Miten monta Pulitzer-voittajaa mahtuu yhteen ahtaaseen kirjastosaliin? Menin laskuissa sekaisin, kun laitoksemme pikkuruiseen kirjastoon oli ahtautunut muutama sata tutkivaa journalistia. Palkittuihin kollegoihin törmäillessä kävi selväksi, että sitoutuneita, sinnikkäitä ja maailmaa parantavia toimittajia Yhdysvalloissa yhä riittää, vaikka työpaikkoja sulaa alalta kuin jääpeitettä pohjoisilta merialueilta.

Maailman laajinta ja kunnianhimoisinta tutkivan journalismin yliopisto-ohjelmaa vetävä professorimme Lowell Bergman järjesti nyt kuudetta kertaa symposiumin, jonne hän oli kutsunut valitut kollegansa ja tiedonlähteensä. Bergman on se tupakkayhtiöt suututtanut sankaritoimittaja, jota Al Pacino esittää tositapahtumiin perustuvassa Hollywood-elokuvassa The Insider. Hänen lähipiirinsä ydin käsittää satoja uskomattomia persoonallisuuksia eri elämänalueilta. Kuusi vuotta sitten hän kutsui muutamia kavereitaan puhumaan opiskelijoille perinteisessä perjantaipäivän seminaarissa. Nyt Berkeleyssä oli tarjolla amerikkalaisen journalismin kuka kukin on -näytös. (Enkä nyt tarkoita undercover-journalismia.)

Toimittajat ja mediakriitikot ovat olleet huolissaan tutkivan journalismin kohtalosta, kun mediayhtiöiden tulot ovat romahtaneet. Tutkiva journalismi vaatii aikaa, työvoimaa, rahaa ja kärsivällisyyttä, ja mitään niistä Amerikan lehtitaloissa ei ole enää entiseen malliin. Aukkoa täyttämään on syntynyt monta voittoa tavoittelematonta tutkivan journalismin keskusta, jotka operoivat pääosin lahjoitusten ja apurahojen turvin ja tekevät yhteistyötä lukuisten julkaisijoiden ja toimitusten kanssa.

Konferensseista paneelikeskusteluineen, palkintoineen ja banketteineen tulee usein selkääntaputtelun ennätyskilpailuja tai vaihtoehtoisesti katkeria valitusvirsiä moniäänisesti ilmaistuna, mutta viimeistään Knight Foundationin vaikutusvaltainen johtaja Eric Newton herätteli toimittajia katsomaan ahtaiden luentosalien ja toimitusten seinien ulkopuolelle. Toimittajat kyllä mielestään tietävät, miten tärkeä rooli tutkivalla journalismilla on vallan vahtikoirana. Mutta tietääkö amerikkalainen yleisö, mihin journalismia tarvitaan? Ei. Kenen vika se on? Newtonin mielestä suurelta osin journalistien, jotka ovat maailman itsekeskeisintä porukkaa. Jos ihmiset eivät ymmärrä, mitä hyötyä journalistien tekemästä tutkimustyöstä on, sillä ei ole tulevaisuutta.

Newtonin mukaan hyvä juttu ei riitä. Sekään ei riitä, että jutun ansiosta lainsäätäjät tai juristit puuttuvat toimittajan raportoimaan epäkohtaan, jos ihmiset eivät saa tietää jutun vaikutuksista. Tarvitaan medialukutaitoa, läpinäkyvyyttä, yhteisöjen aktivoimista ja tilivelvollisuutta yleisölle. Tutkivan journalismin käytäntöjä, merkitystä ja vaikuttavuutta pitää avata uutisten lukijoille ja katselijoille. Jos tutkivat journalistit eivät tee sitä itse, kuka sen tekee?

Uudenlaisesta ajattelusta alkaa olla jo merkkejä. Voittoa tavoittelemattomien journalistikollektiivien on perusteltava toimintatapansa ja merkityksensä yleisölle ja rahoittajille. Jos haluaa rahaa, pitää todistaa antavansa arvokasta julkista palvelua. Useat kaupallisetkin mediayhtiöt ovat viimeisen vuoden aikana palkanneet lisää tutkivia toimittajia ja pyrkineet korostamaan kunnianhimoisen työn asemaa yleisön silmissä. NBC:ssä tutkivasta journalismista vastaava David Corvo painotti, että tutkiva journalismi voi olla arvokasta myös markkinointimielessä. Valtavan informaatiomassan aikakaudella muista erottautuminen vaatii ainutlaatuista raportointia.

Huolellisesti raportoidun, yhteiskunnallisesti merkittävän tarinan kertominen tavalla, joka vakuuttaa lukijan tai katsojan ja jota kilpailija ei voi varastaa, kannattaa edelleen. Mutta jos alan maine hautautuu lautakasan alle, jokaisella journalistilla on syytä huoleen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Myytti hyvästä kirjoittajasta - 04.04.2012
• Kaapista ulos - 23.02.2012
• Professori urheilukentällä - 12.01.2012
• Poliisi pamputtaa taas - 22.11.2011
• Moniosaajia leirityksellä - 10.10.2011
• Obama jahtaa toimittajia - 07.10.2011