Joka kerta, kun vastaani kadulla tulee solmioon ja yksityiskoulun pikkutakkiin pukeutunut lapsukainen, mietin suomalaisen ja brittiläisen koulujärjestelmän erilaisuutta. Britanniassa koulu aloitetaan jo nelivuotiaana. Suomessa lapset leikkivät vielä toppahaalareissaan, kun täällä on jo aloitettu vakava valmistautuminen tulevaa elämänuraa varten.

Terveiset saksan tunnilta. Istun täällä pienessä tunkkaisessa luokassa Alexanderplatzin laidalla, tankkaan kielioppisääntöjä ja harjoittelen keskustelemista kurssitovereideni kanssa. En alun perin aikonut mennä yksityiseen kielikouluun intensiivikurssille. Oletin, että saksa lähtisi luistamaan muutamassa viikossa samaan tapaan kuin kaukaisina opiskeluaikoina, jolloin vietin kesiä kielikursseilla ja kansainvälisissä vaihdoissa.

Tämä maa syö aikaa. Olen vakuuttunut siitä. Yleensä se raastaa sitä huomaamatta päivieni pinnasta, joskus kuopaisee kauhalla selkäni takaa tunnin tai pari, silloin tällöin repii ja riepoo kokonaisia viikkoja vaikka kuinka taistelen vastaan. Se viettelee ja varastaa, kätkee hetket samaan paikaan kynäni, kamerani ja kirjojeni kanssa. Sinne missä on aikani ajatella mitä täällä oikeastaan tapahtuu. …

Vietimme joulun Oxfordissa. Nopeasti vilahtaneen ensimmäisen lukukauden jälkeen oli ihana rauhoittua lomailemaan, mutta samalla mieli oli haikeana hyvästellessä ensimmäisiä kotiinsuuntaavia journalist fellowseja. Etukäteen meitä varoiteltiin useampaan otteeseen, että kaupungissa ei kerta kaikkiaan tapahdu joulun aikaan mitään. Sillä kun yliopisto ja colleget ovat sulkeneet ovensa ja opiskelijat lähteneet muualle joulunviettoon, on Oxford täysin kiinni ja hiljainen. …

Huomasin, että blogimerkintäni pitenevät kuukausi kuukaudelta, vaikka samaan aikaan olen täällä kuunnellut koko syksyn, kuinka ihmiset eivät enää jaksa lukea pitkiä tekstejä. Vuoden päätteeksi siis ryhdistäydyn ja raportoin kuluneista kuukausista Berkeleyssä kuvin.