Uutisten lapsilukko
laurasaarikoski
Sunnuntaina 15. Huhtikuuta seurasin netistä talebanin hyökkäyksiä Kabulin lähetystöalueelle. Samalla katsoin, mitä poliisi kertoi Bulevardin perhesurmasta. Sitten luin HS:stä Anna-Liina Kauhasen erinomaisen jutun miehestä, joka oli selvinnyt hengissä Norjan verilöylystä.
Loppupäivä olikin pilalla.
Norjalaisen Dagbladetin verkkosivuilla on kuulemma suodatin, jolla lukija voi piilottaa kaikki Breivik-uutiset. Heti tulee mieleen aika monta muuta uutista, jotka olisi mieluummin kuulematta. Kouluampumiset. Perhesurmat. Pohjois-Korean kidutukset. Täällä Britanniassa yksityiskohtaiset itsemurhajutut. Melkein kaikki, mitä taleban on ikinä tehnyt Afganistanissa.
Ja silti ne olisivat tapahtuneet.
Tietysti itsensä suojeleminen voi olla järkevää. Jos joka kerta lentokoneessa ajattelee itsemurhapommittajia (kuten amerikkalainen lentoemäntä kertoi) tai koululuokassa oppilaat eivät uskalla avata koputtajalle ovea, kun pelkäävät ampujaa (kuten espoolainen opettaja kertoi).
Tähänhän terroristit pyrkivät, pelottamaan ihmiset pois tolaltaan, jotta he välittäisivät vähemmän muusta maailmasta, koska se sattuu liikaa eikä sille kuitenkaan voi tehdä mitään.
Entä jos tätä ajattelisi vähemmän dramaattisesti, kuten lapsilukkoa aikuisille? Suodattaisi uutisista vastenmieliset ja häiritsevät aiheet, kuten vanhemmat estävät pääsyn pornoon netin lapsilukoilla.
Tiukan linjan uskovainen voisi poistaa Hesarista Fingerporin ja alusvaatemainokset, sitten ei tarvitsisi soitella toimitukseen. Joku varmaan poistaisi kirjoittelun Natosta tai ruotsinkielen asemasta. Aina sitä samaa jänkkäystä! Tai formuloista. Tai karppauksesta.
Yksi tuttu kuulemma poistaisi uutisistaan perussuomalaiset. Hän eläisi ehkä miellyttävämmässä kuplassa, mutta kuplassa kuitenkin. Kymmenen vuotta sitten haastattelin gradua varten suomalaisia Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajia. He katselivat George W. Bushin Yhdysvaltoja pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvatin näkökulmasta, kuten minäkin. Yksi heistä kertoi käyvänsä säännöllisesti republikaanien tilaisuuksissa, ”koska täytyyhän elämässä jokin kontrapunkti olla”.
Jos kaikki eurooppalaiset kirjeenvaihtajat seurustelisivat vain samanmielisten itärannikon liberaalien kanssa, miten he osaisivat selittää kotiyleisöilleen sen, että Bush voitti uudelleen vaalit? Eurooppalaisethan pitäisivät amerikkalaisia hulluina. Ja niin moni pitääkin. Aivan kuten Suomessa perussuomalaisia. Jos heitä koskevat uutiset suodattaisi pois, poistaisi mahdollisuuden tajuta, mistä perussuomalaisten ajattelussa ja suosiossa on kyse.
Ja poistaisi itseltään mahdollisuuden yllättyä. Koska välillä sitä tulee eteen uutisia ja ihmisiä, jotka sotivat omia ennakkoluuloja vastaan. Jos ne suodattaa pois, jää lapseksi.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Kylmää kyytiä kollegoille - 20.06.2012
- Ennen seksi oli häpeä, nyt seksin puute - 04.06.2012
- Islamin alkeita - 03.04.2012
- On outoa olla paras - 10.01.2012
- Tunnontuskainen toimittaja: näin törkytabloidit toimivat! - 05.12.2011
- Nai oikein - 15.11.2011
- Toimittajien itsensäkin pitäisi tietää jotain - 04.11.2011
- Oikean ja väärän kadun lapset - 14.10.2011