Facebookissa törmäsin melko huolestuttavaan tietoon: tuho uhkaa ihmiskuntaa. Ihan täysijärkisenä pitämäni kaveri jakoi verkkolehti Verkkomedian juttua, jossa toimittaja Janus Putkonen kirjoitti:

”Järkyttävä tosiasia näyttää olevan, että pohjoisen pallonpuoliskon elämä on vaarassa tuhoutua minä hetkenä tahansa. Ydinvoima-alan asiantuntijat antavat pelottavan yksimielisiä varoituksia siitä, että koko ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla ja vakavimpana uhkana ovat Fukushimassa tuhoutuneet ydinlaitokset sekä erityisesti sortumisvaarassa oleva reaktori no. 4.”

Ohoh, en arvannutkaan, että tilanne on noin vakava. Itse asiassa kuvittelin, että Fukushimassa pahin on jo ohi, mutta Verkkomedian mukaan elämämme on hiuskarvan varassa: ”Pohjoisen pallonpuoliskon ja koko ihmiskunnan tulevaisuus on siis vain muutamien ruhjoutuneiden tukipilarien varassa.”

Jos ja kun tilanne on näin paha, on tietysti outoa, ettei asiasta ole kerrottu iltauutisissa eikä sanomalehdissä, mutta siihen on Putkosen mukaan yksinkertainen syy: valtamedian salaliitto.

”Sensuurikilpi ei kuitenkaan ole ollut läpäisemätön. Verkkomedia on uutisoinut Suomessa Fukushiman tapahtumista koko olemassaolonsa ajan, samalla kun hallintoneuvostojen ohjaamat valtamediat ovat näyttäneet noudattaneensa ’omertaa’ – Fukushiman tilanteesta vaikenemisen lakia – kuuliaisesti aina näihin päiviin saakka.”

Väitteitä tukemaan jutussa esitetään hajanaisia faktoja, kuten ”uraanin syttyessä tuleen ilmakehään nousisi arviolta 800 ydinpommia vastaava määrä radioaktiivisia aineita”. Ja: ”Asiantuntijoiden arviot vaarallisen Cesium-137 -päästöjen suuruudesta vaihtelevat. Alhaisimpien arvioiden mukaan päästöt olisivat noin 10 kertaa Tsernobyliä suuremmat ja korkeimpien arvioiden mukaan jopa 80 kertaa Tsernobylin päästöjen suuruiset.”

Jutussa vedotaan myös asiantuntijoihin, kuten Yhdysvaltain ydinvoimasektorin varajohtajana aikoinaan toiminut Arnie Gundersen, Kyoton yliopiston ydinteknologian professori Hiroaki Koide, japanilainen fyysikko tohtori Junro sekä USA:n senaattori Ron Wyden.

Omin silmin lukija voi vielä varmistua asioista kaavakuvista, jotka kuvaavat vahingoittunutta reaktoria ja tuulensuuntia pohjoisella pallonpuoliskolla.

Sanottakoon heti kärkeen, että minä en ole ydinenergian asiantuntija, joten minulla ei ole mitään kykyä arvioida sen enempää jutun teknisiä faktoja kuin siinä käytettyjen asiantuntijoiden pätevyyttäkään. Ei näyttänyt olevan muillakaan Facebookin keskustelijoilla, koska he yrittivät tarkastaa jutun uskottavuutta googlaamalla, ja sieltähän löytyykin vaikka kuinka paljon lisää huolestuttavia artikkeleita, joiden otsikot kertovat olennaisen:

”Kumpi sortuu ensin, talous vai käytetyn polttoaineen altaat Fukushimassa?”

”Nelosreaktorin päästö tuhoaisi läntisen osan Yhdysvaltoja”

”Fukushima on sortumassa: oletko valmis?”

Yksi keskustelijoista postasi keskusteluun verkosta löytämänsä huolestuttavan tiedon, joka näyttää olevan peräisin edellä mainitulta senaattori Wydeniltä: ”If they are MOX fuel, containing 6% plutonium, one fuel rod has the potential to kill 2.89 billion people.”

