Alkuvuoden yleisöä kiinnostavimpia uutisia täällä saarivaltiossa on ollut Britannian entisen energiaministerin, näkyvän liberaalidemokraattisen poliitikon Chris Huhnen oikeudenkäynti. Tarina juontaa juurensa peräti kymmenen vuoden päähän, kun silloinen meppi ajoi ylinopeutta poliisin nopeuskameraan. Rike sinänsä ei ollut kummoinen, mutta syy miksi siitä yhä käydään oikeutta, on se että Huhne pakotti vaimonsa ottamaan ylinopeudesta syyt niskoilleen, jottei Huhne itse olisi menettänyt ajokorttiaan.

Chris Huhne kävi täällä Oxfordissa puhumassa meille stipendiaateille ja muulle yleisölle viime marraskuussa muun muassa brittilehdistöstä. Huhne – itsekin entinen Financial Timesin ja Guardianin toimittaja – kertoi, miten hän oli halunnut avata uudelleen poliisitutkinnan brittitabloidien salakuunteluskandaalista. News of The World paljasti sen jälkeen Huhnen syrjähypyn, joka johti Huhnen ja vaimonsa Vicky Prycen välirikkoon. Vaimo perui ylinopeustunnustuksensa ja väitti Huhnen painostaneen häntä.

Tarina sai shokkikäänteen tammikuussa, kun koko 10 vuotta syyttömyyttään vakuuttanut Chris Huhne myönsi syyllisyytensä. Sitä ennen brittiyleisö sai herkutella avioeron likaisilla yksityskohdilla, johon mukaan vedettiin näkyvästi myös Huhnen ja Vicky Prycen poika Peter. Peter Huhne, toisen vuoden kielten ja draaman opiskelija täällä, isänsäkin vanhassa St. Peter´sin collegessa Oxfordin yliopistossa.

Kun Chris Huhne päätti myöntää syyllisyytensä, hänen puolustuksensa toimitti oikeudelle isän ja pojan käymän tekstiviestikeskustelun viime vuosilta. Brittikäytännön mukaan silloin ne tulivat julkisiksi, ja kaikki lehdet ne myös julkaisivat yhtään epäröimättä.

”Onnea (yliopistoon pääsystä). Olen ylpeä sinusta ja rakastan sinua. Isä.”

”Jätä minut rauhaan, senkin autistinen paskakasa.”

”Toivottavasti voit hyvin, ajattelen sinua paljon ja rakastan sinua. Isä.”

”Sinä et pysty ajattelemaan kuin itseäsi. Olet pateettinen luuseri ja täysi vitsi.”

”Toivottavasti tentit sujuvat hyvin, viime aikojen tapahtumista huolimatta. Ajattelen sinua ja rakastan sinua. Isä. PS: Isoisän syntymäpäivä on tänään.”

”Älä tekstaa mulle senkin lihava paskakasa.”

Osa tekstiviesteistä viittasi ylinopeustapaukseen, mutta monet viestit tuntuivat olevan vain tuskaisen nuoren tunteenpurkauksia, ja niiden julkaisemiseen ei näyttäisi olevan mitään perusteluja. Mutta tämä ei ole mitään uutta – brittilehdistön etiikkaa ja logiikkaa on suomalaisen monesti vaikea ymmärtää.

Kävimme viikonloppuna teatterissa, Oxford Playhousessa katsomassa Iso-Britannian 1930-luvun vakoiluskandaalista kertovaa näytelmää Another Country. Pääosaa esittänyt draamaopiskelija Peter Huhne tuntui siinä esittävän melkeinpä itseään: tuskaista, ajatustensa kanssa kamppailevaa sisäoppilaitoksen opiskelijaa, joka ainakin ulospäin yrittää näyttää itseluottamusta täynnä olevalta viisastelijalta.

Voi vain kuvitella, miltä hänestä tuntuu. Vanhempien 25-vuotinen avioliitto päättyy likaiseen eroon, molempia vanhempia uhkaa vankeustuomio, isä on jatkuvasti julkisuudessa, lapset joutuvat valitsemaan puolensa ja heidän sanomisiaan ja tekemisiään seurataan.

No, ehkä onneksi Peter on kuitenkin juuri täällä, Oxfordissa, jossa on muitakin kuuluisuuksien jälkeläisiä. Ja ehkä onneksi hän on juuri draamaopiskelija – kun ei kuitenkaan voi piiloutua, ehkä muiden ihmisten nahkoihin heittäytyminen näyttämöllä auttaa teeskentelemään olevansa itsekin joku muu kuin on, ainakin hetkeksi.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Musiikki on bisnestä - 28.05.2013
• Kahden kodin välissä - 08.04.2013
• Oldies and newbies - 23.01.2013
• Kaksi yhden hinnalla - 04.12.2012
• Suosikkivärit: sininen, punainen ja valkoinen - 29.10.2012
• Satusetiä ja murhaturisteja - 02.10.2012