Viimeiset pari kuukautta ajatukseni ovat pyörineet kovasti naisten, etenkin naispuolisten toimittajien ympärillä. Myös journalismissa sukupuolella on edelleen väliä, valitettavasti, ja monet toimittajat kokevat jatkuvasti häirintää vain sen takia, että ovat naisia.

Kuvakaappaus toimittaja Neha Dixitin Twitter-päivityksestä, jossa hän kertoi häneen kohdistuneesta, pitkään jatkuneesta uhkailusta ja häirinnästä.

Viime vuonna naistoimittajien liitto CFWIJ (The Coalition For Women In Journalism) raportoi yli 700 naispuolisiin toimittajiin kohdistunutta uhkaa tai hyökkäystä. Luku on yli kaksi kertaa suurempi kuin vuonna 2019, jolloin CFWIJ rekisteröi 291 tapausta. Liiton mukaan etenkin naistoimittajiin kohdistuva nettitrollaus on lisääntynyt.

Netissä vihapuheen kohteeksi joutuvat etenkin naistoimittajat, jotka kirjoittavat aiheista, kuten politiikasta, laista, taloudesta, urheilusta, naisten oikeuksista tai sukupuolesta ja feminismistä, selviää YK:n vuonna 2017 julkaistusta raportista. Rivien välistä voinee lukea, että häirintää kohtaavat siis naiset, jotka kirjoittavat mitään yhtään mistään, eli vain koska ovat naisia.

Naistenpäivänä, 8. maaliskuuta, Kansainvälinen lehdistöinstituutti (IPI) julkaisi yhteistyössä nepalilaisten, intialaisten ja pakistanilaisten medioiden kanssa kolmen jutun sarjan, joka valaisi naistoimittajien arkea Etelä-Aasiassa. Intialaisen The Week -lehden toimittaja Puja Awasthin kirjoittama artikkeli kantaa nimeä ”Fear in the air” eli pelkoa ilmassa, ja siinä freelance-toimittaja Neha Dixit kertoo häneen kohdistuneesta jatkuvasta häirinnästä.

Myöhään illalla, tammikuun lopulla joku yritti Dixitin mukaan jopa tunkeutua sisään hänen taloonsa. Murtautumisyritys oli vain jäävuorenhuippu puolitoista vuotta kestäneelle seurannalle ja uhkailulle. Dixit on saanut toistuvasti puhelinsoittoja lukuisista eri numeroista, ja hänet ja hänen puolisonsa on uhattu tappaa. ”[T]uoden selvästi esille ammattini toimittajana”, Dixit kirjoitti uhkailuista Twitter-postauksessaan pian epäillyn murtautumisyrityksen jälkeen.

Vain alle viikko ennen naistenpäivää, 2. maaliskuuta, kolme naispuolista Enikass TV:n työntekijää ammuttiin kuoliaaksi Afganistanissa. Kolme kuukautta aiemmin saman yhtiön niin ikään naispuolinen toimittaja Malala Maiwand tapettiin autoon työmatkalla. Malala oli puhunut julkisuudessa aktiivisesti naistoimittajien kohtaamista haasteista Afganistanissa. Näitä julmia murhia on vaikea ymmärtää, tai edes sisäistää. Yksi asia on kuitenkin selvä: nämä naiset murhattiin vain heidän työnsä takia.

Milloin pääsemme eroon naissukupuoleen kohdistuvasta vihasta? Miksi sukupuoli tuntuu edelleen määrittävän sen miten hyvin (tai huonosti) ihminen pärjää työssään? Helppo vastaus olisi, että emme kai koskaan, koska näitä samoja ongelmia on yritetty purkaa aina Minna Canthin ajoista lähtien.

Suomessa viimeisin esimerkki naisten vähättelystä saatiin viime viikolla, kun mediat uutisoivat Naton tuoreesta raportista, jonka mukaan Suomen naisvaltainen hallitus on poikkeuksellisen vihakampanjan kohteena. Ylen mukaan raportissa todetaan muun muassa, että ”viisi eniten kohteeksi joutunutta ministeriä ovat naisia, ja heihin suuntautuu valtava naisvihamielinen hyökkäys, jossa kyseenalaistetaan heidän arvonsa, päätöksentekokykynsä ja johtajuusominaisuutensa”.

Silti en haluaisi luovuttaa. Mitä enemmän asioista kirjoitetaan ja kerrotaan, sitä useampi niistä kuulee ja voi pysähtyä miettimään omia ajatusmallejaan.

Lisäksi tarvitaan tietysti myös poliittisia tekoja. Viime viikolla EU-komissio kertoikin aloitteestaan toimittajien turvallisuuden suojaamiseksi. Aloite on komission historian ensimmäinen, mikä tuntuu melko hurjalta. Toisaalta se taas korostaa huolta siitä, mihin suuntaan maailma on menossa: mediatyöntekijöihin kohdistuva uhka on kasvanut.

EU-komission varapuheenjohtaja Věra Jourová Presseclub Concordian online-tilaisuudessa.

Komission tsekkiläinen arvoista ja avoimuudesta vastaava varapuheenjohtaja Věra Jourová kertoi aloitteesta ja komission työstä toimittajien suojelemiseksi myös wieniläisen Presseclub Concordian tilaisuudessa, johon osallistuin helmikuussa. Jourován mukaan toimittajien aseman turvaamisen lisäksi EU pyrkii lisäämään median moniäänisyyttä. Johtopaikoilla on yhä edelleen vain vähän naisia, mitä selittää osittain juuri se, että naisiin kohdistuva vihapuhe on journalismissa edelleen ongelma. Kuten myös toimitusten vanhakantaiset asenteet.

IPI:n naistenpäivän juttusarjan ”In the crossfire” -artikkelissa pakistanilaistoimittaja Sumaira Jajja kirjoittaa, kuinka monet kokevat toimituskulttuurin paikoin edelleen hyvin naisvihamieliseksi, ja monen naispuolisen toimittajan ”pahin vihollinen” onkin vihapuhetta lähettävän lukijan sijaan usein miespuolinen kollega.

Paljon on siis vielä tehtävää, että tasa-arvo toteutuisi media-alalla ja toimittajat, sukupuolesta riippumatta saisivat tehdä työtään pelkäämättä. Arvon lukija,  yritetään silti edes me parhaamme mukaan ylläpitää sellaista keskustelukulttuuria, johon kuka tahansa uskaltaa osallistua. Ja kiinnitetään huomiota siihen, miten itse puhuttelemme kanssaihmisiämme, sukupuolesta riippumatta.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Se kesä, joka piti kokea - 14.09.2021
• Hyvä journalismi on tiimityötä - 05.07.2021
• Maailmalla juhlittiin lehdistönvapautta, Wienissä lockdownin loppua - 05.05.2021
• Kulttuurikaupunki ilman kulttuuria ja muita mietteitä suljetusta Wienistä - 04.02.2021