Archives

Autopia

Automaa Yhdysvalloissa autokaupunkien autokaupunki on Los Angeles. Kulkeminen paikasta toiseen perustuu katutason yläpuolelle nostettujen moottoriteiden valtaisalle verkostolle, joka halkoo megataajamaa San Diegosta San Fernandon laaksoon ja Santa Monicasta Palm Springsiin.

Spring break (= lukuloma)

Kevätloma luikahti ohi huomaamatta. Spring break on tällä puolella maailmaa kuulu niistä kosteista Meksikon juhlistaan, joihin alle 21-vuotiaat college-opiskelijat matkustavat juomaan halpaa tequilaa. Meillä graduate schoolissa margaritat kuitenkin jäivät kaukaisiksi haaveiksi vain: erikoisjournalismin opiskelijoiden lopputyön virallinen jättöpäivä oli nimittäin loman jälkeinen maanantai.

Hiki virtaa Los Angelesissa

“No niin, sitten rattaat riviin ja punnertamaan!” opettaja huikkaa hikipäisille mammoille. Olen ensi kertaa vaunuharppojien eli Stroller Stridersien tunnilla, jossa juostaan ja jumpataan lastenvaunujen kera. Äidit ähkivät kun ohjaaja laulaa lurittelee rattaissa kököttäville lapsille. Minun on vaikea pysyä tahdissa mukana.

Merry Study Break

Joulunaika on täällä USC:n grad schoolissa rauhoitettu maisterinväitösten kirjoittamiselle. Semmoiselle ei nimittäin lukukauden aikana juurikaan liikene aikaa. Syyskauden luennot päättyivät pari viikkoa ennen joulua alkaakseen kevätlukukaudelle vasta tammikuun puolivälissä. Tähän väliin jäävä aika on kehotettu käyttämään Master’s Thesis -nimellä tunnetun lopputyön tekemiseen. Työt sen eteen piti aloittaa jo syksyn puolivälissä, jolloin kiireisin tehtävä oli kolmihenkisen …

Puolet tutkinnosta plakkarissa!

Ensimmäinen puolikas USC Annenbergin Specialized Journalism-opinnoista on nyt takana. Täällä Los Angelesissahan opiskellaan päämääränä maisterintutkinto, joka hyvällä lykyllä on kainalossa jo ensi keväänä.

1 19 20 21 22 23 24 25 28