Vaalit muuttavat maailman mustavalkoiseksi. Yhdysvaltalainen vaalikamppailu on viritetty äärimmilleen televisiossa: mainoksissa ei keskitytä ehdottamaan parannuksia, ei edes tarjota valtavia epärealistisia lupauksia, vaan mustamaalataan surutta vastustajaa. 

Ei tämä yllätyksenä tullut, olen nähnyt vaalitaistoja ennenkin täällä, mutta kyllähän suomalainen kohtalaisen kiltti vaalihymistely oli pyyhkinyt muistot tästä suruttomasta taklaamisesta ja loanheitosta. Tein blogitieteellisen testin: lajittelin yhden televisioillan aikana näkemäni vaalimainokset, kaksi päivää ennen vaaleja. 

Tulos: 21 nähtyä vaalimainosta, joista 19 mollasi vastustajaa. Vain 2 mainosta kertoi ehdokkaasta itsestään tai tämän näkemyksistä. 

Selkeästi kaksi pahinta haukkumanimeä juuri nyt ovat verojenkorottaja ja työpaikkojentappaja. 

Mainokset kertovat, että mikä tahansa vero on iso mörkö Kaliforniassa. Mieluummin kuoppia tiet taynnä kuin mitään veroja maksettavana. Laman aikana on helppo huudella, että vastustaja korotti jo aiemmin veroja ja jos se pääsee taas veroja korottamaan, se tappaa lopunkin toivon uusista työpaikoista. 

Amerikkalaisessa vaaliretostelussa jokainen poliitikko on myös vanhojen videonauhojen vanki: kun kerran 90-luvulla menit puolustamaan veroja tai muuta pelottavaa, olet leimattu ikuisesti verojen rakastajaksi ja vapaan kansan viholliseksi. Suttuista ja suhisevaa VHS-nauhaa on kaiveltu arkistoista urakalla, ja sieltä sitä evidenssiä löytyy mustamaalaukseen. 

Varsinaiset vaaliväittelyt ovat televisiossa liian aikaisin, vaaleja edeltävien päivien aikana mainoksilla on tilaa myllätä tilannetta. 

Kaliforniassa kuvernööri Arnold Schwarzenegger väistyy, mutta tilalle tarjolla oleva kaksikko tuntuu olevan kelvottomia toimeen. 

Mainoksissa Meg Whitmanille on piirretty pinokkio-nenä, koska eihän entiseen EBay-pomoon ja miljonääriin ole luottaminen, koska se lupaa paljon mutta roudaa työt muille maille kaukaisille ja käärii rahat omiin taskuihinsa. Jerry Brown taas on ikivanha, muiden rahoilla surffaava, moneen kertaan epäonnistunut ammattiliittojen sylikoira, joka vaihtaa mielipidettään kuin lahjuksena saatuja sukkia. 

Kova kohu nousi, kun jostain livahti maailmalle äänite palaverista Brownin kamppanjatoimistosta: siellä tosissaan pohdittiin, voisiko Whitmanista käyttää h-sanaa – kun Meg on niin kova kauppaamaan itseään. 

Villein mainos pyorii ilman varsinaista ehdokasta tai mustamaalattavaa surkimusta (avaa linkki). Sen tarina sijoittuu tulevaisuuden Kiinaan: luennoitsija kertoo kuinka kerran mahtava Yhdysvallat syöksyi tuhoon annettuaan stimulusta eli elvytystä lainatuilla rahoilla – ja nyt kaikki amerikkalaiset tekevät työtä meille, koska rahat oli lainattu kiinalaisista lähteistä, luennoitsija nauraa pirullisesti. Mainoksen takana on Kansalaiset Tuhlaavaa Hallintoa Vastaan –niminen lobbausryhmä. 

Mustamaalaaminen ja kahden puolueen poliittinen systeemi on kuin suorastaan rakennettu laukaisualusta sille luulolle, että kaikki paranee aina kun vain tyypit vaihdetaan. Heiluri heiluu, kun paha vaihdetaan vähemmän pahaan. Tiistaina ratkeaa, kumpi puoli onnistui maalaamaan itsestään sen vähemmän pahan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Pros & cons - 16.06.2011
• Itsestäänselvyydet hittituoteeksi - 21.03.2011
• Sylttytehdas, robotti vai ihka aito toimittaja? - 01.02.2011
• Joukkohurmion areenalla - 17.01.2011
• Viisi askelta moderniin journalismiin - 15.12.2010
• Paikallisuus on uusi must(a) - 30.09.2010
• Kaupungin paras - 31.08.2010