Puolet takana, puolet edessä
7.1.2024
Jokainen vuodenvaihde on täynnä sosiaaliseen mediaan kirjoitettuja yhteenvetoja menneestä vuodesta. En ole koskaan jaksanut kirjoittaa tai pohtia sitä, mitä mennyt vuosi toi tai otti, mutta herätessäni keskellä yötä Helsingissä pari yötä ennen Los Angelesiin paluuta mieleeni hiipi yhtäkkiä se, miten hieno vuosi 2023 on ollut. Marraskuussa 2022 sain puhelun HS-säätiöltä, että minut on valittu stipendiaatiksi, ja siitä alkoi pitkä prosessi, jonka lopussa olin kuin olinkin Kaliforniassa. Epäilin asiaa loppuun saakka, koska se tuntui liian hyvältä ollakseen totta.
Aiemmin minusta tuntui, että olin jumittunut samaan työhön, mutten oikein tiennyt, miten pääsen siitä eteenpäin. Kun taas sain mahdollisuuden opiskella, alkoi pelottaa, että kuinkakohan kymmenen vuoden tauon jälkeen sopeudun taas yliopistoelämään. Sen pidempään ei kylläkään ehtinyt pelottaa, sillä heti marraskuussa 2022 alkoi selvittely, että mitä kaikkea kouluun pääsemiseksi vaaditaan. Vaatimuksia ja tehtävää oli paljon, eivätkä tehtävät loppuneet siihen kun sain tietää päässeeni kouluun. Siitä alkoi byrokratiavaihe viisumeineen. Sitten kun pääsin Los Angelesiin, alkoi koulun lisäksi myös asunnon etsiminen ja lapsen kouluun ilmoittautuminen kaikkien muiden pienempien asioiden lisäksi. Kaikki oli hankalampaa, kuin etukäteen odotin, mutta parasta oli, kun sain kaikki asiat hoidettua, perhe saapui Amerikkaan (ensimmäiset seitsemän viikkoa olin yksin) ja saimme arjen rullaamaan. Arki onneksi rullasi paljon paremmin kuin olisin edes uskaltanut toivoa.
Luonto ja sää ovat ehdottomasti parhaita asioita Kaliforniassa. Ennen joululomaa ehdimme käydä muun muassa Joshua Treen kansallispuistossa.
Tässä myös itse Joshua tree, eli joosuanpuu – jukkapalmujen sukuun kuuluva kasvi.
Jouluksi päätimme mennä Suomeen. Moni sukulainen ja ystävä päivitteli, kuinka on mahdollista, että puoli vuotta on jo kulunut, kun “vastahan te lähditte”. Tuli hassu fiilis, sillä vaikka puoli vuotta menikin nopeasti, tuntuu, että siinä ajassa tuli rakennettua täysin uusi elämä. Muistin, että sama olo minulle tuli, kun palasin töihin vanhempainvapaalta. Kaikki sanoivat, että menipä puolitoista vuotta nopeasti, eikä toimituksessa ollut juuri mikään muuttunut. Minun elämäni taas oli täysin mullistunut.
Tässä iässä kolmenkympin jälkimmäisellä puoliskolla elämä on monella jo raiteillaan ja tuntuu ehkä vaikealta hypätä pois raiteilta ja kokeilla jotain muuta. Osaanko, pärjäänkö, jaksanko sitä säätöä kun muutenkin väsyttää. Helpompi on sopeutua ja jatkaa kuten aiemminkin: “Kyllä tämä tästä.”
Olen kuitenkin äärettömän onnellinen, että lähdin. Puolessa vuodessa olen tajunnut, että osaan ja pärjään ja opin. Varmaan itsevarmuuskin on lisääntynyt. Huijari-syndrooma ei ole niin dominoiva kuin ennen, tosin sen kanssa aloin tekemään töitä jo ennen lähtöäni.
Suomen sää on yksi asioista, joita en ikävöi. Kuvassa tammikuinen Mechelininkatu Helsingissä.
10.1.2024
Kun nyt istun lentokoneessa ja jatkan tekstiä, Los Angelesiin paluu ahdistaa vähän – yhtaikaa jännittää ja innostaa. Oli ihanaa laittaa aivot yli kahdeksi viikoksi narikkaan ja kyläillä sukulaisten ja kavereiden luona, nyt huomaan taas stressin hiipivän kun listaan mielessä asioita, jotka pitää tehdä heti paluun jälkeen. Opettajat alkoivat laitella tehtävämaileja jo ennen kevätlukukauden alkua. Aika ärsyttävää. Olen yrittänyt parhaani mukaan ignoorata ne, mutta nyt pitää alkaa lukea niitä ihan ajatuksella.
En usko, että vuodesta 2024 voi tulla parempi kuin vuodesta 2023, sillä odotushan on monesti palkitsevampaa kuin itse tapahtuma. Toisaalta tässä tapauksessa uskon, että kevätlukukausi tarjoaa vielä lisää uusia kokemuksia, kiinnostavien ihmisten kohtaamisia ja paljon uutta opittavaa.
Surffaajat ovat tammikuussa vallanneet lähirantamme siitäkin huolimatta, että meriveden lämpötila on +15 astetta.
16.1.2024
Ensimmäinen viikko kevätlukukautta takana. Yksi yli-innokas opettaja antoi tehtäväksi lukea viikossa 300-sivuisen kirjan kokonaan ja kirjoittaa esseen, toinen antoi luettavaksi ja analysoitavaksi reippaasti yli kymmenen pitkää tutkivan journalismin artikkelia, kolmas muistuttaa, että dokkarin kuvaamista pitäisi jo jatkaa. Kurssikaverini tilasi kirjan äänikirjana ja kuunteli sen triplanopeudella, minä tilasin sen Amazonista ja aion palauttaa ensi viikolla.
Tammikuun lopulla lapseni täyttää kuusi vuotta, ja ensimmäistä kertaa koskaan aiomme pitää synttärit ulkona. Ulkona! Katsoin, että sateen mahdollisuus tammikuussa on 13 %. Aiomme ottaa sen riskin.
