Archives

Kaupankäyntiä ”keltaisten lehmien” kanssa

Lipputrokarien kanssa asiointi on sekä hyvää kielitreeniä että ikkuna Kiinan jalkapallon rakenteellisiin ongelmiin. Kävin syksyllä ahkerasti kahden Kiinan superliigassa pelaavan shanghailaisen jalkapalloseuran Shanghai Shenhuan ja Shanghai SIPG:n otteluissa. Olen jatkanut harrastusta uuden liigakauden käynnistyttyä nyt maaliskuussa. Minua on askarruttanut jo pitkään se, miksi lippuja peleihin on lähes mahdotonta saada virallisia reittejä, vaikka stadionit eivät ole …

Byrokraatin taivas

Byrokraatin taivas

Kiinassa hommansa hyvin hoitava virkamies voi kuoltuaan yletä jumalaksi – ja jatkaa samoissa töissä tuonpuoleisessa. Yksi syyslukukauden opintojeni mielenkiintoisimmista kursseista oli Chinese Society and Culture -kurssi. Kirjoitin yhtenä kurssityönä esseen, jonka aiheena oli se, miten Kiinassa vuosituhansia vallinnut hallintomalli on vaikuttanut kiinalaisen kansanuskonnon jumalkäsitykseen. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on itse asiassa helppo selittää. Kiina on ainoa …

Pyhät mangot ja kielletty Nalle Puh

Kiinan kulttuurivallankumous päättyi yli 40 vuotta sitten, mutta sen aiheuttamat haavat ovat vielä kovin tuoreita ja pinnalla. Niitä näkee maassa koko ajan. Esimerkki: luin hiljattain loppuun Kiinan tunnetuimman scifi-kirjailijan Cixin Liun romaanin Three Body Problem. Kirja alkaa kohtauksella, jossa neljä teini-ikäistä punakaartilaistyttöä pieksee kuoliaaksi ”porvarilliseen” suhteellisuusteoriaan sitkeästi uskovan professorin. Myöhemmin tämän tytär on töissä salaisella …

Harmaantuvat pandat

Harmaantuvat pandat

Kiina vanhenee hurjaa vauhtia. Se näkyy kotikulmillanikin, sillä naapuruston aukiot muuttuvat iltaisin paikallisten mummojen tanssisaleiksi. Kotini vieressä sijaitsevan Tongji-yliopiston metroaseman ympärillä on kolme pientä aukiota. Yhdellä niistä paikalliset vanhat rouvat tanssivat iltaisin viuhkatanssia perinteisen musiikin säestämänä. Toisella aukiolla musiikki on modernimpaa ja koreografiat samoin. Kolmannen aukion keskellä on sähköinen nuotio, ja tanssijat esittävät jotakin Kiinan …

Ensimmäinen purppurapäivä

Ensimmäinen purppurapäivä

Shanghain syksyn saasteisin päivä toi mieleen Kiinan karut tilastot. Täällä Shanghaissa oli hiljattain syksyn saasteisin päivä. Seuraan paikallista ilmanlaatuindeksiä amerikkalaisella kännykkäapplikaatiolla, ja indeksi oli tuolloin tuntitolkulla päälle kahdensadan. Koska ilmanlaatua kuvataan kuusiportaisella väriasteikolla, päivä oli purppuraa. Se on väreistä toiseksi huonoin ja tarkoittaa sitä, että ulkoilma on erittäin epäterveellistä. Kun ilmanlaatuindeksi ylittää 300:n, päivä on …

1 3 4 5 6 7 8 9 18