Äitienpäivänä äiti saa toivoa, miten päivää vietetään. Minä toivoin pääseväni puolalaiselle keskitysleirille. Lähin löytyi Poznanin esikaupungista, kolmen tunnin ajomatkan päässä Berliinistä. Poznanissa kuulin myös kaupunkia hiljattain kuohuttaneesta uutisesta: paikallisessa juutalaisessa seurakunnassa työskenteli monta vuotta valerabbi. Mies ei ollutkaan israelilaissyntyinen teologi vaan katolinen puolalainen kokki. Tarina on täysin uskomaton.

Haluaisin jakaa tämän hetken kertoakseni uudesta ihastuksestani. Kyllä, kyseessä on mies. Ja ei, vaikka otsikko sinne suuntaan viittaakin, hän ei ole Kiinan kansantasavallan perustaja ja sen pitkäaikainen johtaja Mao Zedong. Olen nimittäin hullaantunut shanghailaiseen ylikomisarioon, joka taistelee rikollisuutta ja korruptiota vastaan. Eikä siinä kaikki: hän on myös runoilija ja kirjallisuuskriitikko.

Vappujuhlissa puhe kääntyi journalismiin (vääjäämätöntä bileissä kuin bileissä, kun seurassa on toimittajia). Vertailimme suomalaisen ja saksalaisen median eroja, kun Saksassa vuosia asunut suomalainen ystäväni kertoi, miksi oli kaksi vuotta muuttonsa jälkeen lakannut katsomasta suomalaisia tv-uutisia: ”Viimeinen pisara oli, kun Ylen puoli yhdeksän uutislähetyksessä kerrottiin pääuutisena, kuinka mustikat ovat nyt kypsiä poimittaviksi.”

Reuters-instituutissa opiskelee kanssani toimittajia ympäri maailmaa. Vaikka ammatti on sama, työn sisältö ja haasteet vaihtelevat rankasti. Tässä viisi asiaa, jotka olen oppinut kurssikavereiltani.

Olin tapaamassa holokaustista selvinneiden juutalaisten lapsia. Tai lapsia ja lapsia — keskitysleirivankien jälkeläiset ovat jo enimmäkseen eläkeiässä. He ovat niin sanottu toinen sukupolvi. Siististi pukeutuneet rouvat kertoivat Neue Synagoge -museossa pidetyssä keskustelutilaisuudessa, miten kamalia äitejä ja isiä heidän vanhempansa olivat. “Ei ihme, että monet meistä ryhtyivät psykologeiksi, terapeuteiksi tai lääkäreiksi”, sanoi kuusikymppinen nainen, joka työskenteli …