Vihdoin New Yorkissa!

Istun vihdoin salissa, jota olen viime kuukausien aikana tuijottanut livestriimattuna Youtuben kautta.

Käytävällä vilahtaa ohi ihminen, jonka olen nähnyt usein netissä.

Opintoni Columbian yliopistossa, datajournalismin maisteriohjelmassa ovat juuri alkaneet, mutta henkisesti olen ollut täällä jo viime marraskuusta alkaen.

Silloin alkoi pääsykoetykitys, ja miten kiinnostava prosessi olikaan. Ja taatusti erilainen kuin Suomessa.

Siinä missä Suomessa yliopiston pääsykokeissa pyritään objektiivisuuteen, täällä pyritään subjektiivisuuteen. Siinä missä Suomessa hakijan persoona pyritään häivyttämään, täällä sitä korostetaan. Siinä missä Suomessa määrätään ennalta tarkasti kaikki faktat, jotka pääsykoevastauksista on löydyttävä, täällä odotetaan, että hakija kertoo itsestään jotain niin äärimmäisen kiinnostavaa, että hänet on pakko valita kouluun. Mitä juuri sinä voit tarjota luokallesi?

Pääsykokeissa oli kolme vaihetta, ja lisäksi yliopisto piti jos jonkinmoista esittely-/mainostustilaisuutta Youtuben kautta.

Columbian yliopiston liikuntatilloissa on kuntosaleja kolmessa kerroksessa ja muun muassa sisäjuoksurata.

1) Joulukuu: Esseet (ja muut hakemuspaperit)

Esseitä piti kirjoittaa kolme, teemoina suurin piirtein: omaelämäkerrallinen, “Minä ja journalismi” ja Minä ja datajournalismi”.

Omaelämäkerrallisessa esseessä vinkattiin kertomaan esimerkiksi ihmisestä, elokuvasta tai kirjasta, joka on vaikuttanut siihen, kuka minusta on tullut. Päädyin kertomaan mummostani ja siitä, kuinka kävimme 90-luvulla tutustumassa hänen synnyinkotiinsa luovutetussa Karjalassa. Vähän taisin kalastella sota & Neuvostoliitto -pisteitä, mutta yhtä kaikki, tarina ja mummoni merkitys on tosi. Ujutin mukaan myös maininnan siitä, että minulla on lapsia. Ehkäpä se erottaisi minua muista hakijoista, valtaosa hakijoista kun on parikymppisiä, lapsettomia ja vasta hiljattain valmistuneita.

Esseiden lisäksi hakemukseen tuli liittää kolme juttunäytettä, cv ja kolmen suosittelijan suosituskirjeet (kiitos niistä asianosaisille!) ja todistus hiljattain suoritetusta englanninkokeesta.

2) Tammikuu: Writing test

Kun olin jättänyt hakemuksen, pääsin buukkaamaan ajan netissä tehtävään Writing testiin. Writing test oli melkein kuin suomalainen pääsykoe, paitsi että pääsykoekirjoja ei kerrottu etukäteen, vaan yleissivistyksen sanottiin riittävän. Netissä liikkuvat legendat pelottelivat kokeessa tentattavan Yhdysvaltain senaattoreita, korkeimman oikeuden tuomareita ja sen sellaista. Onneksi huhut eivät pitäneet paikkaansa, vaan kokeessa kyseltiin yleisluonteisemmin esimerkiksi näkemyksiä sosiaalisen median ja journalismin suhteesta.

Itse kokeen tekeminen oli varsinainen kokemus. Koe tehtiin netitse ja pääsykokeiden valvojat valvoivat koko 1,5 tunnin ajan nettikameran ja -mikrofonin kautta puuhiani. Lisäksi he näkivät etäyhteydellä koko ajan, mitä ruudullani tapahtuu. Ennen kokeen alkua minun piti todistaa henkilöllisyyteni passilla. Lisäksi minun piti esitellä kameralla koko huone, jossa istuin, jotta varmasti en ole piilottanut lunttilappuja mihinkään.

Bagelit kuuluvat tietenkin ruokalistalle New Yorkissa. Tässä juutalais-kiinalaisen Nussbaum & Wun lounasannos Columbian yliopiston naapurissa.

3) Helmikuu: Skype-haastattelu

Skype-haastattelu tuli yllätyksenä, ja hyvä niin, muuten olisin ehtinyt hermoilla viikkotolkulla. Nyt ehdin jännittää vain vajaan viiikon. Käytin sen ajan innostumisen näyttämisen opetteluun, kun tuppaavat nuo yhdysvaltalaiset olemaan hieman räiskyväsanaisempia ja -ilmeisempiä puhuessaan kuin perus-olmi-suomalainen. Seisoin siis peilin edessä ja yritin hymyillä ja puhua yhtä aikaa. Aika vaikeaa.

Onneksi haastattelijat olivat sitten kiinnostuneempia siitä, mitä ajattelen datajournalismista ja mikä on mielestäni hyvä datajournalistinen tuotos.

Haastattelun jälkeen alkoi odotus.

Mitä enemmän aikaa kului, sitä maanisemmin klikkailin sähköpostiani.

Kirjauduin yliopiston hakemusportaaliin uudestaan ja uudestaan.

Ja sitten: maaliskuun alussa, reilut kaksi kuukautta ennen opintojen alkua, Columbian hakemusportaaliin oli ilmestynyt kirje.

Klikkasin kirjeen auki.

Ruudun täytti konfettisade ja teksti: “On behalf of the Admission Committee, it gives me great pleasure to inform you that you have been admitted to the Master of Science in Data Journalism.”

Ja nyt istun täällä, Columbia Journalism Schoolin salissa Manhattanilla. Broadway kohisee avonaisten ikkunoiden takana. Tästä on hyvä aloittaa.

Joseph Pulitzer perusti toimittajakoulun vuonna 1912.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Valmistujaisista, totuudesta ja vaikeista valinnoista - 05.06.2019
• Täydellinen opas tippaamiseen New Yorkissa - 27.05.2019
• Yövahti vauvalle ja muut newyorkilaiset lastenhoitoniksit - 02.04.2019
• Kun Kekkonen Kennedyn kanssa lounasti ja muita hyödyllisiä linkkejä toimittajille - 18.01.2019
• Amerikkalainen kiire on kammottavaa ja kadehdittavaa - 17.12.2018
• Peppusilikoneja ja koodausta - Viikko huippuyliopistossa - 18.10.2018
• Mitä on datajournalismi? - 06.08.2018