Ensimmäinen purppurapäivä

17.11.2017
In: Fudan
Avatar photo

Mikko Knuuttila

Mikko Knuuttila opiskelee lukuvuoden 2017–2018 Fudanissa, Shanghaissa kiinalaista yhteiskuntaa, historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta.

Shanghain syksyn saasteisin päivä toi mieleen Kiinan karut tilastot.

Täällä Shanghaissa oli hiljattain syksyn saasteisin päivä. Seuraan paikallista ilmanlaatuindeksiä amerikkalaisella kännykkäapplikaatiolla, ja indeksi oli tuolloin tuntitolkulla päälle kahdensadan. Koska ilmanlaatua kuvataan kuusiportaisella väriasteikolla, päivä oli purppuraa. Se on väreistä toiseksi huonoin ja tarkoittaa sitä, että ulkoilma on erittäin epäterveellistä.

Kun ilmanlaatuindeksi ylittää 300:n, päivä on kastanjanruskea. Silloin ilma on vaarallista. Kastajanruskeaa päivää en ole täällä vielä kokenut, enkä pane pahakseni, jos jään tätä kokemusta vaille.

Tätä miestä ei kehno ilma haitannut. Hän torkkui savusumun keskellä Suzhou-joen rannalla

Purppurapäivänä saasteet eivät ole enää kevyt huntu sinitaivaan ja auringon tiellä, vaan harmaa ankeuttajamatto, joka on laskeutunut kaupungin ylle. Se ei vielä haise tai maistu miltään, mutta minä lievänä pölyallergikkona alan ulkona liikkuessani hieman yskiä ja aivastella.

Julkaisin saastepäivästä kuvan Facebookissa, jota kommentoi Kiinaan suomalaisia jätteenpolttolaitoksia myyvä tuttuni Juhani Salo. Shanghaissa jo jonkin aikaa asunut Juhani kirjoitti, että muutama vuosi sitten saastetilanne oli huomattavasti huonompi, purppurapäivät olivat paljon yleisempiä ja joskus indeksi ylitti kuudensadankin rajan.

Kiina on viime vuosina herännyt toimimaan saadakseen saasteongelmansa kuriin. Kymmeniä tuhansia pahiten saastuttavia tehtaita on suljettu ainakin tilapäisesti ja pahiten saastuneille alueille ei enää myönnetä rakennuslupia uusille tehtaille.

Syytä toimintaan todella on. Yksi syksyn kursseistani täällä Fudanin yliopistolla käsittelee Kiinan demografiaa. Kurssin lukemistoon kuuluu MIT:n taloustieteen laitoksen vuonna 2013 tekemä tutkimus. Sen mukaan että Huaijoen pohjoispuolella elävien 500 miljoonan kiinalaisen keskimääräinen eliniänodote on ilmansaasteiden vuoksi 5,5 vuotta lyhyempi kuin joen eteläpuolella elävien maanmiestensä. Tutkimuksen mukaan pohjoiskiinalaiset menettävät siis 2,5 miljardia elinvuotta.

Shanghain keskustan pohjoisosassa sijaitsevassa Jing’anin kaupunginosassa asuu miljoona ihmistä reilun 35 neliökilometrin alueella. Suuri osa kodeista on jättimäisissä kerrostaloissa.

Yksi syy Pohjois-Kiinan etelää huonompaan ilmanlaatuun on se, että Kiinan hallitus jakoi vuonna 1950 maan kahtia Huaijoen kohdalta. Joen pohjoispuolelle asuville jaeltiin ilmaista hiiltä keskuslämmitystä varten, kun taas eteläpuolen rakennuksiin ei keskuslämmitystä rakennettu. Vanhat hiilenpolttolaitokset ovat yhä käytössä monessa Pohjois-Kiinan kaupungissa, ja suuri osa Kiinan raskaasta teollisuudesta on pohjoisessa.

Kiina myös oli valmis uhraamaan ympäristönsä talouskasvun vuoksi. Maan keskusjohto tiesi, mitä teollisuustuotannon kasvu teki ilmanlaadulle, vesistöille (80 prosenttia maan asutuimpien osien pohjavesistä on saastunut käyttökelvottomaksi) ja asukkaille, mutta halu rikastua ajoi kaiken edelle. Tosin joidenkin arvioiden mukaan saasteiden kustannukset ovat jo nyt niin suuria, että Kiinan reilun kuuden prosentin bkt:n vuosikasvu on oikeasti nollaluokkaa.

Koska kommunistisen puolueen kovalla kädellä hallitsemassa Kiinassa ei ole kansalaisyhteiskuntaa, poliittisia puolueita tai sananvapautta, ympäristön tuhoaminen on tapahtunut lähes vailla merkittävää vastustusta. Viime vuosina tosin pohjoisen ilmansaasteongelma on paisunut jo niin pahaksi, että kommunistinen puolue on tajunnut sen uhkaavan legitimiteettiään.

Puolueen johtaja Xi Jinping on moneen otteeseen toistanut sloganiaan, jonka mukaan puhdas vesi ja vihreät vuoret ovat yhtä arvokkaita kuin kasat kultaa ja hopeaa. Lokakuun puoluekokouksessa Xi nostettiin käytännössä Kiinan yksinvaltiaaksi loppuelämäkseen. Nyt hänellä ainakin olisi mandaatti muuttaa maataan. Lähivuodet näyttävät, muuttuvat korulauseet toiminnaksi.

Onnekseni Shanghai sijaitsee satakunta kilometriä Huai-joelta etelään. Hiilen pohjoista vähäisempi käyttö, kiristynyt ympäristövalvonta ja sijainti kaupungin meren vieressä tietävät sitä, että tulevan talven pitäisi olla ilmanlaadultaan siedettävä.

Tosin Shanghain eteläinen sijainti tarkoittaa myös sitä, että täällä ei ole keskuslämmitystä. Se tuntuu minun kämpässäni siten, että vuokraisäntä Xiaon kanssa jakamani yhteiset tilat, ruokailuhuone, pieni keittiö, kylpyhuone ja lasitettu parveke, ovat lämmittämättömiä. Viileinä aamuina vessassa ei todellakaan tee mieli viipyä yhtään tarpeellista enempää.

Oman huoneeni saan onneksi lämmitettyä ilmastointilaitteen avulla nopeasti ja kätevästi. Nurkassa hurisee myös ilmanpuhdistuslaite, jonka ostin Shanghaista pois muuttaneelta entiseltä HS-säätiön stipendiaatilta Eeva Eroselta.

Jing’anissa sijaitsevassa buddhalaisessa temppelissä oli apea tunnelma saastepäivänä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment