Archives

Tunteellinen maisteri

Tunteellinen maisteri

Kirjoitan tätä puolityhjässä asunnossa. Parin päivän päästä sanomme hyvästit Los Angelesille. Viime viikolla professorini painoivat lopputyöni “hyväksy”-nappia. Kyyneleethän siinä tulivat, kun stressi, helpotus ja muut vuoden mittaan kertyneet tunteet purkautuivat sillä kummallisella hetkellä. Vaikka valmistujaisseremonia oli jo melkein kuukautta aiemmin, tuntui että nyt vasta tämä on todella ohi. Minä tein sen! Apua mihin tämä vuosi …

Rakas päiväkirja

Rakas päiväkirja

Kiirettä on pitänyt. Uskomatonta kyllä, valmistujaisiin on enää kuusi viikkoa. Tämä kevät on mennyt pikakelauksella. Tammikuussa aloitin kevätlukukauden motivoituneissa tunnelmissa. Tiesin, että valitsemani kombinaatio oli haastava, mutta halusin nimenomaan tietyille kursseille – tai tarkkaan ottaen tiettyjen opettajien kursseille. Enkä ole katunut. Vaikka työmäärä on ollut kova, olen saanut opetuksesta irti vielä enemmän kuin syksyllä. Silloin …

Parasta Los Angelesissa

Parasta Los Angelesissa

Vaikka stipendivuosi Yhdysvaltain länsirannikolla on vasta puolivälissä, uskallan jo listata asioita, joita jään täältä kaipaamaan. Ystävällisyys Kun pyöräilen pari kilometriä kotoa metroasemalle, koko Wilshire Boulevard pysähtyy antamaan tietä. Vaikka ajaisin jalkakäytävää väärään suuntaan – pahimman autosuman aikaan näinkin saattaa käydä – vastaantulija ei mulkoile vihaisesti vaan väistää pahoitellen ja toivottaa hyvät päivänjatkot päälle. Kun joka …

Amerikan hullu vuosi

Amerikan hullu vuosi

Joulukuu on tuntunut ihanan rauhalliselta uutisrintamalla. En tarkoita nyt jokapäiväistä Trump-draamaa vaan pitkin syksyä eteen vyöryneiden, toinen toistaan hätkähdyttävämpien uutistapahtumien poissaoloa. Ne rytmittivät kesä- ja syyslukukausiani näin. Kesäkuu: Siirtolaislasten erottaminen rajalla Muutin perheeni Yhdysvaltoihin samaan aikaan, kun viranomaiset ottivat säilöön Keski-Amerikasta maahan pyrkineitä siirtolaislapsia. Lasten erottaminen vanhemmistaan herätti raivoa Los Angelesissa, josta on matkaa lähimmälle …

5 innostavinta ja lannistavinta asiaa

Syyslukukausi on edennyt vauhdilla. Tuntui hyvältä aloittaa oikeat, omat opinnot kesän massapakerruksen jälkeen. Kuherruskuukausi vaihtui kuitenkin nopeasti tunteeseen, että vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja kaiken sulatteluun. Kun joka viikko oivaltaa jotain uutta niin journalismista kuin yhdysvaltalaisesta yhteiskunnasta, blogaus voisi näyttää joka viikko vähän erilaiselta. Tässä viisi asiaa, joita pohdin eniten juuri nyt. 1. Tarinankerronnan tulevaisuus …

1 5 6 7 8 9 10 11 26