Hiljattain sain viestin ystävältäni Suomesta. Hän arveli, että olen innoissani kun pääsen seuraamaan historiallisia tapahtumia Yhdysvalloissa. Toki hän on myös oikeassa, mutta viime kuukaudet ovat olleet myös väsyttäviä. Trumpin hallinnon päätökset tuottavat viikoittain niin paljon suuria ja pieniä uutisia, että kaikessa perässä pysyminen ja kokonaiskuvan hahmottaminen tuntuu välillä lähes mahdottomalta. Viime aikoina huomion keskipisteeseen on noussut myös oma yliopistoni.

Columbiaan kohdistuva huomio voimistui, kun hallinto ilmoitti maaliskuun alkupuolella leikkaavansa yliopistolta liittovaltion rahoitusta 400 miljoonalla dollarilla. Pian tämän jälkeen maahanmuuttoviranomaiset pidättivät Columbiasta hiljattain valmistuneen Mahmoud Khalilin, joka oli viime vuonna näkyvästi edustanut pro-Palestiina-opiskelijamielenosoittajia mediassa. Vaikka Khalilla on Yhdysvalloissa pysyvä oleskelulupa (Green Card), häntä uhkaa silti mahdollinen karkoitus. Samaan aikaan yliopiston johtajan paikka on ollut tuulinen.

Aloitin opintoni Columbiassa elokuussa, ja samalla viikolla rehtori Minouche Shafik jätti tehtävänsä. Häntä seurasi väliaikaisena rehtorina Katarina Armstrong. Maaliskuun lopulla myös hän yllättäen astui sivuun. Tällä hetkellä yliopiston johtajana toimii Claire Shipman. Rehtorin nopea vaihtuvuus on herättänyt opiskelijoiden keskuudessa lukuisia kysymyksiä, joihin ei ole saatu selkeitä vastauksia. Myös liittovaltion rahoituksen lopullinen kohtalo on edelleen epäselvä.

Mistä tässä kaikessa lopulta on kysymys? Mitkä ovat ne rikokset, joista viime kevään mielenilmauksiin osallistuneita opiskelijoita tarkalleen ottaen syytetään? Kuinka suuri merkitys 400 miljoonan dollarin leikkauksella olisi erittäin varakkaalle yksityiselle yliopistolle? Kuka lopulta päättää suostuuko yliopisto muuttamaan toimintaansa maan hallinnon esitysten mukaan? Entä mikä on Trumpin hallinnon perimmäinen tavoite korkeakouluihin liittyen? Lisäksi on tukku muita kysymyksiä siitä, miten Yhdysvallat maana on muuttumassa.

Kun kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, journalismin merkitys korostuu. Vaikka Suomessa käytävä keskustelu amerikkalaisesta mediasta usein keskittyy polarisaatioon ja ongelmiin, Yhdysvallat on täynnä toimittajia, jotka tekevät tinkimättömästi ja vahvalla ammattietiikalla erinomaista journalismia. Juuri nyt toimittajat eri medioissa tekevät äärimmäisen tärkeää työtä. 

Minneapolisin luonnonnähtävyys Minnehaha Falls. Kevät oli juuri niin pitkällä, että vesiputous alkoi jälleen virrata jäiden alta.

Maaliskuun alussa koko datajournalismin vuosikurssimme osallistui Minnesotan Minneapolisissa järjestettyyn NICAR-konferenssiin, joka on tutkivien toimittajien yhdistyksen (IRE) vuosittainen datajournalismin tapahtuma. Neljän päivän ajan kollegat eri toimituksista jakoivat käytännön vinkkejä tiedon hankintaan, analysointiin ja vaikuttavaan esittämiseen. Viikonlopusta jäi matkaan uusia kavereita, teknisiä taitoja ja lukuisia juttuideoita – ammatillisesti erittäin inspiroiva kokemus.

NICAR korosti myös sitä, miten journalismin voima syntyy yhteistyöstä. Kun toimittajat jakavat avoimesti kokemuksiaan ja työskentelytapojaan, koko ala kehittyy. Tämä korostuu kun yhteiskunnassa on epävarmuutta ja nopeasti muuttuvia olosuhteita. Paras tapa luoda selkeyttä kaoottiselta tuntuvan tilanteen keskelle on tehdä hyvää journalismia. 

Kulunut vuosi on näyttänyt minulle valtavat määrät uusia teknologian tarjoamia mahdollisuuksia, mutta samalla vahvistanut uskoani perinteisiin journalistisiin hyveisiin: kärsivällisyyteen esittää vaikeita kysymyksiä, viisauteen erottaa olennainen kaaoksesta ja pitkäjänteisyyteen seurata tapahtumia loppuun asti. Eikä aina lähteä sen uusimman ja jännittävimmän lähdön perään.

Manhattanin skyline sumuisena aamuna New Jerseystä katsottuna.

Kevään aikana olen opiskellut myös journalismin historiaa. On sekä huvittavaa että huojentavaa tajuta, miten samat kysymykset toistuvat vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen: Mikä riittää todistamaan faktat riittävällä tarkkuudella, että juttu voidaan julkaista? Onko journalismi lähempänä tiedettä vai taidetta? Voiko toimittaja olla myös aktivisti?

Myös historian peilaaminen alamme tämän hetken kuumimpaan kysymykseen – ”Korvaako tekoäly toimittajat?” – on ollut kiinnostavaa. Journalismia on aina tehty sotien, nälänhädän ja luonnonkatastrofien keskellä. Samalla on sopeuduttu alaa muuttaviin valtaviin teknologisiin harppauksiin. On keksitty painokone, radiolähetin, filmikamera, puhelin ja internet. Jokainen näistä muutoksista on lopulta parantanut journalismin laatua. Siksi haluan uskoa, että tekoälytyökalut eivät ole uhka vaan mahdollisuus tehdä entistä paremmin sitä, mikä  journalismissa on pysynyt samana eri vuosisadoilla: pyrkimys tarjota yleisölle totuudenmukaista tietoa siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Mitä enemmän asiaa ajattelen ja omia teknisiä taitojani kehitän, sitä vakuuttuneempi olen siitä, ettei tekoäly tule korvaamaan toimittajia. Mutta toimittaja, joka ei opi hyödyntämään tekoälytyökaluja työssään, jää varmasti jälkeen kilpailussa vähenevistä työpaikoista. Toimituksiin tarvitaan ennen kaikkea tekijöitä, jotka ymmärtävät miten tekoälytyökalut auttavat meitä tekemään parempaa journalismia. Miten teknologian avulla tehdään tarkempaa yhteiskunnallista analyysia ja tunnistetaan tarkemmin se mikä kaaoksen keskellä on olennaista. 

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Uuden aikakauden alku - 21.02.2025
• Syksy jona Donald Trump voitti vaalit ja minä opettelin koodaamaan - 07.01.2025
• Polttavimmat kysymykset: Mitä on journalismi? Mikä ratkaisee USA:n presidentinvaalin? - 06.11.2024
• Erokohu uuden lukuvuoden aattona - 06.09.2024