Kira Gronow

Kira Gronow

Kira Gronow opiskeli lukuvuoden 2015 - 2016 Berliinin Freie Universitätissä.

Goodbye Lenin, goodbye natsi-Saksa

“Lapsuuteni ja nuoruuteni natsi-Saksassa oli ihanaa aikaa.” “Meillä oli aina niin hauskaa BDM:ssä, natsien tyttöjärjestössä.” Tällaisiin lausuntoihin törmää yhä useammin, kun lukee sodan eläneiden saksalaisten haastattelu- ja muisteluaineistoja nykypäivän historiankirjoista. Miten on mahdollista, että jollakin oli onnellinen lapsuus natsiaikana?

Viisi museota, joissa et ole käynyt

Tässä viisi erinomaista museota, joista harvat Berliinin-kävijät tietävät, vaikka syytä olisi.

Ilta idolin (ja natsitelevision) seurassa

Tapasin idolini elävänä. Hän oli tyylikkäästi harmaantunut ja puhui matalalla, miellyttävällä äänellä. Hän tarjosi minulle pähkinäkakkua ja vihreää teetä lempiravintolassaan, charlottenburgilaisessa kirjakahvilassa. Mitä haluaisit tietää, hän kysyi. Öö… en saanut heti sanottua oikein mitään. Kurkkua kuivasi, pyörrytti lievästi.

Tutkiva journalisti paljasti valerabbin

Äitienpäivänä äiti saa toivoa, miten päivää vietetään. Minä toivoin pääseväni puolalaiselle keskitysleirille. Lähin löytyi Poznanin esikaupungista, kolmen tunnin ajomatkan päässä Berliinistä. Poznanissa kuulin myös kaupunkia hiljattain kuohuttaneesta uutisesta: paikallisessa juutalaisessa seurakunnassa työskenteli monta vuotta valerabbi. Mies ei ollutkaan israelilaissyntyinen teologi vaan katolinen puolalainen kokki. Tarina on täysin uskomaton.

Olin tapaamassa holokaustista selvinneiden juutalaisten lapsia. Tai lapsia ja lapsia — keskitysleirivankien jälkeläiset ovat jo enimmäkseen eläkeiässä. He ovat niin sanottu toinen sukupolvi. Siististi pukeutuneet rouvat kertoivat Neue Synagoge -museossa pidetyssä keskustelutilaisuudessa, miten kamalia äitejä ja isiä heidän vanhempansa olivat. “Ei ihme, että monet meistä ryhtyivät psykologeiksi, terapeuteiksi tai lääkäreiksi”, sanoi kuusikymppinen nainen, joka työskenteli …