Archives

Siinä missä suomalaiset naiset aloittavat keskustelun naisten oikeuksista muistuttamalla, että ”en ole feministi, mutta…”, amerikkalainen muistuttaa keskustelun aluksi, että hän ei ole sosialisti, vaikka onkin huolissaan peruskoulutuksesta tai asuntovelallisten kriisistä. Yhdysvaltalaisten suhtautuminen julkiseen rahaan kuvaa perustavanlaatuista eroa Euroopan ja Amerikan välillä. Euroopassa yleisesti ottaen julkisia varoja pidetään kansalaisten verorahoista kerättynä yhteisenä omaisuutena. Yhdysvalloissa valtion kassa …

Journalismin kehitys Yhdysvalloissa on huimaa. Tai oikeammin journalismiin liittyvän tekniikan ja teknologian. Vauhti ja suunta pistää lihaa ja verta olevan toimittajan pohtimaan omia rajojaan ja mahdollisuuksiaan. Demand Media on yhtiö, joka suoltaa tekstejä ja videoita nettiin sen perusteella mitä ihmiset naputtelevat hakusanoiksi internetin hakukoneisiin. Siis periaatteessa juttuja siitä mitä ihmiset haluavat tietää juuri tällä sekunnilla. …

Joukkohurmion areenalla

Viikon sisään kohdalleni sattui kaksi isoa joukkohurmiota. Ensin sain liput kuin puoli sattumalta amerikkalaisen jalkapallon ratkaisuotteluun Seattlessa, vastakkain olivat Seattle Seahawks ja New Orleans Saints. Vain pari päivää sen jälkeen presidentti Barack Obama piti puheen Tusconin-joukkomurhan uhrien muistotilaisuudessa.  Pelin näin livenä, presidentin puheen ruudulta, mutta jälkihurmiota toki myös livenä. 

Syyslukukauden amerikkalaiset hittisanat USC:n luennoilta valjastetaan kaikkien käyttöön, yksinkertaisessa muodossa. On ollut mielenkiintoista, kuinka yhtä mieltä kaikki ovat tärkeimmistä iskusanoista. Mutta miten sanoista tekoihin? Siinäpä se miljoonien taalojen kysymys.

IPad saatiin vihdoin Suomeenkin. Olemme käyttäneet hittituotetta työkaluna USC:n journalismikurssilla kuluneen lukukauden ajan, joten tässä tulee omia kokemuksiani iPadin 3G-versiosta. Ensimmäiset yhteiset viikot kuluivat hurmoksessa. Uusi, tyylikkään muotoinen kumppani kulki mukana kaikkialla ja sitä oli ihan pakko sormeilla aina tilaisuuden tullen – kotona, automatkalla, kurssilla.