Sunnuntaina 15. Huhtikuuta seurasin netistä talebanin hyökkäyksiä Kabulin lähetystöalueelle. Samalla katsoin, mitä poliisi kertoi Bulevardin perhesurmasta. Sitten luin HS:stä Anna-Liina Kauhasen erinomaisen jutun miehestä, joka oli selvinnyt hengissä Norjan verilöylystä. Loppupäivä olikin pilalla.

Reutersin journalismi-instituutin ohjelmaan täällä Oxfordissa kuuluu 30-40 liuskan mittainen puoliakateeminen selvitys jostain mediaan liittyvästä asiasta. Oma aiheeni on journalistien ja median brändit. Olen kuluttanut puoli vuotta sen miettimiseen, onko aiheessani mitään järkeä. Pikkuhiljaa olen päätymässä siihen, että ehkä siinä sittenkin on.

Talvilukukaudella otin Oxfordissa kaksi islamin kurssia. Tiesin, etten tiedä islamista paljon. Nyt tiedän vähän enemmän siitä, mitä kaikkea en tiedä. Islam on vaikea aihe. En tunne koulusta, naapurista tai työpaikalta yhtäkään muslimia, jonka kanssa olisin jutellut, päästääkö äiti sut tänään leffaan tai hei, miten sä selviät näistä paastohommista.

Olen alkanut ajatella kuolemaa. Tiedän, että tavallisesti blogeissa on tapa käsitellä kevyempiä aiheita, emmehän me halua pilata kenenkään kivaa fiilistä. Varsinkaan, jos blogi saattaa päätyä sponsoroidun sisällön viereen. Silloin kiva fiilis on hyvin tärkeää. Mutta Helsingin Sanomain säätiö sinnittelee kai vielä jotenkuten omillaan. Siksi tässä blogissa asiat voi sanoa niin kuin ne oikeasti ovat. Siis: …

”Hallitsevien ryhmien on vaikea enää sortaa ihmisiä ilman, että he jäävät siitä tilille.” Näin tiivisti Wael Ghonim sosiaalisen median ja internetin vaikutuksen arabimaiden kuohuntaan. Ghonim on Nobel-palkitun jemeniläisen Tawakkul Karmanin ohella yksi arabikevään kansainvälisesti tunnetuimmista hahmoista. Hän perusti tammikuussa 2011 yhdessä ystävänsä kanssa verkkosivun, joka kantaa nimeä We are all Khaled Said. Nimen voisi vapaasti …