Säätiön porukka kävi taannoin Oxfordissa. Esittivät oikein hyvän kysymyksen: Minkä luulet jäävän päällimmäisenä mieleen tästä vuodesta?  Jo nyt helmikuussa on helppo sanoa, mikä on stipendiaattivuoden mieleenpainuvin anti. Se on tämä ainutlaatuinen kansainvälinen tunnelma.

Saarivaltakuntaa on tällä viikolla keskusteluttanut Downing Street 10:n työilmapiiri. Pääministerin kabinetista on soiteltu kiusattujen palvelulinjalle. Julkisuuteen on vuotanut tietoja tai ainakin huhuja siitä, että pääministeri Gordon Brown  on alaisiaan ja työtovereitaan kohtaan vähintäänkin vaativa ellei jopa pirullinen. Brittiläinen kepeä lukemisto ”The Sun” osasi otsikoida asiasta kertovan jutun napakasti: ”The Prime Monster”.

”Painettu sanomalehti elää vielä pitkään, sillä sitä tarvitaan sekä junassa että sytykkeeksi tulen tekoa varten”, ennusti filosofi Onora O’Neil Cambridgen yliopistosta. O’Neil vieraili puhujana seminaarissa, jossa on talven mittaan pohdittu median yhteiskuntavastuuta. Kumpaankaan yllä mainittuun tarpeeseen verkkolehti ei kelpaa, ja siksi ne riittävät O’Neilille syiksi uskoa, että painettu lehti säilyy vielä pitkään. 

Asettautuminen Oxfordiin lentävän lähdön jälkeen on sujunut lopulta hyvin. Vaikein vaihe koko prosessissa on ollut vakuuttaa kahdelle kouluikäiselle lapselle, että on aivan järkevää lähteä kesken kouluvuoden puoleksi vuodeksi Englantiin, ja mennä siellä lähes kielitaidottomana tavalliseen englantilaiseen kunnalliseen kouluun. Neuvottelutaito ja diplomatia ovat olleet eduksi. Koskaan ei myöskään tule vähätellä lahjonnan merkitystä. 

Istun aamutuimaan kahvilassa, edessäni on tyhjäksi juotu teekuppi, jugurtti ja läppäri. Taustalla soi mikä-tahansa-musiikki, laiskaa laulantaa johon en suuremmin kiinnitä huomiota. High Streetiä pitkin ajoi paloauto, huomasin sen kuvasta joka heijastui vastapäiseen ikkunaan. Viereisillä sohvilla on nostettu jalat penkille ja uppouduttu lukemaan. Kahvi tuntuu olevan sivuseikka tässäkin kahvilassa.