Tällaista on opiskelu J-schoolissa, CUNY:ssa – Hae nyt!

Antti Karvanen
Kouluvuosi on nyt puolivälissä. Tiedän siis nyt, millaista on opiskella Newmark J-schoolissa CUNYssa. Tämä on kirjoitettu teille, jotka pohditte, kannattaisiko valmiiksi kiireinen arki täyttää koululla.
TLDR. Kannattaa.
Opintojen aikana on kolme lähijaksoa New Yorkissa. Ensimmäinen aloitti kouluvuoden, ja siitä kirjoitin ensimmäisessä postauksessani. Toiselle reissulle lähden tulevana perjantaina. Juuri julkaistu viikko-ohjelma näyttää tehokkaalta. Koulupäivät alkavat klo 9.00 – sharp – ja päättyvät pääosin klo 18. Parina iltana tämän päälle on kalenteroitu oheistoimintaa ja drinkkilippuja.
Läsnäolojaksot ovat opinnoille tärkeitä. On etuoikeus arjen keskellä nostaa viikoksi lentokorkeutta ja tarkastella alan tilaa operatiivisen tason yläpuolella. Paitsi keskittyneen tilan saavuttamiseen, mediakupla ja läsnäjakso ovat välttämättömiä luokan tiimiytymisen ja verkostoitumisen kannalta. Luokan yhteishenkeen koulussa panostetaan ilahduttavan paljon. CUNY:n verkostoa – opettajia, opiskelijoita ja yhteistyötahoja – ei turhaan kutsuta perheeksi. Vinkkejä ja sparrausapua isompiin tai pienempiin kysymyksiin on saanut jo nyt aina kun on pyytänyt. Vaikeinta on ollut oppia pyytämään.

Läsnäolojaksolla teimme luokkaretken Axel Springerille, joka julkaisee englanniksi mm. Politicoa ja Business Insideria.
Manhattania arkisempi osa opiskelua tapahtuu minulla kotona, makuuhuoneessa. Joka keskiviikko klo 18–20 vedän kuulokkeet korviin ja naksautan Zoomin päälle. Etäopinnot koostuvat kahden–kolmen luennon sarjoista, joiden aiheita ovat olleet mm. Strategy (I–III), Business of Journalism (I–II) ja parhaillaan käynnissä oleva Reader Revenue. Keskiviikkojen lisäksi noin kerran kuussa järjestetään keskustelevampi Leadership Circle, jossa käsitellään johtajuutta – omaa ja muiden – sen eri vinkkeleistä.

Jokakeskiviikkoiset kokoontumisajot. Kuva Reader Revenue -luennon jälkeen klo 19.59 (EET).
Laajalla luennoitsijajoukolla on yleensä takanaan tai käynnissä nousujohteinen ura median parissa, josta tie on monilla vienyt joko konsultiksi tai akateemiselle polulle. CV:issä vilahtelee New York Times, Washington Post, CNN ja NPR, mutta myös eteläafrikkalainen Daily Maverick, X (silloinen Twitter) ja Nieman. Luentosessiot ovat poikkeuksetta olleet huikean hyviä ja relevantteja omaan työhön, rooliin ja kiinnostuksen kohteisiin nähden. Sessiot koostuvat usein luento-osuudesta sekä pienryhmäkeskusteluista, joissa puimme päivän teemaa luokkatoverien kanssa. Perinteisempien luentojen lisäksi tunneilla on esitelty muutamia case-studyja tai edellisvuosien opiskelijoiden lopputöitä.
Yllättävin puoli opinnoissa on ollut luettavan materiaalin määrä. Sitä on ollut ajoittain paljon. Mutta kuten haastavampien kokonaisuuksien kanssa yleensä käy, myös opinnoissa omat oivallukset syntyvät lukemalla, yhdistelemällä ja lisämateriaaleja kahlaamalla. Lukemistossa on paljon liiketoiminnan perusteesejä, mutta ilahduttavan paljon mediakentän esimerkkejä. Materiaali on usein uutta, viime viikkoina julkaistuja tekstejä (tai podcasteja), mutta myös aikaa kestäneitä pätkiä vuosikymmenten takaa. Viime luennoilta ajatuksia herättävin teksti on ollut Nieman Reportseissa vuonna 2012 julkaistu Breaking News: Mastering the art of disruptive innovation in journalism. Kun tämä kaikki nähtiin jo 13 vuotta sitten, miten voimme vielä olla tässä?
Edellä mainittujen aspektien lisäksi kouluun tehdään lopputyö – capstone project. Projekti on vapaavalintainen syväsukellus yhteen aiheeseen, jonka opiskelija kokee merkitykselliseksi tässä ajassa. Oma projektini yleisön sitouttamisen tilasta ja tulevaisuudesta on päässyt hyvään vauhtiin, ja projekti tuleekin olemaan kevätiltojeni ilo tästä juhannukseen.
Koulu on jo nyt antanut valtavasti, ja puolet on vielä jäljellä. Jokainen aihevalinta on kiinni ajassa ja merkityksellinen journalismin tulevaisuudelle, eli jokapäiväiselle työlleni. Opinnot vievät myös aikaa. HBO-tilaus sai jäädä käyttämättömänä tauolle, kun lukutehtävien parissa menee usein keskiyöhön. Olen tyytyväinen päätökseen hakea kouluun ja enemmän kuin iloinen siitä, että sekä säätiö että J-school mahdollistivat tämän kaiken.
HS Säätiön haku seuraavan vuoden kurssille on auki. Jos sinua kiinnostaa tulla osaksi globaalia perhettä, joka näkee journalismin tulevaisuuden puolustamisen arvoisena, tutustu hakuprosessiin ja ohjelmaan Helsingin Sanomain Säätiön sivuilla. Jos haluat kuulla lisää opinnoista, vastaan mielelläni kysymyksiin: antti.karvanen(ät)a-lehdet.fi.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Mitä muuttuisi, jos katoaisimme huomenna? - 21.01.2025
- Strategia on kuin pizza – fantasia ei toimi - 10.10.2024