“Hei Vilma, onko sinusta outoa, että ajamme tällä hetkellä vasemmalla puolella tietä?”, kysyi kollegani, kun ajoimme Mosambikissa Maputon lentokentältä poispäin.

Rehellisesti sanottuna en ollut edes huomannut sitä, kummalla puolella tietä automme liikkui. Olin täysin keskittynyt ihmettelemään suu auki maisemia ympärillämme. Plus liikenne lentokentällä oli niin kaaosmaista, että en edes ajatellut kenenkään seuraavan mitään virallisia liikennejärjestelyjä.

Elokuu IPI:n harjoittelijana oli vienyt minut Mosambikin pääkaupunki Maputoon selvittämään maan lehdistönvapaustilannetta sekä viranomaisten näkemyksiä siitä. Matka tuntui unelta: pohdin useaan kertaan, että olenko minä oikeasti täällä, ensimmäistä kertaa Afrikassa, puhumassa ihmisten kanssa lehdistönvapaudesta.

Vierailu Mosambikissa alkoi tapaamisella paikallisen median etujärjestö Misan kanssa. Vasemmalta oikealle kuvassa IPI:n edunvalvonnan vetäjä Amy Brouillette, Misa Mosambikin johtaja Ernesto C. Nhanale, IPI:n Afrikka-projektin vetäjä Patience Zirima, minä, Misan johtokunnan puheenjohtaja Jeremias Langa, IPI:n johtokunnan entinen puheenjohtaja Markus Spillmann sekä IPI:n apulaisjohtaja Scott Griffen.

Matkalle valmistautuminen itsessään oli vaatinut monen viikon työt. Olin itse päässyt muun muassa osallistumaan taustakeskusteluihin Mosambikista kirjoittavien toimittajien kanssa, tutustumaan Mosambikin medialainsäädäntöön ja kirjoittamaan tiivistelmiä esimerkiksi maan pohjoisosan Cabo Delgadon konfliktista.

Huolestuttavinta Mosambikin lehdistönvapaustilanteessa on kaksi lakiehdotusta, jotka toteutuessaan esimerkiksi rajaisivat maassa toimivien ulkomaalaisten kirjeenvaihtajien määrää sekä keskittäisivät median sääntelyä poliittisen hallinnon alle. Keskusteluissa viranomaisten kanssa painotimme erityisesti sitä, että median itsesääntely on tervetullutta, mutta sääntelyelimen tulisi olla täysin itsenäinen ja poliittisista toimijoista vapaa.

Vierailullamme tapasimme muun muassa Mosambikin oikeusministeri Helena Kidan.

Lisäksi Mosambikissa toimittajat ovat kohdanneet uhkailua kirjoitettuaan erityisesti korruptiosta sekä Cabo Delgadon konfliktista. Mediaan kohdistuvat uhkaukset ja väkivalta jäävät valitettavan usein tutkimatta ja rankaisematta, mitä nostimme niin ikään esiin maan viranomaisten kanssa keskustellessa. Esimerkiksi radiotoimittaja Ibrahimo Abu Mbaruco on ollut kadoksissa huhtikuusta 2020. Mbaruco katosi Cabo Delgadossa, ja viimeisessä viestissään hän kertoi olevansa “sotilaiden ympäröimä”.

Vuonna 2000 puolestaan toimittaja Carlos Cardoso ammuttiin kuoliaaksi Maputon keskustan alueella. Murha oli seurausta Cardoson lehden tutkittua Mosambikin suurimman pankin yksityistämiseen liittyvää korruptiota. Tämä tapaus eteni oikeuteen asti: murhaan syylliset saivat tuomionsa muutamaa vuotta myöhemmin.

Viimeisenä päivänä Maputossa ehdin kävellä murhatun toimittaja Carlos Cardoson muistomerkille, joka on yhä paikallaan yli 20 vuotta tapahtuneen jälkeen.

Mosambikin lisäksi työaikani kului elokuussa lehdistönvapausrikkomusten monitorointiin ja lausuntojen kirjoittamiseen. Elokuu alkoi rysäyksellä, kun guatemalalainen veteraanitoimittaja José Rubén Zamora pidätettiin muun muassa rahanpesusta epäiltynä heinäkuun lopulla. Samalla hänen perustamansa sanomalehden elPeriódicon toimitus ratsattiin. Pidätyksen on arveltu liittyvän Zamoran lehden tekemiin paljastuksiin korruptiosta Guatemalan hallinnossa.

En ollut kuullut Zamorasta ennen tuota elokuista työpäivää, mutta kirjoittaessani hänestä en voinut muuta kuin ihailla hänen rohkeuttaan. Uransa aikana nyt 66-vuotias Zamora on saanut lukemattomia uhkauksia, ja esimerkiksi työnsä takia Zamoraa perheineen on pidetty aseella uhaten panttivankina ja hänet on muun muassa siepattu ja pahoinpidelty. Silti hän on jatkanut journalismin tekemistä, vaikka vielä 52-vuotiaana hän suunnitteli eläköityvänsä viiden vuoden sisällä.

Ennen Mosambikiin lähtemistä kirjoitin myös Nigerian päätöksestä sakottaa neljää mediatoimijaa terrorismidokumentin esittämisestä. Tapaus oli lehdistönvapaudellisesti haastava, ja pallottelimme sitä töissä usean päivän ennen kannanottoa. Tapauksessa siis paikallisia toimijoita sakotettiin siitä, että ne esittivät BBC Africa Eyen dokumentteja, jotka käsittelivät maan turvallisuustilannetta muun muassa haastattelemalla järjestäytynyttä rikollisuutta ja terroristeja.

Lopulta näkökulmamme oli, että yli 11 000 euron sakot per toimija olivat kohtuuttomat, ja että viranomaisten tulisi antaa median puolustautua ennen sakottamista. Dokumenttien sisältöön löytyy puolestaan vahvoja argumentteja molemmilta puolilta: toisaalta median tehtävä on varmistaa kaikkien äänien ja näkökulmien kuuluminen, toisaalta rikollisten ja terroristien haastattelemisella voidaan helposti synnyttää ihailua ja antaa liikaa painoarvoa marginaalisille äärimielipiteille.

Kuun lopulla Meksikossa murhattujen toimittajien määrä nousi vielä hälyttävästi. Tänä vuonna maassa on tapettu jo 15 toimittajaa, ja vuodesta on tullut lähihistorian verisin maan media-alan työntekijöille. Viimeisimpänä toimittaja Fredid Román ammuttiin kuoliaaksi Chilpancingossa, lounais-Meksikossa 22. elokuuta.

Kirjoitan tätä tekstiä Suomesta, jossa olen ollut viikon lomailemassa. Täältä lennän elämäni toiselle työmatkalle New Yorkiin ja IPI:n maailmankongressiin. Kiirettä pitää!

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Datajournalistinen katsaus aikaani Wienissä - 15.02.2023
• Journalistin surmassa tekijä saadaan harvoin vastuuseen - 03.01.2023
• Voiko ilmastosyntejä sovittaa? - 04.11.2022
• Kaikki tiet johtavat The New York Timesin aamukokoukseen - 10.10.2022
• Korona valui ajatuksissani taka-alalle ja sain tuntea seuraukset - 11.08.2022