Teitittely on jotain hyvin saksalaista, johon suomalaisena on ollut opettelemista. Kuten siihen, että olinkin yhtäkkiä kaikille kaikkialla Frau Valkonen. Rouvittelu ja sukunimittely tuntui alkuun niin vieraalta, että naureskelin sen olevan agenttinimeni. Ja toisin päin, teitittely on oletuksena, kunnes toisin sovitaan. Välittömän sinuttelijan suusta se ei aivan saman tien tullut luontevasti. Mutta kaikkeen tottuu, myös elämään …

Saksassa ilmaistaan mieltä kaduilla. Ei ehkä niin usein kuin Euroopan köyhimmissä maissa, mutta jos yhteiskunta harmittaa niin kyllä aina löytyy tapahtuma, jossa turhautumistaan voi purkaa.

Suuntaako kukaan enää Suomesta Saksaan lapsia hoitamaan? Heräsin kysymykseen, kun en saanut kunnon vastausta au pair -liikkuvuuden nykytilasta ylipäätään fellow-ryhmällemme Saksan demografisesta kehityksestä luennoineelta berliiniläisen väestöntutkimusinstituutin johtajalta. Au paireja Saksassa kyllä on, vaikka he eivät juuri näy eivätkä kuulu.

Berliinissä herättää usein ihmetystä se, että monissa baareissa, ravintoloissa sekä kahviloissa tupakoidaan edelleen sisällä. Hämmentynyt turisti raaputtelee päätään – eikös se tupakkalaki koskekaan kaikkia EU-maita?

Mitä on berliiniläinen suurkaupunkilaisuus? Se vaihtelee, mutta on keskimäärin jonkinmoinen yhdistelmä sallivuutta, välinpitämättömyyttä ja mind your own damn business -asennetta. Elä ja anna toistenkin elää vallitsee erityisesti itäisessä Berliinissä kuten boheemissa ja kansainvälisessä Prenzlauer Bergissä. Siksipä onkin ollut häkellyttävää huomata, että tuota rentouden tyyssijaakin pystyy järkyttämään. Eikä siihen tarvittu kuin muuttoaallollinen svaabeja.