Heini Maksimainen

Heini Maksimainen

Heini Maksimainen opiskelee lukuvuoden 2016 - 2017 Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa.
10 vinkkiä, joiden avulla kirjoitat parempia terveysjuttuja

Brittitabloidi The Daily Express julkaisi 16. maaliskuuta jutun, jonka mukaan juuston syöminen lisäisi rintasyövän riskiä. Vain päivää myöhemmin oman juustouutisensa tarjosi toinen iltapäivälehti The Sun: ”Juuston syöminen laihduttaa eikä vahingoita sydäntä”, lehti väitti. Ei ole ihme, että terveysjournalismilla on huono maine. Lööppien perusteella syövän voi saada suunnilleen kaikesta, ja yhtenä päivänä maito laihduttaa ja seuraavana …

Tällaista on elämä Oxfordin akateemisessa kuplassa

Tällaista on elämä Oxfordin akateemisessa kuplassa

”Oletko sä pelannut hevospooloa?” kysyn uudelta tuttavaltani, kun ohitamme kadulla joukon liian vähissä vaatteissaan tupakoivia kovaäänisiä opiskelijoita. ”Kerran”, tuttavani vastaa ja nauraa. ”En osannut”. ”Entä metsästänyt kettuja?” jatkan ja vilkaisen häntä varmistaakseni, että hän ymmärtää minun vitsailevan. ”Metsästänyt kettuja? No en!” hän sanoo ja minä yritän arvioida, näyttääkö hän loukkaantuneelta. Kesää lupaileva ilta on taittumassa …

Rakasta lähimmäistäsi ja hänen tukkimaansa lavuaaria. Viisaudet, jotka oivaltaa, kun elää yli 50 kämppiksen kanssa.

Kuten suomalaisen asumishierarkian omaksuneen aikuisen kuuluu, vastustin aluksi asuntolaan muuttamista. Ajattelin, että olen yli kolmekymppisenä liian vanha tappelemaan suihkuvuoroista tai siivoamaan jääkaapista kämppiksen homehtuneita tomaatteja. Nyt olen asunut 7,5 kuukautta kansainvälisessä asuntolassa ja olen sitä mieltä, että jokainen ansaitsisi 50 kämppistä. Siitäkin huolimatta, että meistä 34 laittaa illallispastansa yhteisessä keittiössä ja minä olen ihminen, joka …

Kolme asiaa, joista toimittajat puhuvat juuri nyt (ja joista yksikään ei ole valeuutiset)

En aio osallistua yhteenkään seminaariin, jossa käsitellään valeuutisia. Niin julistin ennen kuin pakkasin matkalaukkuuni toiveikkaasti sandaalit ja lähdin journalismifestivaaleille Italiaan. Minä ja Oxfordin toimittajakollegani vietimme toissa viikolla neljä päivää Perugian journalismifestivaaleilla. Päivät istuimme luennoilla, illat hyisen kevättuulen viilentämillä terasseilla. Molemmilla puhuttiin journalismin tulevaisuudesta. Olin jo etukäteen päättänyt, että vältän seminaareja valitessani kahta aihetta: valeuutisia ja …

Journalismi on kuin ravinto: pikaruuan jälkeen kaipaa jotain kypsyteltävää

Ihmiset eivät enää jaksa lukea pitkiä juttuja. Some on kutistanut keskittymiskykymme Instagram-kuvan mittaiseksi, eikä kännykän näytöltä jaksa tihrustaa ikuisuuteen skrollautuvaa juttua. Sellaisiin väitteisiin törmää usein, kun elättää itsensä kirjoittamalla 12 000 merkin mittaisia juttuja. Viimeistään täällä Oxfordissa olen alkanut uskoa siihen, etteivät ne pidä paikkaansa. Kyllä, ihmiset rakastavat maanantaiahdistuksen täydellisesti tiivistäviä meemejä. Se, että yhden …