Archives

Columbia Universityn tutkivan journalismin kesäkurssilla olen oppinut yhden mainion kysymyksen: Mikä on jutun minimi, entä mikä maksimi? Kaikki kurssilla opettavat toimittajat mainitsevat saman jossain vaiheessa. Kun myyt tutkivan jutun pomolle, pitää tietää, mitä minimissään on luvassa. Maksimia pitää tavoitella, ja sen on oltava minimin yläpuolella. Viiden säätiön lähettämän kurssilaisen kesken olemme jo todenneet, että tämä …

Paukuttelin viikonloppuna digitaalista kuplamuovia. Meillä oli perhetuttuja kylässä, ja perheen isä oli ostanut muovin iPhonella. Se näytti melkein oikealta ja poksahdusääni oli aito, mutta tuntuma hipaisunäytöllä ei ihan täsmännyt. Hankinta oli maksanut euron. Muovin ostaja kehittää työkseen Habbo-hotellia. Siellä varhaisnuoret shoppailevat oikealla rahalla virtuaalisia huonekaluja. Ihmiset maksavat netissä uskomattomista asioista. Mutta eivät uutisista.

Pohjia odotellessa

Stanfordin innovaatiojournalismiohjelma käynnistyi meille lähtijöille vähintäänkin mielenkiintoiseen aikaan. Saavuin Yhdysvaltoihin presidentti Barack Obaman virkaanastujaispäivänä – ajankohtana, jolloin liittovaltiolla oli jo takanaan reilu vuosi talouden taantumaa. Presidentin saama innokas vastaanotto ja Piilaakson kesäinen keli (muuttui pian varsin sateiseksi) vain vahvistivat harhaista ennakko-odotustani siitä, että finanssikriisin syntymämaassa alkaisi jo jonkinlainen valo pilkottaa tunnelin päässä – varovainen optimismi …