Minusta tuo näyttää liian tarkalta ollakseen totta ja liian dramaattiselta ollakseen uskottavaa, mutta edelleenkään minä en ole asiantuntija, joten miksi minä välittäisin, millaista tietoa verkossa pyörii? Varsinkin, kun juttu on periaatteessa hyvällä asialla eli pyrkii varoittamaan ihmisiä asioista, jotka ovat oikeasti vaarallisia.

Jos mitään pahaa ei tapahdu, juttu unohtuu hiljaisuudessa, niin kuin sadat samanlaiset ennen sitä, mutta jos Fukushimassa tapahtuu jotain kauheaa (ei se varmaan mahdotonta ole), enkö minäkin ole siitä pikkaisen vastuussa, jos olen epäillyt varoituksia?

Ihminen ajattelee niin, että jos uhka on äärettömän suuri (kuten ihmiskunnan tuhoutuminen), pienikin todennäköisyys, että kyseinen uhka toteutuisi, on sekin todella suuri. Siksi mayojen maailmanloppukin pysyy jatkuvasti uutisissa.

Kun puhe on maailmanlopun kokoista asioista, kuvaan astuu myös psykologinen tekijä nimeltä taikausko. Itsestänikin huomaan, kuinka epämiellyttävältä tuntuu sanoa, ettei usko mitään pahaa tapahtuvan. Se on kuin uhmaisi tuntemattomia jumalia ja altistaisi itsensä näiden kostolle. Siksi moni värähtää nähdessään mustan kissan kävelevän tien yli – ellei torju epäonnea sylkemällä kolmasti olkansa yli. Kun eihän siitä mitään haittakaan ole.

Vai onko sittenkin?

Olen seurannut Oxfordissa luentosarjaa ilmastonmuutoksesta. Siinä alan johtavat tutkijat kertovat, minkä verran tiede tällä hetkellä ilmastonmuutoksesta tietää ja miltä tulevaisuutemme sen tiedon valossa näyttää. Jokaisella luennolla on myös sivuttu ns. ilmastoskeptikoita, jotka ovat erityisen äänekkäitä Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Amerikkalaisen MIT:n valtameritutkimuksen professori Carl Wunsch puhui psykologisista tekijöistä, jotka vaikeuttavat tutkimustiedon perillemenoa. Hänen mukaansa ihminen on evolutiivisesti kehittynyt ajattelemaan asioita nyt ja huomenna, ei satojen vuosien aikajänteellä. Siksi jokainen lämmin tai kylmä kesä aloittaa keskustelun ilmastonmuutoksesta, vaikka vakavaan ilmastotutkimukseen tarvitaan pitkiä, usein satojen vuosien keskiarvoja.

”Ihmisellä on banaanikärpäsen pitkäjännitteisyys”, Wunsch hymähti.

Ihminen myös suosii dramaattisia, selkeitä ja varmoja tietoja, joissa mieluiten jo otsikossa kerrotaan kenen syy ja mitä tehdä. Ilmastotieteellä on kuitenkin tarjottavanaan vain todennäköisyyksiä, virhemarginaaleja ja epävarmuuksia, eikä se suostu edes asettumaan syyttäjäksi eikä päättäjäksi.

”Olen hyvin vaikuttunut ihmisistä, jota väittävät ymmärtävänsä ilmastonmuutosta”, totesi kuivakasti professori, joka ymmärtää aihetta paremmin kuin maailmassa juuri kukaan.

Seuraavan viikon luennolla Bernin yliopiston ilmastotutkimuksen professori ja Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n työryhmän puheenjohtaja Thomas Stocker listasi käytännön ongelmia tiedetiedon tiellä:

Kuilu tieteen ja yleisön välillä kasvaa. Yksi syy siihen on vakavan sanomalehdistön kriisi ja tiedetoimittajien määrän karsiminen.

Yleisö saa yhä enemmän tietonsa uusista lähteistä, kuten sosiaalisesta mediasta, viihteestä ja politisoituneilta think tankeilta. Tutkijat ovat vältelleet osallistumista näihin keskusteluihin, koska keskustelu on paitsi irrationaalista myös usein henkilökohtaista ja sävyltään aggressiivista.

Ihmisten on hyvin vaikea ymmärtää tieteellisiä käsitteitä. Esimerkiksi teoria tarkoittaa kansan suussa asiaa, jota ei tiedetä varmasti. Epävarmuuden taas kuvitellaan tarkoittavan sitä, ettei asiasta tiedetä paljonkaan, eikä sille tarvitse tehdä mitään.

Tieteen tekeminen on hidasta ja tylsää hommaa. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC:n kolmessa työryhmässä on mukana 846 tutkijaa, jotka valmistelevat parhaimmillaan seuraavaa raporttia, joka ennen valmistumistaan 2013 kiertää vielä kahdesti lausuntokierroksilla maailman kansainvälisessä tiedeyhteisössä ja hallituksilla.

Tällaisen prosessin tuloksena on tähän mennessä saatu kokoon esimerkiksi lause: ”Warming in climate system is unequivocal” (Ilmaston lämpeneminen on kiistatonta.)

Se on vahva lause, niin tosi kuin juuri mikään lause voi olla, mutta mahtaakohan se kerätä paljon klikkauksia internetissä?

Ilmastoskeptikoiden strategiat näyttävät aika samanlaisilta, joita käytettiin alussa kuvatussa ydinvoima-artikkelissa: Korostetaan, että tieteellinen tieto ei ole varmaa (se ei koskaan ole); poimitaan tutkimustuloksista jokin aukko tai ristiriita (niitä on aina); etsitään toisinajattelevia tutkijoita (heitä löytyy aina); esitellään heidät johtavina asiantuntijoina (kukapa sen tietää); esitetään äärimmäisin skenaario välittämättä sen todennäköisyydestä (siitä saadaan otsikko); käytetään tieteellisiä termejä, numeroita ja kaavakuvia (ne saavat ihmiset epävarmoiksi) sekä mahdollisimman dramaattista kieltä (se jää ihmisten mieliin); syytetään tiedeyhteisöä ja valtamediaa vaikenemisesta (siihen on hyvät syyt).

Samanlaisia keinoja ovat käyttäneet viime vuosina monet muutkin tiedeskeptikot ja konspiraatioteoreetikot, kuten kreationistit, 9/11-salaliittoon uskovat sekä tupakkateollisuus, joka onnistui vuosia väittämään, ettei tupakan ja syövän yhteydestä ole tieteellistä varmuutta, mutta siirtyi myöhemmin väittämään, että tupakoijat ovat itse vastuussa syövistään, koska tupakan ja syövän yhteys on ollut niin pitkään kaikkien tiedossa.

Olen varma, että edellä kuvatun kaltaiset ydinvoimaskeptikot (totta kai ydinvoimaa voi epäillä myös ihan järkevin perustein, mutta se on toinen asia) pitävät ilmastoskeptikkoja, kreationisteja ja keuhkosyöpäskeptikkoja höperöinä huijareina – ja päinvastoin. Silti heissä on enemmän yhteistä kuin kukaan heistä varmaan haluaisi myöntää.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Ohjeita uudella opiskelijalle - 11.06.2012
• Ihminen haluaa ihmisen - 10.04.2012
• Haluan elonmerkin avaruudesta! - 28.02.2012
• Syntisten seurassa - 16.01.2012
• Tylsä kirjoitus ikävistä asioista - 09.12.2011
• Sanomalehtinarkomaanin parempi trippi - 22.11.2011
• Miksi vihaan hyvää kirjoittamista? - 10.11.2011
• Vaatimaton ehdotus - 27.10.2011