roudasta rospuuttoon -traileria YouTubesta.

Vielä kun ruisleivän saisi tulostettua 3D-printterillä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Myös rokkidiggarin taivaassa on arki - 09.06.2014
• Godzillan ja hiiren kaksintaistelu - 07.05.2014
• Seksiä, päihteitä ja väkivaltaa - 05.12.2013
• Älä nyt ainakaan toimittajaksi opiskele - 22.11.2013