Yksi ensimmäisistä oppimistani saksan kielen sanoista on kuuleman mukaan ollut “Scheiße”. Se tarttui jostain sanavarastooni, kun perheeni asui vajaan vuoden ajan Marburgissa ollessani vuoden-kahden ikäinen.

Herätti varsinkin saksalaisten keskuudessa huomiota, kun Suomeen palatessamme kiroilin illallisella legendaarisen Finnjetin kyydissä saksaksi. Osasin jo puhua jonkin verran suomea, syödäkin omin avuin, mutta kun ruokaa putosi syliini, huusin toistuvasti “Scheiße!”.

Allekirjoittanut Marburgissa 1978.

Sittemminkään saksan taitoni ei karttunut tyydyttävällä tavalla tai ainakaan tavalla, johon olisin itse jälkikäteen tyytyväinen. Valitsin yläasteella ylimääräiseksi vieraaksi kieleksi ranskan, mitä pidän kouluvalintojeni ehkä suurimpana virheenä. En oppinut lausumaan ranskaa koskaan, ymmärtämäänkin kehnonlaisesti. Kirjoittamista ja kielioppia opin paremmin, mutta nekin olen unohtanut. En oikeasti ymmärrä, kuinka olen voinut kirjoittaa ranskan ylioppilaskokeessa M:n arvoisesti.

Saksaa luin pari vuotta lukiossa. Pidin saksan kielestä jo silloin, olin aika hyväkin siinä, mutta koska olin valinnut saksan niin sanottuna D-kielenä, se jäi muiden aineiden jalkoihin enkä antanut saksalle sille kuuluvaa arvoa.

Aikuisena valmius oppia kieliä valitettavasti heikkenee, ja sen eteen pitää tehdä enemmän töitä. Olen ollut viime vuosina usealla saksan kurssilla sekä Suomessa että Saksassa. Silti hyppääminen saksankieliseen arkeen ja opiskeluun Berliinissä on ollut vähän kuin venäläinen uimakoulu. Ei ole pelastusrengasta, pitää vaan alkaa käyttää kieltä. Parhaillaan kirjoitan opintoihin kuuuluvaa tutkielmaa saksaksi, vaikka englanniksikin sen saisi kirjoittaa.

Ihan hyvin olen pärjännyt, mutta epätäydellinen kielitaito yhdistettynä yleiseen kömpelyyteen aiheuttaa toisinaan noloja tilanteita. Sellainen sattui pari kuukautta sitten lähikaupassamme, kun olin ruokaostoksilla.

Jätin ostoskärryni keskelle kauppaa ja kävin hakemassa mehupurkin. Palasin kärryni luokse, heitin mehun kyytiin ja jatkoin matkaa. Perästä kuului miehen ääni: ”Wohin gehen Sie mit meinem Wagen?” Ja tosiaan, olin ottanut väärän ostoskärryn. Pahoittelin asiaa ja selitin, että oma kärryni on tuolla vähän matkan päässä. Yritin tosin ottaa häneltä kärrystä mehun lisäksi vielä kolme maitotölkkiä, joita ehdotin omikseni. Ei käy, hän sanoi, eivätkä ne minun olleetkaan; olimme vain sattumalta ottaneet molemmat kyytiin kolme samanlaista maitoa. Palasin takaisin, löysin ostoskärryn, heitin mehun kyytiin, ajelin vielä äsken kohtaamani miehen ohi ja näytin ylpeästi, että sieltä se oma ostoskärryni löytyi.

Ja samalla huomaan, että perhana, tämäkään ostoskärry ei ole omani. Mitä teen? Ajan tyynesti mutta hädissäni hyvän matkaa eteenpäin, kurvaan yhden hyllyn taakse ja jätän kärryn sinne, koska en halua selittää kenellekään enää mitään, en varsinkaan saksaksi. Palaan takaisin, löydän ostoskärryn, joka tällä kertaa on omani, ja näen vihaisen viiksimiehen kävelevän hermostuneen näköisenä edestakaisin, kuin jotain etsien. Ja tiedänhän minä, mitä se etsii. Jätän puolet ostoksista tekemättä, luikin kassalle ja kuulen takanani saksalaista sadattelua.

Kauppa, jossa mokasin.

Vaikka tämä tunarointi itsessään ei mennyt kielitaidottomuuden piikkiin, sen selittäminen ja kuittaaminen huumorilla heti paikan päällä olisi Suomessa luultavasti onnistunut helposti. On eri asia tilata vieraalla kielellä olut tai kertoa etukäteen valmisteltua esitystä aiheesta, jonka tuntee, kuin olla spontaanisti luonteva ja hauska.

Kun kerroin äskeisen mokani Facebookissa, eräs kaverini kommentoi, että kaupan tuulikaapista löytyy varmasti nyt valvontakamerakuva ja teksti: “Haben Sie diesen Mann gesehen?” En tiedä, koska en mennyt tähän kauppaan moneen viikkoon tapahtuman jälkeen.

Kyseinen Bio Company on kuitenkin lähiympäristömme laadukkain markertti ja liian hyvä pysyvään jänistämiseen. Sieltä saa luomutuotteita ja erikoisoluita – eli muutakin kuin pilsiä ja vehnäolutta, mikä on Saksassa itse asiassa hämmästyttävän harvinaista.

Nyt olen taas rohkaistunut käymään kaupassa, jossa mokasin. En tosin vieläkään tiedä, mitä sanon vihaiselle viiksimiehelle, jos vielä kohtaamme ja hän vaatii minulta selitystä ostoskärryn luvattomalle käyttöönotolle.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Herthaa ja MM-kisoja - jalkapalloa kesät talvet - 17.07.2018
• Perheellisenä Berliinissä - 05.04.2018
• Nukkumatti ja kylmä sota – Kuinka partaveikko päätyi Suomen televisioon ja Lapin luontoon - 07.03.2018
• Saksa on tehokas mutta ei notkea - 15.01.2018
• Berliini jalkapallokaupunkina, osa 1: Idän rautainen unioni - 21.11.2017
• Nukkumatti ja minä - 10.10.2017